Ihmiset

Koulutuksen puolestapuhuja

Aarne Nikka 1931–2016

Kittilän pitkäaikainen kunnanjohtaja Aarne Nikka kuoli 2. syyskuuta kotonaan Pakatissa pitkäaikaisen sairauden murtamana. Hän oli 85-vuotias, syntynyt Ylitorniolla 3. maaliskuuta 1931.

Aarne Nikka suoritti Tampereella Yhteiskunnallisen korkeakoulun kunnallistutkinnon vuonna 1958. Ura kunnallishallinnossa alkoi Suomussalmen kunnansihteerinä ja jatkui Kuivaniemen kunnanjohtajana.

Kittilän kunnanjohtajana Aarne Nikka työskenteli 31 vuotta ennen eläköitymistään vuonna 1994. Hänellä oli myös lukuisia luottamustehtäviä.

Nikan työ kunnanjohtajana loi pohjan Kittilän kunnan nykyiselle menestykselle. Lentokentän rakentaminen ja avaaminen vuonna 1979 on merkittävä saavutus Nikan uralla. Toinen merkittävä saavutus oli Hotelli Levitunturin rakentaminen ja Levin matkailukeskuksen perustaminen.

Koulutus oli Nikalle yksi johtava teema elämässä. Heti Kittilään saavuttuaan hän totesi, että syrjäkylän lapsilla ei ollut mahdollisuutta käydä koulua. Kylällä oli vain maksullinen yhteiskoulu. Niinpä hän ryhtyi hankkimaan kunnallista kokeilukeskikoulua. Hän matkusti lukemattomia kertoja Helsinkiin tapaamaan ministereitä, ministeriöiden virkamiehiä ja kansanedustajia. Uurastus tuotti tulosta, ja kokeilukeskikoulu aloitti vuonna 1965. Ensimmäiselle luokalle tuli tuolloin yhteensä 80 syrjäkylien lasta.

Kittilän kunta ja kuntalaiset olivat lähellä Nikan sydäntä loppuun asti. Hänellä oli aina aikaa ja halua auttaa apua tarvitsevia. Hän ajoi pienen ihmisen asiaa, yhteiskunnallista tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta.

Taide oli Nikalle tärkeä asia. Hän tuki kittiläläisiä taiteilijoita, mm. Kalervo Palsaa ja Reidar Särestöniemeä, monin tavoin. Rakkaus taiteeseen näkyi myös Nikan kotona, jonka seinillä on lukemattomia tauluja, pääasiassa Lapin maisemia.

Eläkepäiviään Nikka vietti uuden harrastuksen, kirjoittamisen, parissa. Aika kului Kittilän kunnan lähihistoriaa tutkien, ja tutkimusten tuloksena syntyi kuusi kirjaa. Hän myös otti ärhäkkäästi kantaa monenlaisiin epäkohtiin.

Nikka oli vahva ja merkittävä persoona, jonka kunnanjohtajakautta Kittilässä leimasivat idearikkaus, uskallus, rajojen ylittäminen ja peräänantamaton uurastus asiansa eteen.

Hänet tunnettiin kunnan ­asioissa kaikkia osapuolia kuuntelevana kunnanjohtajana, joka hankki ajamilleen asioille kannatuksen jo niiden valmisteluvaiheessa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    2. 2

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    3. 3

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    4. 4

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    5. 5

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    7. 7

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    8. 8

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    9. 9

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    10. 10

      Neuvostoliittolaisista sotahirvistä uutisointi ja haluttomuus myöntää aprillipilaan haksahtamista toivat Ylelle ja Iltalehdelle langettavat tuomiot JSN:ltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Melkein varma työpaikka ja lähes 3 500 euron palkka kenelle tahansa – Mikä estää suomalaisia työttömiä ryntäämästä Norjaan?

    2. 2

      Tutkijat löysivät arkistosta sokeriteollisuuden vuosikymmeniksi pimittämät tutkimustulokset, jotka linkittävät sokerin kohonneeseen syöpäriskiin

    3. 3

      ”Laitetaan pornografinen kuva itsestä Instagramiin ja saadaan tuntemattomilta miehiltä kehuja” – Psykiatrin mukaan tuhansien nuorten identiteetti on niin hauras, että elämä romahtaa, kun tykkäykset hiipuvat

      Tilaajille
    4. 4

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    5. 5

      Pieni lipsahdus 1,2 miljardin länsimetrossa: kuljettajille jäi rakentamatta vessat asemille – ”Meillä testataan kuljettajien rakon kestävyyttä”

    6. 6

      Saako painopeiton alla paremmin unta? Toimittaja testasi maailmalta Suomeen saapuneen villityksen – Unitutkijan mukaan peitto ei ole ”missään nimessä humpuukiosastoa”

      Tilaajille
    7. 7

      Olen kiitollinen Jari Sinkkosen ”munat ja pimppi”-kommentista, sillä se herätteli tärkeää keskustelua – ja muistutti, että tarvitaan myös #vaihtoehtojarille

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Taksikuski raiskasi illan viimeisen asiakkaan Helsingin Suutarilassa ja valitti tuomiostaan – hovioikeus piti tuomion ennallaan

    10. 10

      Tämä yksi hovioikeuden lause on kuin väärältä planeetalta – ja somessa kuohuvan raivon ydin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    10. 10

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    11. Näytä lisää