Ihmiset    |   LUE HUOMENNA

kotimaa Katolinen kirkko luottaa...

Tilaajille

kotimaa

Katolinen kirkko

luottaa 2000-luvulla ekumenian tehoon Suuren suosion saanut luentosarja kristinuskon tulevaisuudesta huipentuu torstaina Helsingin yliopistossa, kun Katolisen kirkon kardinaali Edward Cassidy ja Suomen luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma puhuvat Kristuksen kolmannesta vuosituhannesta. Cassidy on paavi Johannes Paavali II:n asettaman kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston puheenjohtaja ja Vatikaanin hierarkiassa paavin kolmas mies.

politiikka

Väyrynen ja

Tuomioja juhlivat vuosipäivää 23-vuotiaat Paavo Väyrynen ja Erkki Tuomioja valittiin tasan 30 vuotta sitten eduskuntaan. Väyrysestä tuli ulkomininisteri jo 1977 ja Tuomiojasta tänä vuonna. EU-parlamentissa istuva Väyrynen tarjoaa lehdistölounaan ja kertoo mietteitään Ostrobotnialla. Tuomioja pitää illalla esitelmän eduskuntatyön kehittymisestä.

kulttuuri

Kolme Pöystiä

Svenskanin Godotissa Isä ja kaksi poikaa, Lasse , Tom ja Erik Pöysti tekivät ensimmäistä kertaa yhteistyötä teatterissa, kun Samuel Beckettin I väntan på Godot eli Huomenna hän tulee / Godot sai ensi-iltansa Helsingin ruotsalaisessa teatterissa. Lasse ja Tom Pöysti näyttelevät päärooleja, kahta tien päälle viskautunutta kulkuria, Erik Pöysti ohjasi. Jukka Kajava arvioi esityksen.

Nyt kuuntelutestissä:

pianistien Raamattu Pianistit julkeavat taas soittaa Bachia pianolla, muuallakin kuin kotioloissa. Silti jokin kiikastaa. Levyluettelon mukaan Das wohltemperierte Klavierista löytyy vain muutama elossa olevan pianistin taltiointi. Elämme Bachin juhlavuotta. Sen innoittamana Veijo Murtomäki kuunteli millaisia ovat tämän pianistien Raamatun levytetyt tulkinnat.

urheilu

Portugalin ralli alkaa

yleisöerikoiskokeella Rallin MM-sarjan kauden neljäs osakilpailu ajetaan Portugalissa. Kilpailu alkaa lyhyellä yleisöerikoiskokeella. Safari-rallissa keskeyttänyt Tommi Mäkinen kaipaa lisää pisteitä vankistaakseen asemaansa MM-sarjan kärjessä.

Jani Sievisellä

selvät mitalitavoitteet Jani Sievinen on asettanut itselleen selvät mitalitavoitteet tänään Ateenassa alkavissa lyhyen radan MM-uinneissa. Ensimmäisen päivän ohjelmassa Sievisellä on 400 metrin sekauinti.

tieto & kone

Tietokone herättää

itsensä sekunneissa Kun tietokoneen käyttäjä laittaa koneeseensa virran päälle, alkaa monivaiheinen operaatio. Ruudulla nelistää tekstiä ja liput liehuvat, kun kone tarkistaa itsensä ja käyttöjärjestelmä ottaa tilanteen hallintaansa.

Käynnistysvaiheessa on parasta olla koskematta koneeseen, ellei varmasti tiedä mitä tekee.

vapaa-aika

Kukkaikkunan

siivous herättää kasvit eloon Kukkaikkunan kevätsiivous tehoaa sekä pölyyn että tuholaisiin.

Talven aikana huonepölyä on saattanut kertyä kukkien lehdille paksu kerros. Lisäksi kukissa viihtyvät kehrääjäpunkit, ripsiäiset ja kilpikirvat. Kevätsiivouksen nikseistä ja tuholaisten torjunnasta kertoo Rea Peltola Vapaa-ajan sivulla.

Kun huonekasvit on puhdistettu, niiden lehdet pystyvät nauttimaan lisääntyvästä valosta ja versot alkavat kasvaa nopeasti.

nyt-liite

Puhdistavaa kävelyä

tulisilla hiilillä Tulikävelyä, alkuperäiskansojen puhdistautumis- ja uudistumisriittiä, markkinoidaan nykyään elämyksenä.

Mies kuunteli ensin teorialuennon Rajatiedon keskuksessa Helsingin Uudenmaankadulla. Sitten hän matkusti Lohjalle, riisui kenkänsä ja sukkansa - ja käveli hiilloksessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa, ottelu käynnissä

    4. 4

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    10. 10

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää