Ihmiset    |   Kuolleet

Tinkimätön talousmies

Erkki Veräjänkorva 1932–2016

Kaupunginjohtaja Erkki Veräjänkorva kuoli kotonaan Vantaalla 12. lokakuuta vaikean sairauden murtamana. Hän oli 83-vuotias, syntynyt 3. joulukuuta 1932 Uudessakaupungissa.

Valmistuttuaan hallinto-opin kandidaatiksi Helsingin yliopistosta Veräjänkorva työskenteli monissa tehtävissä useissa kaupungeissa ja kunnissa sekä Maalaiskuntien liitossa. Vuonna 1962 hänet valittiin Helsingin maalaiskunnan kunnankamreeriksi. Varsinaisen elämäntyönsä hän teki Helsingin maalaiskunnan, sittemmin Vantaan kaupungin, taloushallinnosta vastaavana korkeimpana virkamiehenä eläkkeelle siirtymiseensä saakka.

Veräjänkorvan virkauran ­aikana pienestä maalaiskunnasta kasvoi Suomen neljänneksi suurin Vantaan kaupunki. Maalaiskunnan pienen organisaa­tion oli kaavoitettava asunto­alueet, rakennettava tie- ja katuverkko, toteutettava ja rahoitettava vesihuolto ja muut kunnalliset palvelut. Suurin paine kohdistui organisaation johtoon, ”taistelijapariin” kunnanjohtaja Lauri Lairala ja taloudesta vastaava kunnankamreeri Erkki Veräjänkorva. Helsingin kaupungin halu liittää itseensä suuria maa-alueita maalaiskunnasta käynnisti heidän johdollaan ”itsenäisyystaistelun”, joka lopulta johti Pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunnan (YTV) perustamiseen vuonna 1971.

Vuonna 1974 Vantaasta tuli kaupunki ja Erkki Veräjän­korvasta taloushallinnosta ja kuntasuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja.

Veräjänkorva oli tiukka, tinkimätön talousmies ja kaupungin puolenpitäjä ilman vähintäkään oman edun tavoittelua. Työ­toverina ja esimiehenä hän oli pidetty, avarakatseinen, yhteistyöhakuinen, samalla vaativa. Eniten hän vaati itseltään.

Päättäjät arvostivat hänen ammattitaitoaan yli puoluerajojen. Hän toimi monissa ylikunnallisissa koulutuksen ja terveydenhoidon hallintoelimissä, kuten Uudenmaan sairaanhoitopiirin (kuntainliiton) kuntayhtymän liittohallituksen puheenjohtajana koko sen olemassa­olon ajan vuosina 1991–2000.

Tasavallan presidentti myönsi Erkki Veräjänkorvalle kaupunginjohtajan arvonimen vuonna 1995. Sotilasarvoltaan hän oli kapteeni.

Eläkkeelle siirtymisensä 1.1.1996 jälkeen Veräjänkorva matkusteli paljon, jopa ”interreilaamalla”, ja vietti aikaa läheistensä kanssa Hartolan kesähuvilalla, jonka hän sekä suunnitteli että osittain rakensikin.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kuolleet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Aikuinen mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan kanssa, oikeus vapautti raiskaussyytteestä – rikosoikeuden professorit kummastelevat tilannetta

    2. 2

      Nykyisen internetin tärkeimpiin kuuluva periaate ollaan tuhoamassa Yhdysvalloissa – miltä kuulostaisi maksaa Netflixistä nelinkertaista hintaa?

    3. 3

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    4. 4

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat

    6. 6

      Harvinainen toimi hiihtokeskusten työehtoriidassa: Työnantajat estävät Pamin työntekijöitä saapumasta töihin ja lopettavat heidän palkanmaksunsa – lomakohteiden toimintaan voi tulla häiriöitä

    7. 7

      Hirviöitä etsineet sukeltajat löysivät turkkilaisjärvestä 3 000 vuotta vanhan linnan rauniot

    8. 8

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    9. 9

      Esseisti Antti Nylén halveksii maahanmuuttokriitikoksi paljastuneen Morrisseyn hylkääjiä – ”Tämä on nykyisen internet-vasemmiston suuri ongelma, ollaan suuria moralisteja”

    10. 10

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruutuaika on vanhentunut käsite, sanovat asian­tuntijat – toimittaja antoi lastensa pelata viikon vapaasti, tässä tulokset

