Ihmiset    |   Kuolleet

Kielitaitoinen urheilutoimittaja

Voitto Sulander 1928–2016

Entinen Helsingin Sanomien urheilutoimittaja ja tunnettu urheilumies Voitto Sulander kuoli 14. syyskuuta lantioleikkauksen aiheuttamiin jälkiseurauksiin.

Sulander oli syntynyt Helsingissä 1. tammikuuta 1928. Hän oli kuollessaan 88-vuotias ja yksi vanhimmista Urheilutoimittajien liiton jäsenistä.

Voitto Sulander valmistui voimistelunopettajaksi 1954 ja pestattiin samana vuonna Helsingin Sanomien urheilutoimittajaksi, työhön, josta hän jäi eläkkeelle 1990.

Sulander seurasi tarkasti jalka- ja jääpalloa sekä pikaluistelua ja toimi urheilutoimituksen uutispäällikkönä vuodesta 1970 eläkkeelle lähtöönsä saakka.

Jalkapallon ja jääpallon tiedotusvaliokuntiin aikanaan kuulunut Sulander toimi Jääpallokirjan toimittajana vuodesta 1981 lukien.

Jääpallon MM-kisoja hän seurasi vuodesta 1957 lähtien 1980-luvulle saakka.

Jalkapallon MM-turnauksista hän raportoi seitsemän kertaa Ruotsin kisoista 1958 lähtien ja pikaluistelun MM-kisoista hän kirjoitti 23 kertaa.

Voitto ”Suli” Sulander oli mielenkiintoinen mies, avulias ja mahtavan kielitaidon omaavana henkilönä aina paikalla, kun apua tarvittiin.

Sulander ei kuulunut mihinkään kirkolliseen järjestelmään tai systeemiin.

”Ei ihminen mitään ristiä tai muistomerkkiä tarvitse. Kun meikäläinen lähtee, ei siinä tarvita hautajaisia. Tuhka voidaan levittää vaikka sinne Malmin hautausmaan lehtoon”, totesi hän seilatessamme ”fiskarsilla” Turun saariston kauniiden saarien lomassa.

Saman tiedon Sulander oli välittänyt perillisilleen jo aikaa sitten.

Sulander piti ihmisistä ja keskusteli mielellään heidän kanssaan.

Laulumiehenä hänellä oli yhtenä matkakohteenaan Viron laulujuhlat, joissa kuultiin myös innokasta suomalaista ääntä.

”Se Kallion yhteiskoulun raittiusseuran puheenjohtajuus 1946 hymyilyttää joskus”, Sulander naureskeli vanhoja muistojaan ja tekemisiään.

Sulander kuului myös jalkapallotaitureihin. Parhaimmillaan hänet valittiin 1954 ennen Sanomiin siirtymistä Helsingin kaupunkijoukkueeseen jugoslavialaista Hajduk Splitiä vastaan.

Jalkapalloa Sulander seurasi viime vuosinaan kotonaan Käpylässä teeveestä silloin, kun kanavalta löytyi hyvän tason jalkapalloa.

”Näen sen verran, että pallo erottuu selvästi”, totesi Suli heikentyneestä näöstään.

Hesaria Suli pystyi seuraamaan omalla lukulaitteellaan.

”Kyllä niistä ajatuksista ehkä selvän sai, mutta niistä mietteistä ei paljoakaan uutta oppinut”, hän kertoi.

Sulanderin ansiolista kertoo arvostuksesta urheilumiehenä: Suomen Palloliiton kultainen ansiomerkki, Jääpalloliiton kultainen ansiomerkki, UPI:n kultainen ansiomerkki, Luistelu­liiton tunnustusmerkki, Kauppakamarin kultainen ansiomerkki ja Sanoma Oy:n kultainen merkki.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tukholman parhaaseen alakouluun oppilaat ilmoitetaan jo synnytyslaitoksella – Jono täyttyy alkuvuoden lapsista, eikä koulussa ole yhtään maahanmuuttajaa

      Tilaajille
    2. 2

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    3. 3

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    4. 4

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    5. 5

      Norjalainen hotellisijoittaja kehuu Helsinkiä – ”Voisin rakentaa tänne 14 hotellia lisää”

    6. 6

      Tuleeko laina-autolla ajelu kalliiksi, ja mikä on kätevin palvelu? HS testasi kaksi viikkoa yhteiskäyttö­autoilua Helsingissä

    7. 7

      OP:sta katoaa tuhansia työpaikkoja, tuleeko mitään tilalle? Historia opettaa, että teknologia sekä tuhoaa että luo työtä

    8. 8

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    9. 9

      ”Kokoomuksen pitäisi olla viisi kertaa keskustaa suurempi” – kolme arviota, miksi kokoomuksen kannatus nousee ja keskusta kyntää

    10. 10

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta 22: Emilia Kangasluoma kuvasi isoäitinsä arkea palvelutalossa

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Älä keitä kahvia, leivo tai käy päiväkausiin suihkussa – HS kokosi ohjeet, mitä tehdä, jos epäilet kotona kosteusvauriota

    6. 6

      Unkari sulkee kaikki turvapaikan­hakijat piikki­lankojen taakse – HS kuvasi helikopterilla parakki­leirit ja selvitti, mitä leireillä tapahtuu

    7. 7

      Johtuuko masennuksen lisääntyminen siitä, että onnen korostaminen on mennyt överiksi?

    8. 8

      Sipilä vaati Väyrysen eroa keskustasta – Väyrynen vastaa: ”Paikallisyhdistyksen pitäisi erottaa, mutta Keminmaan keskustaseuran puheenjohtajana en aio ryhtyä toimenpiteisiin”

    9. 9

      ”Seksuaalinen ahdistelu on ihanaa”, sanoi venäläinen näyttelijätär – naisten oikeuksien puolustaminen ei ole muotia Venäjällä

    10. 10

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    4. 4

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    5. 5

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää