Ihmiset    |   Kuolleet

Love Storyn ohjaaja oli taustalle jättäytyvä ammattilainen

Arthur Hiller 1923–2016

Pitkän uran Hollywoodissa luonut elokuvaohjaaja Arthur Hiller kuoli 17. elokuuta Los Angelesissa. Hän oli 92-vuotias, syntynyt 23. marraskuuta 1923 puolanjuutalaiseen perheeseen Edmontonissa, Kanadan Albertassa.

Hiller muistetaan aina rak­kaus­elokuvasta Love Story (1970), jonka hän ohjasi Erich Segalin romaanista parin miljoonan dollarin budjetilla.

Elokuva keräsi huimat 106 miljoonan dollarin kassatulot, jotka nykyrahassa vastaisivat 659 miljoonaa dollaria eli 582 miljoonaa euroa. Tuo raha myös muovasi elokuvahistoriaa, kun ahtaalla ollut Paramount-yhtiö saattoi sillä tuottaa Francis Ford Coppolan Kummisedän (1972) ja Roman Polanskin Chinatownin (1974).

Alun perin Hiller ei aikonut elokuva-alalle. Hän opiskeli psykologiaa Albertan yliopistossa mutta päätyi 1950 töihin kanadalaiseen CBC-radioyhtiöön. Amerikkalaiselle NBC:lle hän pääsi televisio-ohjaajaksi 1955.

Vaikka Hiller ohjasi valkokankaalle yli 30 elokuvaa, kriitikot eivät hänestä innostuneet. Hän teki liikaa tilaustöitä, joita selvät teemat eivät yhdistäneet.

Toisaalta hänet tunnettiin ammattilaisena, jolta luontui yhtä hyvin sotaelokuva Taistelu Tobrukista (1967) kuin naisenerginen riehakomedia Posketonta porukkaa (1987).

Luontevimmillaan ohjaaja oli harmittomissa komedioissa, joiden vetovoiman takasivat sellaiset koomikot kuten Richard ­Pryor, Gene Wilder, Dudley Moore tai Steve Martin.

Koska Hiller jättäytyi ohjaajana mieluusti taustalle, hänen töidensä parhaista ideoista ja tyyliratkaisuista vastasivat usein käsikirjoittajat. Näin tapahtui esimerkiksi mainion näytelmäkirjailijan Neil Simonin kynäilemissä komedioissa Pinna tiukalla (1970) ja Hotelli Plazan riemuhuoneisto (1971).

Välillä Hiller silti yllätti. Vain rakkaudesta (1982) on yksi Hollywoodin varhaisista stereotypioita kaihtavista homokuvauksista.

Ohjaajanuransa hiipuessa hän toimi puheenjohtajana ohjaajien ammattiliitossa Directors Guild of Americassa 1989–1993 ja Yhdysvaltain elokuva-akatemiassa 1993–1997.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Haaveeni olisi tehdä työtä, hankkia asunto ja perustaa perhe, mutta tähän Suomi ei anna mahdollisuutta

    2. 2

      Kittilän käsissä on satojen miljoonien eurojen bisnes, joka syöksi lappilaiskunnan kriisiin – ”Miten poromiehen ammatissa toimiva valtuutettu voisi tuntea lakipykäliä?”

      Tilaajille
    3. 3

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    4. 4

      Kokoomuksen suosio kasvaa, keskustan alamäki jyrkkenee – myös vihreiden ennätyssuosio hiipuu

    5. 5

      Valeruokamyrkytykset vaivaavat Espanjaa: Poliisi tunnistanut jopa 800 huijauksesta epäiltyä brittituristia

    6. 6

      Suomessa myytävä jugurtti ja limsa eivät ole yhtä hedelmäisiä kuin Italiassa ja ikoninen tee on aromikkaampaa Britanniassa – Suomalaisten maku on tällainen, perustelevat yritykset

    7. 7

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat

    10. 10

      Sdp:n helsinkiläispoliitikko toi vaimonsa siskon Etiopiasta Suomeen väärällä passilla – sai tuomion laittoman maahantulon järjestämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    3. 3

      Uuden Tuntematon sotilas -elokuvan tekijätiimi ottaa kantaa #metoo-keskusteluun ja puolustaa Paula Vesalaa

    4. 4

      Onko se hyvä, jos syysloman jälkeen ash? Testaa, ymmärrätkö, mitä lapsesi sinulle sanovat (ja mitä he sinusta ihan oikeasti ajattelevat)

    5. 5

      Suomen 100-vuotis­juhlan suurin päätös: Edus­kunta antaa 50 miljoonaa euroa tuntemattomalle pikku­säätiölle, jolla ei ole yhtään vakituista työntekijää

    6. 6

      Patjasta löytyi jopa 20 miljoonaa: Pyramidihuijauksen rahanpesusta epäilty tunnusti viimein torstaina

    7. 7

      20 vuotta sitten aamuyöllä tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen saapui hotelli Palaceen ja nosti aseen kohti yöportieeri Mikko Tähtisen kasvoja – 30 minuuttia myöhemmin kaksi poliisia makasi teloitettuna kadulla

      Tilaajille
    8. 8

      Suomalaistutkija ratkaisi ongelman, jota fyysikot ovat pähkäilleet 200 vuotta: Miksi vesipisara ei heti valu kaltevalla pinnalla?

    9. 9

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    10. 10

      Nyt puhuu Ensitreffit alttarilla -asiantuntija, joka myöntää mokanneensa eikä usko sen oikean löytämiseen: Miksi täydellisten parien muodostaminen on niin vaikeaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Hyytävä sää vyöryy nyt etelään asti: luvassa jopa päiväpakkasia ja räntää – ”Talvirenkaat alle”, suosittelee Liikenneturva

    9. 9

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    10. 10

      ”Ideologisesti työtön” Ossi Nyman kuuli tukiensa katkaisemisesta Hesarista ja sai haastattelustaan palautevyöryn – ”Ei voi sanoa ääneen, että on tyytyväinen työttömänä”

    11. Näytä lisää