    2. 2

      ”Veljeni meni kiusaajan kotiin ja hakkasi tämän perusteellisesti” – Koulukiusatut kertovat HS:lle keinoista, joilla kiusaaminen lopulta päättyi: yllättävän moniin tarinoihin kuului väkivalta

      Tilaajille
    3. 3

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    4. 4

      Pohjois-Korean raja­vartijat jahtasivat Etelä-Koreaan loikannutta sotilasta vain metrien päässä – video näyttää täpärän paon luoti­sateessa rajan yli

    5. 5

      Naispappeja syrjittiin Suomen suurimmilla kristillisillä nuorten festivaaleilla: ei päästetty pitämään messua, miespapit jättivät tervehtimättä

    6. 6

      Timo Rautiainen karkotti jo 2000-luvun alussa uusnatseja keikoiltaan, nyt häntä haukutaan ”suvakiksi” – Heviyhtye Trio Niskalaukaus palasi lavoille 13 vuoden tauon jälkeen

    7. 7

      Vartijoiden armoille jäänyt ”Orléansin neitsyt” kieltäytyi pukeutumasta mekkoon ja pantiin roviolle – Suomennetut pöytäkirjat paljastavat Jeanne d’Arcin oikeusjutun koko raakuuden

    8. 8

      ”Pekalla ei ole rahaa eikä ruokaa, voisitko hakea edes makaronia?” Viranomaiset hätistivät helsinkiläisen Liisan hoitamaan miestä, jonka hän hädin tuskin tunsi

      Tilaajille
    9. 9

      Vakava liikenneonnettomuus Lahdenväylällä – Viisi loukkaantui vakavasti, kolme hoitoon Lastenklinikalle

    10. 10

      Miehen elämän piti päättyä Lapin luontoon, mutta hän syntyikin siellä uudelleen – Tiivis luontosuhde edistää mielenrauhaamme ja auttaa vaikeuksien keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kyykky on ihmisen luonnollinen lepoasento, mutta olemme unohtaneet, miten se tehdään – Näin kyykkääminen parantaa kehosi hyvinvointia

      Tilaajille
    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    4. 4

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    6. 6

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    7. 7

      Espoolaiset Vaahtorannat rohkaistuivat rakentamaan kotiinsa valtavan näköalaikkunan – sitten huippupoliitikko puuttui peliin, ja ikkunan alle saatetaan raivata luontopolku

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ruokapaikoissa pääkaupunkiseudulla – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    10. 10

      Moni nainen muuttuu ikääntyessään tai lihoessaan toisille näkymättömäksi – sen huomaa, kun kävelee rautatie­asemalla väistämättä ketään

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Hallitus sai eduskunnalta kiitosta aktiivisuudesta EU:n turvallisuus­politiikassa, mutta liittovaltiokehitystä vastustettiin – Vain perussuomalaisten mielestä EU-jäsenyys on haitaksi Suomelle
    3. Libanonin pääministeri ilmoitti lykkäävänsä eroaan – kannattajat juhlivat ministerin paluuta Beirutiin
    4. Yhdysvalloista tuotu kauppojen tarjous­päivä Black Friday kasvattaa suosiotaan – alennusten määrä Suomessa on kuitenkin kaukana alkuperäisestä
    5. USA:n voimistelujoukkueen lääkäri on myöntänyt syyllisyytensä seksuaaliseen hyväksikäyttöön – edessä on 25 vuoden vankeustuomio
    6. Hirviöitä etsineet sukeltajat löysivät turkkilaisjärvestä 3 000 vuotta vanhan linnan rauniot
    7. Tutkijat haastattelivat yli 20:tä Nokian ylintä johtajaa ja tekivät tylyn johtopäätöksen: romahduksen syynä olivat johtamisen ongelmat
    8. Tunti sitten
    9. Sipilä ylisti hallituksensa EU-politiikkaa mutta ei tarjonnut uusia visioita sen suunnasta – ”Ajamastamme keskitien etenemisestä on tullut koko Euroopan yhteinen linja”
    10. Yhdysvaltojen amissien yhteisössä syntyi ikää pidentävä geenimuunnos – kantajat elävät jopa kymmenen vuotta muita pidempään
    11. Mikko Ilonen sai kutsun yhteen maailman vanhimpaan golfkisaan –”Ihmeteltävää riittää”
    12. Harvinainen toimi hiihtokeskusten työehtoriidassa: Työnantajat estävät Pamin työntekijöitä saapumasta töihin ja lopettavat heidän palkanmaksunsa – lomakohteiden toimintaan voi tulla häiriöitä
    13. Näytä lisää