Ihmiset

Aika on toimen miesten eikä arvokeskustelun

Tilaajille

logo:50-vuotias

Aika on toimen miesten eikä arvokeskustelun Lauri Helve syntyi ja kävi koulunsa Helsingissä. Hän valmistui toimittajaksi Tampereelta 1968.

Helve työskenteli Helsingin Sanomain taloustoimituksessa 1967-1984 ja Ilta-Sanomien päätoimittajana hän toimi 1985-1989.

Tämän jälkeen hän siirtyi Kauppalehden vastaavaksi päätoimittajaksi.

Helve pitää tänään ovet auki Helsingin Arvopaperipörssissä klo 15-18, jonne hän ei toivo lahjoja eikä puheita.

"Nyt pitää jumalauta toimia ja sammuttaa tässä Suomenmaassa. Nyt ei ole arvokeskustelun, vaan toimen miesten aika." Näin ei puhu teollisuusyrityksen johtaja tai verstaan työntekijä. Näin sanoo Kauppalehden päätoimittaja Lauri Helve.

"Jotenkin hermostuttaa, kun ei ole toimintaa. Ei nyt enää hirveästi kiinnosta lukea, mitä virheitä tehtiin 1986-1989, ne on niin moneen kertaan veivattu." Helsingin Sanomissa 1967 aloittanut Helve on maan tunnetuimpia taloustoimittajia. Hänen muistikuvansa uran alkuvuosilta ovat hiuksia nostattavia.

"Se oli ihan tyhmää, aivan uskomatonta touhua. Mentiin tiedotustilaisuuteen ja syötiin ja juotiin kuin nykyään pitkillä illallisilla." Huomattava lehtimiesteko oli, jos osasi liimata yrityksen antamat tiedotusliuskat oikeaan järjestykseen ja sitten viedä ne ladottaviksi.

"Minun ensimmäinen devalvaationi tuli 1967. Toimituksen esimies, Ikosen Jussi, sanoi että hänellä 'on vähän asiaa ulos'. Myöhemmin Ikonen on kertonut menneensä Rikhardinkadun kirjastoon katsomaan tietosanakirjasta, mikä on devalvaatio. Hän ei halunnut, että muut toimittajat näkevät. Tämmöisiä me oltiin!" Helve sanoo olleensa noin kymmenen vuotta toimittajana, kun äkkiä "yskä lohkesi".

"Ajattelin, että tiedän jo paljon, asioista on kertynyt aikamoinen näkemys, että ei minun aina pidä pitää mikrofonia jonkun äijän turvan alla tai tarvitse tiedotteista katsoa. Minulle tuli yhtäkkiä sellainen tunne, että mehän voidaan tehdä itse. Se tuntuu nykyään ihan naurettavalta, mutta niin se vaan oli." Vaikka journalismi on kehittynyt 1960-luvulta, Helve ei vieläkään ole täysin tyytyväinen suomalaisiin lehtiin: "Kauppalehti tai mikään muukaan suomalainen lehti ei ole tarpeeksi hyvä." Selitys on yksinkertainen: "Pieni maa, pienet lehdet." Helve sanoo, että aamulehtien pitäisi ottaa oppia iltapäivälehdistä, jotka hänen mukaansa ovat Suomessa maailman huippua.

"Lukijan pitää olla koukussa." Helve ottaa päivän Helsingin Sanomat, laittaa sen lattialle ja könöttää tuolillaan: "Millä helvetillä te meinaatte pitää nuoret ihmiset tätä lehteä lukemassa. Kato nyt. Lukija odottaa alitajuisesti vain lehden muuttuvan semmoiseksi, ettei sitä enää tarvitsisi tilata, kun se maksaakin melkein tonnin." Eräs Helveen alainen sanoo, että päätoimittajassa on "kiistatta joitakin hyviä puolia, Helveellä on kyky antaa niin kannustavaa kuin kriittistäkin palautetta". Helve saa kehuja myös siitä, että hänen omat, voimakkaat näkemyksensä eivät estä häntä olemasta avoin muunkinlaisille ajatuksille.

Helve tuntuu luonnonlapselta, joka reagoi laskelmoimatta eteen tuleviin tilanteisiin. Hän suuttuu kun häntä suututetaan.

"On sinussakin vikoja varmaan, kun mietit oikeen", hän ärähtää ihmettelyyn, miksi hän ei lue enemmän - vaikka tunnustaa itsekin lukevansa liian vähän.

Helve esiintyy ja kirjoittaa miehekkäästi. Hän kehuskelee olleensa kouluaikoina kesiä minkkitarhan hoitajana: "Siellä kun paskaa lapioit helteessä ja kärpästen keskellä, se on kovien jätkien duunia." Helve on jopa alkanut näyttää hieman Jack Nicholsonilta. Silti hänenkin sisällään on yhä pikkumies, joka näkee painajaisia koulusta.

"Koulussa oli koko ajan semmoinen tunne, että en klaaraa. Heitin lööperiksi liikaa, ja paineet alkoivat kasaantua." Koulun jälkeen Helve luki Tampereen yliopistossa toimittajaksi. "Myöhemmin on käynyt ilmi, että minulla on hyvät ominaisuudet toimittajaksi: Risto Reippaan avoin luonne. Uralla eteneminen on vaatinut vain, että on ollut muita pitempi ja muistanut laittaa aamulla kravatin." Talousjournalismi on viime vuosina epäonnistunut muun muassa arvioimaan kriittisesti Suomen Pankin rahapolitiikkaa. "Kyllä minua itseänikin se aika lailla hävettää", Helve sanoo.

"Se oli leimattu niin helvetin epäisänmaalliseksi ja vääräksi olla vähänkään eri mieltä. Niin moni jätkä kävi mun kurkkuun heti kiinni, että jumalauta sä olet Cassen (Casimir Ehrnroothin) ja näiden puolella." Samantyyppinen virhe on Helveen mukaan tapahtumassa uudelleen: "1960- ja 1970-luvuilla ympäristötekijät otettiin aivan liian vähän huomioon journalismissa ja muutenkin. Nyt ne ovat saaneet liian ison roolin." Päätoimittaja Helveen kolumnit Kauppalehdessä ovat usein vanhoillisia kannanottoja muun muassa ydinvoiman puolesta. Helve on eri mieltä: "Jos kysytään, mikä on rohkeaa ja radikaalia journalismia, niin tämähän on sitä, eikä se, että kaikki ovat samaa mieltä esimerkiksi ydinvoimasta tai ympäristöasioista." HANNU SOKALA ILKKA RANTA

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    6. 6

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    7. 7

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    8. 8

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    9. 9

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    10. 10

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää