Sotakorvaussuorituksia 25 milj. dollarin arvosta. - Ihmiset | HS.fi

Sotakorvaussuorituksia 25 milj. dollarin arvosta.

20.5.1995 3:00

Sunnuntai 20. 5. 1945 50 vuotta sitten Kuten tunnettua, on Suomen suoritettava Neuvostoliitolle sotakorvauksia kaikkiaan 300 milj. dollarin arvosta kuuden vuoden aikana. Vuosittaiset korvaussuoritukset ovat siis 50 milj. dollaria. Helsingin Sanomat on sotakorvausten suorittamisesta saanut Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnalta tietää seuraavaa: Kuluvan toukokuun puoliväliin mennessä Suomi oli toimittanut sotakorvaustuotteita Neuvostoliitolle seuraavasti: Kulutustavaroita kaapelituotteet mukaanluettuina, 14,7 milj. dollarin arvosta ja tuotantotavaroita 10,4 milj. dollarin arvosta eli yhteensä 25,1 milj. dollarin arvosta. Toimitusmääriä on eräiden kulutustavaroiden kohdalla, erityisesti puunjalosteiden osalta tähän mennessä ylitetty. Kuitenkin on myös eräiden tuotteiden toimituksissa tapahtunut jonkin verran myöhästymisiä. Tämä koskee lähinnä kupariin perustuvien tavaroiden toimituksia. (Hels. Sanomain kirjeenvaihtajalta.) Lontoo, lauantaina. Flensburgissa ovat liittoutuneet ottaneet vangiksi Alfred Rosenbergin. Rosenberg oli Saksan "itäministeriön" päällikkönä ja on eräs suurimmista sotarikollisista. - (Bull). Alfred Rosenberg joutunut vangiksi.

Luitko jo nämä?