Ihmiset    |   Bongaa paikka

Kuva-arvoitus: Ajatonta arkkitehtuurieleganssia

Lukijakilpailussa kysytään, missä kuva on otettu.

Aloitetaan täsmennyksellä viime viikon Bongaa paikka -palstaan.

Kuten moni vastaaja oli huomannut kahden viikon takaisesta kuvasta, Eduskuntatalon edestä otetun kuvan taustalla ei näkynyt suomalaisia pikajunavaunuja vaan neuvostoliittolaista kalustoa.

”Vaunujen kyljissä on pituussuuntaiset pokkaukset, rypyt, jotka ovat venäläiselle kalustolle tyypilliset, mutta joita ei suomalaisissa sinisissä vaunuissa ole”, kirjoittaa Matti Grönroos.

Viime viikon kisaan tuli vastauksia mukavasti eli 78 kappaletta. Aihe oli luokkaa ”helpohko”, sillä lähes kaikki tunnistivat paikan Sörnäisten rantatieksi.

Kuva oli otettu 23. helmikuuta 1974 varastopalon sammutustöistä. Päivämäärä on jäänyt mieleen Pekka Nikkiselle.

”Sattui olemaan hääpäivämme, eikä päästy kadun sulkemisen vuoksi läpi. Tuli pikkasen kiire.”

Kalevi Puukko muistelee kyseessä olleen sairaalatarvikkeiden varaston.

”Myöhemmin, kun liekit olivat jo laantuneet, lähitalojen asukkaita kävi evakuoimassa käyttökunnossa olevia tavaroita parempaan talteen. Meilläkin riitti sideharsoa, wc-harjoja, käsipyyhearkkeja, kumihanskoja ja muuta useammaksi vuodeksi. Muistan vieläkin palon aiheuttaman hajun, joka pysyi pitkään lähitienoilla.”

Palon aikaan Seppo Heikari oli tulossa palaverista keskustasta työpaikalleen, joka sijaitsi Vilhonvuorenkatu 11:ssä.

”Näin savun rakenteilla olevan Merihaan kohdalta asti ja tulin paikalle palokunnan saapuessa. Sörnäisten rantatien varrella oleva tiiliseinäinen peltikattoinen 1,5-kerroksinen varastorakennus, jossa oli talonmiehen asunto, oli tulessa”, kertoo Heikari.

”Palomiehet evakuoivat talonmiehen asunnosta irtaimistoa, kuten television, mutta eteläpäädyssä olevasta varasto-osasta ei voitu pelastaa mitään.”

Vastauksissa muisteltiin paljon Sörnäisten rantatien ylittänyttä kävelysiltaa.

”Sen ylitys oli pelottavaa lapsena, kun pelkäsin putoavani ­raoista alas tielle”, muistelee Heidi Malminen.

Tuomo Oksmanille kuva toi mieleen hänen edesmenneen mummonsa.

”Perheemme asui 1970-luvulla Itä-Helsingissä ja mummoni puolestaan Sörnäisissä. Kaasulaitoksen pysäkki merkitsi minulle pysäkkiä mummolaan”, kirjoittaa Oksman.

”Lapsena oli jännittävää katsoa ylikulkusillalta autoja, jotka vilistivät alapuolelta. Erityisesti bussit ja muut isot ja korkeat ajoneuvot olivat erityisen tarkkailun kohteina, koska niiden katto tuntui lapsenvinkkelistä katsottuna osuvan lähes sillan pohjarakenteisiin.”

Tuohon aikaan Helsingissä energiatuotanto ei ollut yhtä siistiä kuin nykyään.

”Sillankaiteet ja pinnat olivat ohuen nokikerroksen peitossa. Sen huomasi nopeasti käsistään, jos niihin sattui koskemaan.”

Kuvassa vasemmalla on Sörnäisten Rantatie 33:n talo, ja ylikulkusilta vei talon ulkotasolle.

”Olin talossa töissä vuoteen 2014 saakka. Tuolla sillalla olimme työtovereiden kanssa vilkuttamassa, kun kruununprinsessa Viktoria ja prinssi Daniel saapuivat vierailulle nuorisokeskus Happeen. Sillalla oli paljon muutakin talon väkeä”, muistelee Päivi Pavela.

Vastanneiden kesken arvottiin kirjapalkinto. Arvonnan voitti Timo Ojala, joka saa palkinnoksi Yrjö Kaukiaisen Punaiset pilarit – Suomalainen graniitti tsaarien Pietarissa (SKS).

Tämän viikon kuva-arvoituksessa on kuva rakennustyömaasta.

Missä kuva on otettu ja milloin? Millaisia muistoja paikka herättää tai mistä näkymä on sinulle tuttu?

Lähetä vastauksesi 15.10. mennessä osoitteeseen hs.ihmiset@hs.fi. Osallistujien kesken arvotaan kirjapalkinto.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Bongaa paikka
  • Helsingin historia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    5. 5

      Hallitus peruu kiinteistöveron korotuksen – oppositio iloitsee

    6. 6

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    7. 7

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    8. 8

      Rikossyytteen saanut Kittilän kunnanjohtaja sairauslomalle, vain yksi valtuutettu jättänyt toistaiseksi eronpyynnön

    9. 9

      Poliisin operaatio Helsingin Kurvissa: sekoilu ja huumekauppa yritetään kitkeä pois – ”Asukkaat tuntevat päiväsaikaan olonsa turvattomaksi”

    10. 10

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    6. 6

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Lasikatto murtui Turussa: Minna Arve valittiin kaupunginjohtajaksi yhden äänen erolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää