Ihmiset    |   60-vuotias

Bluesministeri Esa Kuloniemi lietsoo parempia aikoja – ei valtioneuvostossa vaan oman yhteisönsä pappina

Perjantaina 60 vuotta täyttävä muusikko ja toimittaja Esa Kuloniemi on ollut bluesmusiikin mesenaatti puolet elämästään.

Suomen bluesministeri Esa Kuloniemi on jälleen saanut valmiiksi viikoittaisen radio-ohjelmansa, mutta Ylen studio on tehnyt odottamattoman tepposen. Lähetyksestä varoittava punainen valo hehkuu yhä Pasilan radiotalossa sekä studion sisäpuolella että ulkopuolella eikä suostu sammumaan millään.

Niin se on myös hänen muussa arjessaan. Kuloniemen lähetysvalo palaa oikeastaan aina, sillä hän elää suurimmaksi osaksi bluesista ja bluesille. Hän on ollut jo kolmekymmentä vuotta bluesiin erikoistunut toimittaja ja ammattimuusikko.

Kuloniemi ei ole silti varma, onko bluesin suhteen syytä suureen juhlaan. Ainakaan enää.

”Bluesille omistautuneet muusikot eivät ole olleet koskaan näin hyviä, eivätkä ole hallinneet bluesin muotokieltä koskaan näin hyvin. Mutta blues on jämähtänyt silti menneisyyteensä, kääntynyt parempien aikojen haikailuksi”, Kuloniemi huokaa hieman alakuloisena.

Jämähtäneisyys ei ole muo­toaan monta kertaa muuttaneen afroamerikkalaisen bluesin syytä. Eikä sen köyhistä oloista ponnistaneiden afroamerikkalaisten pioneerien ja myöhempien maailmankuulujen mestarien.

”Bluesin yleisö on maailmanlaajuisesti vahvasti keski-ikäistä, keskiluokkaista ja valkoista sekä pääsääntöisesti erittäin vanhoillista. Se on määritellyt kulutuskäyttäytymisellään pitkään sen, millaiselle bluesille on kysyntää.”

Tyyppikuluttajan kuvaus sopii myös perjantaina 60 vuotta täyttävään Esa Kuloniemeen, paitsi vanhoillisuuden osalta. Ikämiessarjalaisuudesta huolimatta hän jatkaa edelleen julistusta paremman bluesin puolesta.

Muistettakoon myös, että Kuloniemen radio-ohjelman nimi Bluesministeri ei viittaa valtioneuvostoon jäseneen vaan yhteisönsä valtuuttamaan ja seurakuntaansa palvelevaan pappiin.

”Kaverit kutsuivat minua blues­ministeriksi jo koulussa, jossa pidin kaikki esitelmäni musiikista. Minulla on ilmeisesti ollut aina sisäinen tarve kerätä ja jakaa tietoa.”

Mikkelissä syntynyt ja varttunut Kuloniemi tunsi varhain, että rytmimusiikista tulee elämäntyö.

”Muistan elävästi kesän 1964, jolloin kuulin Beatlesin All My Lovingin radiosta toisen kerran ja oivalsin olevani jonkin uuden äärellä. Siitä alkoi patologinen kiinnostukseni musiikkiin.”

Kuloniemen ensimmäisen itseilmaisun väline ei silti ollut kitara, jota hän on soittanut 35 vuotta Honey B. & T-Bones -yhtyeessä. Sähkökitaristiksi halusi 1960-luvulla niin moni, että Kuloniemen täytyi tyytyä rumpusettiin, jonka hän teki seurakunnan askartelukerhossa puisista suolaussaaveista.

”Into soittamiseen oli valtava ja esteet vain hidasteita. Ensimmäiselle varsinaiselle keikalle, kevättalvella 1968, veimme kamat potkukelkoilla ja pulkilla.”

Nyt esiintymisiä on takana jo neljättä tuhatta ja niistä suurin osa kitaristina Honey B. & T-Bonesissa, jonka Kuloniemi perusti vaimonsa Aija Puurtisen ja tämän veljen Ismo Puurtisen kanssa 1982.

Pidäkkeettömästi blues­rockannut yhtye oli alkuaikoinaan Suomen rytmimusiikillisia vientitoivoja.

”Kiersimme menestyksellä klubeja ja saleja varsinkin Keski-Euroopassa, mutta emme pystyneet nousemaan omin voimin seuraavalle tasolle. Kaksisataa keikkaa vuodessa käy jatkuessaan jo työstä – jos hoitaa myös myynnin ja manageroinnin”, sanoo Kuloniemi, joka parhaillaan palautuu Honey B. & T-Bonesin levyjulkaisukiertueelta.

”Minulle ja Aijalle tärkeintä on kuitenkin musiikki, mahdollisimmat hyvät uudet biisit, mahdollisimman hyvä uusi levy. Kaikki päälle tuleva on bonusta, keikatkin.”

Bluesin kuuntelijoille Kuloniemi jakaa bonuksia nyt ennen kaikkea radiotoimittajana, Bluesministerinä. Hän teki ensimmäisen ohjelman 1986, jolloin haki lehti-ilmoituksen perusteella Ylen Rockradion avustajaksi.

