Ihmiset    |   KUOLLEET

Pidetty juontaja oli musiikin ystävä

Ekonomi Raimo Lintuniemi

Tilaajille

Tunnettu juontaja ja musiikin ystävä, ekonomi Raimo Lintuniemi kuoli 24. syyskuuta kotonaan Helsingissä pitkäaikaiseen sairauteen 66-vuotiaana. Hän oli syntynyt Helsingissä 12. huhtikuuta 1934.

Raimo Lintuniemi kirjoitti ylioppilaaksi 1953 ja valmistui ekonomiksi 1965. Hän työskenteli Huoneistokeskus Oy:ssä 1956-61, Radiotukussa 1961-68 ja Kesko Oy:n tiedotussihteerinä 1968-70.

Varsinaisen työuransa hän teki Tupakkatehtaiden yhdistyksen asiamiehenä 1970 alkaen.

Lintuniemellä oli kuitenkin monta rautaa tulessa. Parimetrinen mies tunnettiin ehkä parhaiten konserttien juontajana sekä radio- ja tv-ohjelmien esiintyjänä. Ensimmäisen konserttinsa hän juonsi jo 1958. Radio- ja tv-esiintymiset tulivat mukaan 1969.

Moni luulikin tupakkateollisuuden puhemiestä päätoimiseksi radiotoimittajaksi. Lintuniemi muistetaan esimerkiksi suosituista Puhelinlangat laulaa -toivekonserteista.

Lintuniemen juontajan taitoja kuultiin levynjulkistamistilaisuudessa vielä toukokuussa. Tuolloin hän kertoi myös syövästä, jota sairasti jo kuudetta kertaa. Lintuniemi arveli sen olleen maailmanennätys. Ensi kertaa imusolmukesyöpä oli iskenyt 1980-luvulla.

Lintuniemi eli rankoista hoidoista huolimatta sovussa sairautensa kanssa ja säilytti myös loistavan huumorintajunsa.

"Meillä on kaksi ärsyyntynyttä kansalaisryhmää, jotka ovat ilmisodassa. Tupakoitsijat sekä tupakoinnin vastustajat. Raja railona aukee", lohkaisi Lintuniemi 50-vuotishaastattelussaan.

Raimo Lintuniemi oli tavattoman ahkera ja taitava juontaja. Esiintymisiä olisi riittänyt vuoden jokaiselle päivälle. Erityisesti kesät olivat kiireisiä. Vuonna 1995 hän kertoi lehtihaastattelussa pitäneensä heinäkuussa yhden vapaapäivän. "Täyttä lomaahan tämä on. Näen uusia paikkakuntia ja maalaisidylliä", Lintuniemi puolustautui.

Hän karsi juontajan työnsä siten, että keskittyi sotainvalidien, veteraanien ja lasten auttamiseksi järjestettyihin hyväntekeväisyysjuhliin sekä musiikkiin.

Musiikkia Lintuniemi harrasti niin tiiviisti, että vertaili kriittisesti alan tietoteoksia. "Kummallista, miten moni tuttukin säveltäjä jää pois hakuteoksista. Ja vielä kummallisempaa, että esimerkiksi neljässä tietosanakirjassa on tunnetuistakin säveltäjistä neljänlaisia elämäkertatietoja", Lintuniemi totesi haastattelussa.

Helsingin juhlaviikkojen säätiön hallituksessa Lintuniemi istui 1987 alkaen. Sen puheenjohtajana hän oli 1987-89. Pitkään toiminut hallitus erotettiin jälkiselvittelyissä juhlaviikkojen ajauduttua taloudellisiin vaikeuksiin 1995.

Lintuniemi ehti monien töidensä ohella harrastaa myös kirkkomusiikkia, kotiseutututkimusta ja nyrkkeilyä. Musiikin hän tunsi läpikotaisin.

Leena Pallari

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää