Ihmiset    |   Kuolleet

Rasvaravitse­muksen toisinajattelija

Kari Salminen 1937–2016

Professori Kari Salminen kuoli 1. heinäkuuta tapaturmaisesti kesäasunnollaan Juvalla. Hän oli 78-vuotias, syntynyt Helsingissä 22. syyskuuta 1937.

Tultuaan ylioppilaaksi Salminen lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon pääaineenaan kemia. Valmistuttuaan 1964 hän ilmoitti hämmästyneelle kemian professorille siirtyvänsä jatko-opintoihin Viikkiin, koska oli kiinnostunut elintarvikealasta.

Salminen valmistui maa- ja metsätieteen kandidaatiksi 1968 ja väitteli tohtoriksi 1970. Hän on suorittanut International Senior Management Programin kuuluisassa Harvard Business Schoolissa. 1970–80-lukujen taitteessa hän tutustui puolen vuoden ajan elintarviketutkimukseen ja maitoteknologiaan useissa USA:n yliopistoissa.

Salminen aloitti työuransa Helsingin yliopiston ravintokemian (nyk. ravitsemustiede) laitoksen assistenttina ja tutkijana 1963.

Vuonna 1985 hänet valittiin Valion tutkimusjohtajaksi. Salmisen panos oli ratkaiseva, kun Valiossa kehitettiin voin ja rypsiöljyn seos Voimariini (nykyisin Oivariini). Salmisen johdolla tutkittiin Lactobacillus GG-maitohappobakteerin hyödyntämistä, josta syntyivät Gefilus-tuotteet.

Salminen ei voinut kaikilta osin yhtyä valtakunnallisiin ravitsemussuosituksiin. Tämä liittyi erityisesti maidon rasvaan, jonka vaikutuksista hänellä oli erilainen käsitys kuin monilla muilla asiantuntijoilla. Kun Salminen ja Valion silloinen toimitusjohtaja Iikka Haka vuonna 1988 käynnistivät mainosoperaation voin kulutuksen lisäämiseksi, yritys sai tiedemaailmalta tyrmäävän vastaanoton.

Vuosien kuluessa ja erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana osa alan johtavista tutkijoista on lähestynyt Salmisen käsityksiä. Hän oli ensimmäisiä suomalaisia asiantuntijoita, joka 1990-luvun alkuvuosina kiinnitti huomiota margariinien valmistuksessa yhteydessä syntyneisiin transrasvahappoihin.

Salminen siirtyi eläkkeelle vuonna 1998 ja osallistui sen jälkeenkin aktiivisesti alansa kehittämiseen. Hän seurasi tarkasti tutkimuksen uusia tuloksia ja esiintyi kantaa ottavana kirjoittajana ravitsemukseen liittyvissä kysymyksissä. Hän oli Helsingin yliopiston elintarvikekemian dosentti, hoiti vuoden ajan saman alan professuuria Turussa ja oli tieteellisenä neuvonantajana muutamissa yrityksissä, joista eräässä kehitettiin ruuansulatusta edistäviä pellavatuotteita.

Yksityiselämässään Salminen oli velvollisuudentuntoinen ja oikeudenmukainen. Ystävyyssuhteistaan hän piti lämpimästi huolta. Työn vastapainona hän osasi myös reippaasti juhlia, josta meillä kirjoittajilla on runsaasti hauskoja muistoja.

Vuonna 1998 Salminen hankki suurperheensä kesäasunnoksi vanhan kansakoulun Juvan Lautealasta. Sen kunnostaminen ja ympäristön monipuolinen hoitaminen olivat hänen eläkepäiviensä tärkeä harrastus.

Salminen harrasti myös pitkiä, kovavauhtisia sauvakävelylenkkejä. Penkkiurheilijana hän oli innokas HIFK:n kannattaja.

Hän sai professorin arvonimen vuonna 1992, ja vuonna 1999 hänelle myönnettiin Suomen Leijonan komentajamerkki.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    2. 2

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Sote-ratkaisu horjuu jälleen – asiantuntijat laidasta laitaan varoittavat viemästä tuoreinta versiota eteenpäin

    5. 5

      14-vuotias Tanmay Bakshi koodaa hetken ja pelaa sitten pingistä – ja samalla yrittää saada koneen tuottamaan puhetta aivosähköstä

    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Myös monet työssä käyvät välttelevät työntekoa

    8. 8

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    9. 9

      Jari Jääskeläinen on vaihtanut työmaakoppien tyttökalentereita luontokalentereihin – rakennusalalla naisia on häiritty vuosikymmenet, mutta nyt asiaan halutaan muutos

    10. 10

      Kaksi irlanninterrieriä on maksanut emännälleen 16 500 euroa – Koirat määrittävät Elina Kokkosen koko päivärytmin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    5. 5

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    6. 6

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    7. 7

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    10. 10

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    7. 7

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    10. 10

      Rikollisjengi kaappasi ruokakaupan Malmössä ja ryhtyi pyörittämään sitä itse – ”En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa”

    11. Näytä lisää