”Jättäydyin soitinmyyjästä muusikoksi ja ajattelin, että minun olisi hyvä ylläpitää tuntumaa oikeaan työhön”, Kuloniemi sanoo naurahtaen. Hän on myös kääntänyt kahdeksan muusikkoelämäkertaa ja pitää yhä omaa palstaa Soundi-lehdessä.

”Olen etuoikeutettu, sillä intohimosta tuli työ, joka on enemmän kuin työtä. Ja siitä saan kiittää myös kuuntelijoitani.”

Eniten Kuloniemeä kuitenkin elähdyttää pääsy taannoiseen Alivaltiosihteeri-ohjelmaan, jossa maailman menoa kommentoi Suomen viralliseksi bluesministeriksi esitelty Esa Alakuloniemi.

Esa Kuloniemi täyttää 60 vuotta perjantaina 4. marraskuuta.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Bluesin ytimessä

1 B.B. King: Sweet Little Angel

”Kingin 1950-luvun tuotanto on hänen kulta- aikaansa, ja tässä hän laulaa ihanasta pikku enkelistään. Jokainen B.B:n tuon ajan levytys on minidraama ja jokaisen kitarasoolo yksilöllinen taideteos.”

 

2 Blind Willie Johnson: God Moves On The Water

”Teksasilainen kitaraevankelista selostaa Titanicin uppoamisen niin elävästi, että kuulija tuntee olevansa itse paikalla.”

 

3 Howlin’ Wolf: Smokestack Lightning

”Kotoa kymmenvuotiaana karkotettu Howlin’ Wolf kertoo yötaivaalle piirtyvästä kipunoivasta veturin savupatsaasta. Huutolaispoika toivoo kuljettajan hiljentävän sen verran, että hän voi hypätä kyytiin. Säkeistöjen lopussa kertojaminä ulvoo kuin susi.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkilöjutut
  • Syntymäpäivät

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lähes 200 :aa Kehä III:lla posottanut mies valitti ajokiellon pituudesta –”Ilman autoa työmatka kestää yli kolme tuntia”

    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Brexit maksaa jo nyt tavalliselle perheelle satoja euroja vuodessa: hinnat nousevat ja palkkojen kasvu takkuaa

    4. 4

      Äitiyspakkauksen nimen vaihtamista pohditaan tasapuolisuuden vuoksi – Ministeri Saarikko: ”Uskon, että se ilahduttaisi montaa isää”

    5. 5

      Instagram-suosikkitili julkaisee oppilaiden saamat pahimmat Wilma-huomautukset – Soitimme Wilma-viestien asiantuntijalle ja kysyimme, pitääkö tästä olla huolissaan

    6. 6

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi altaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    7. 7

      Pisa-tutkimus paljastaa uusia huolia Suomen pojista: Nuoret pärjäävät hyvin yhteis­työssä, mutta suku­puolten väliset erot ovat maailman suurimmat

    8. 8

      Natsiroolistaan kuuluksi tullut näyttelijä varoittelee nyt kommunistien ja islamistien salaliitosta

    9. 9

      Suomalaisyritys keräsi 1,4 miljoonaa dollaria, rakensi sillä tietokoneen, jonka kehitykseen osallistui yli tuhat ihmistä netissä – Nyt kone on valmis: Avasimme Kiinasta tulleen paketin

    10. 10

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    3. 3

      Arabimiehet eivät tasa-arvosta välitä, sanoi tutkimus ja riemastutti maahanmuuton vastustajat – mutta yksi arabimaa on poikkeus ja osoittaa, kuinka monimutkaista kaikki on

    4. 4

      Joonas Konstig kyllästyi yksivuotiaan kiukuttelua muistuttavaan käytökseensä, ja päätti ryhtyä opiskelemaan herrasmieheksi – lopputuloksena kirja joka jokaisen miehen kannattaisi lukea

    5. 5

      Vantaan lastensuojelun työntekijät: Oikeasti täällä on kaaos, vaikka muuta väitetään – ”Tässä puhutaan nyt kuusivuotiaista yrittämässä lyödä puukolla ikäistään”

    6. 6

      Äiti hylkäsi uimataidottoman 5-vuotiaan lapsen uimahalliin, lapsi löytyi altaan pohjasta lähes viiden minuutin jälkeen – hovioikeus korotti tuomiota

    7. 7

      Venäjä myönsi ”äärimmäisen korkeat” radioaktiiviset saastelukemat

    8. 8

      Kun Luhta julkisti suunnittelemansa olympia-asut, niitä haukuttiin ”vahvoissa ja ala-arvoisissa viesteissä” karmeimmiksi koskaan – ”Suunnittelijat ottivat palautteen raskaasti”

    9. 9

      Amsterdam saa himoitun Euroopan lääkeviraston, Helsinki putosi heti skandaalimaisella viiden pisteen tuloksella – Vapaavuori hämmästyi: ”Maamme on heikosti tunnettu”

    10. 10

      Sinisten oli tarkoitus heittää halla-aholaiset ulos perussuomalaisista – tekstiviestit kertovat kaaoksesta hajoavassa puolueessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää