NL jättänyt Ruotsille nootin kansalaisensa pahoinpitelystä - Ihmiset | HS.fi

NL jättänyt Ruotsille nootin kansalaisensa pahoinpitelystä

torstaina 31. elokuuta 1950

31.8.2000 3:00

(Hels. San. kirjeenvaihtajalta)

Tukholma, 30.8 . (H) Neuvostoliiton Tukholman-suurlähetystö jätti keskiviikkona Ruotsin ulkoministeriöön nootin, jossa vaaditaan rangaistusta ruotsalaisille poliisivirkailijoille, joiden väitetään syyllistyneen neuvostokansalaisen pahoinpitelyyn. Nootissa ilmoitetaan, että syysk. 16. pnä 1949 venäläisestä höyrylaivasta "Bielostrovista" katosi sen ollessa Tukholmassa kolme neuvostokansalaista, joista kaksi - nootin mukaan - matkusti Englantiin jouduttuaan ensin Ruotsin poliisiviranomaisten kuulusteltaviksi ja saatuaan kehoituksen matkustaa Isoon-Britanniaan. Kolmatta - sanotaan nootissa - ei Ruotsin viranomaisten ilmoituksen mukaan ollut tavattu Ruotsissa. Myöhemmin - huomautetaan Neuvostoliiton nootissa edelleen - saapui neuvostokansalainen nimeltä Villis Vilkans takaisin Neuvostoliittoon ja kääntyi kohta Moskovassa ulkoministeriön puoleen ja kertoi olleensa pidätettynä Tukholmassa sikäläisten viranomaisten toimesta. Häntä kuulusteltaessa oli ollut saapuvilla myöskin Tukholmassa toimivien "fascististen" pakolaisten edustajia. Kuuluisteluissa poliisiviranomaiset ja heidän avustajansa olivat peloitelleet Vilkansia valheellisin jutuin kostotoimenpiteistä, jotka häntä varmasti odottivat hänen palatessaan kotimaahansa.

Luitko jo nämä?