"Stella Polaris" -juttu - Ihmiset | HS.fi

"Stella Polaris" -juttu

7.11.1996 2:00

Torstai 7. 11. 1946 HELSINGIN SANOMAT 50 vuotta sitten "Stella Polaris" -juttu Pääministeri Pekkalan osuudesta

virallinen tiedonanto Tukholma, 6. 11. (STT-L) "Aftontidningen" kertoo, että Suomen tiedustelulaitoksen v. 1944 Ruotsiin kuljettama arkisto sijoitettiin Aston-hotelliin. Ulkoministeri Güntherin avulla saatiin asia järjestetyksi niin, ettei niitä 136 laatikkoa, joihin arkisto oli pakattu, tullissa tarkastettu. Juuri tällöin arkisto sijoitettiin sataman lähellä olevaan Astoniin. Myöhemmin se jaettiin ruotsalaisten siviilihenkilöiden haltuun. Ruotsin hallitus ei tietänyt mitään suomalaisten kanssa käydyistä keskusteluista ennenkuin tarvikkeet ja arkisto jo olivat Ruotsissa, jolloin vasta kenraali Ehrensvärd tiedoitti asiasta ministeri Sköldille ja ministeri Möllerille. Hallitus ei ole esittänyt mitään arvostelua asian hoitamisesta. - Ei voida kieltää, kertoo kenraali Ehrensvärd, että ainakin eversti Hallamaa aluksi toivoi voivansa järjestää tiedustelutoimintansa uudestaan Ruotsin maaperällä, mutta siihen hän sai heti jyrkän kiellon. Sanoin, ettei se voinut tulla kysymykseenkään. Pääministeri Pekkalan osuus asiassa Sen johdosta, että Ruotsin lehdissä on julkaistu tietoja, joden mukaan pääministeri Pekkala olisi ollut tietoinen siitä, että vuonna 1944 syksyllä luvattomasti vietiin Ruotsiin ja siellä myytiin huomattava määrä Suomen puolustuslaitokselle kuuluvaa tavaraa, ilmoitetaan virallisesti seuraavaa: Kun nykyinen pääministeri, joka vasta keväällä 1945 oli tullut puolustusministeriksi, sai syksyllä 1945 tietää, että myydyistä tavaroista kertyneitä varoja oli jonkun yksityisen ruotsinmaalaisen henkilön hallussa, valtuutti hän erään puolustuslaitoksen upseerin hankkimaan kysymyksessä olevat varat Suomen valtion haltuun. Nykyisellä pääministerillä ei siis ole tavarain myynnin, eikä asian kanssa muutenkaan, ollut mitään muuta tekemistä. Perhe nukkui 3 päivää (Hels. Sanomain kirjeenvaihtajalta) Malmö, 6. 11. (UP) Eräs malmöläinen perhe, johon kuuluu kolme täysi-ikäistä perheenjäsentä, nukahti tiistaina, lokakuun 29 päivänä todelliseen prinsessa Ruususen uneen heräten vasta 1. päivänä marraskuuta. Tämä on herättänyt suurta mielenkiintoa lääkäripiireissä, mutta toistaiseksi ei ole kyetty selvittämään tätä omituista tapausta. Herättyäään lähetettiin kaikki kolme sairaalaan, jossa ainoastaan voitiin todeta, että he olivat täysin terveitä. Minkäänlaista jälkivaikutusta ei kellään heistä tunnu olevan näistä kolmesta päivästä. Pikkupoikain hirttotuomio München, 6. 11. (UP). Uudesta kuolonuhrista "Nürnbergin oikeudenkäynti" -leikissä tiedoitetaan Kielistä. Müncheniläinen "Süddeutsche Zeitung" julkaisee tiedon, jonka mukaan eräät pikkupojat leikkiessään mainittua leikkiä hirttivät erään toverinsa tämän vanhempien asunnossa. Talvipalatsia korjataan Moskova, 6. 11. (STT) Moskovan radion kertoman mukaan Talvipalatsin rakennustyöt Leningradissa ovat täydessä käynnissä. Leningradin saarron aikana osui palatsiin 28 tykinammusta ja pommia. Palatsia kunnostetaan sekä ulko- että sisäpuolelta. Valko-Venäjän pääkaupungin Minskin jälleenrakennustyöt sujuvat myös täydellä teholla. Katujen varsille nousee uusia taloja ja työläiset saavat muuttaa väliaikaisista asumuksistaan uusiin taloihin. KOLMIO

Luitko jo nämä?