Ihmiset    |   TAPASIMME

Hallintopäällikkö rakastui heti rockiin

Eeva Strömsholmin

Tilaajille

Maanantai marraskuun 14. päivä 1966 oli toimistosihteeri Eeva Strömsholmin ensimmäinen työpäivä Helsingin kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan (KY) toimistossa.

Sen aamun

Helsingin Sanomissa Salpa Oy mainosti Helsingin kupeeseen rakennettavaa "modernia pikkukaupunkia". Martinlaaksoa ei osattu vielä markkinoida hyvänä kasvupaikkana tuleville kilpa-ajajille.

Saimaan Pallon Lalli Partinen oli saanut jääkiekkoyleisön vihat niskaansa Tampereella ja Koff-miehen luvattiin tuovan "korin hyvää Koff-olutta" kotiin vain puhelinsoitolla numeroon 12646.

"Ihan lehti-ilmoituksesta huomasin, että paikka on auki. Mikko Leppänen haastatteli minua ja ajattelin, että tämähän voisi olla ihan kivaa nuorten kanssa elämistä", Strömsholm kertoo.

Leppäsestä tuli sittemmin Ekonomiliiton toimitusjohtaja ja kanslianeuvos.

Nuorten kanssa

elämistä on riittänyt. Strömsholmin työpaikka on yli 34 vuoden ajan ollut sama rakennus Pohjoinen Rautatiekatu 21:ssä Helsingin Kampissa. KY rakennutti talon opiskelija-asuntolaksi ja ylioppilaskunnan toimistoksi.

Ensimmäisten käyttäjien oli tosin tarkoitus olla 1940 Helsingin olympialaisia seuraamaan tullutta kansainvälistä lehdistöä, mutta sota muutti suunnitelmat.

Sihteeristä hallintopäälliköksi edenneen Strömsholmin lähtöjuhlia vietettiin viime viikolla luonnollisesti Pohjoinen Rautatiekatu 21:ssä.

Juhlallisuudet alkoivat iltapäivällä kolmelta. Ensiksi kävivät suurimmat johtajat ja iltaa kohti mentäessä vieraiden keski-ikä laski.

Yökolmelta remuavaa sakkia oli vielä tupa puolillaan ja ohjelmassa vuorossa Lapinlahden linnuista, Tapio Rautavaara -elokuvasta ja KY-piireissä erityisesti opiskelijalehti Contactorin päätoimittajuudesta tunnetun Tapio Liinojan ryhdittämä Eeva-blues.

Reippaammista opiskelijabileistä tuttuja haalareita ei näkynyt. Itsekin haalareissa usein viihtynyt hallintopäällikkö oli tällä kertaa valinnut juhla-asuksi kesäisen leningin.

Rokki tuli

Eeva Strömsholmin kuvioihin Bill Haleyn ja Rock Around the Clock -elokuvan myötä.

"Joo, se näytettiin Edisonissa Erottajalla. Siellä oli poliisit vartiossa ja kauhea meno päällä. Siitä se lähti", Strömsholm kertoo.

Sittemmin on tullut festivaaleja ja rokkikuppiloita koluttua.

Eeva Strömsholmin työympäristö on koko ajan ollut ylioppilaskunnan aatteellinen puoli. Hallintopäällikkö vastaa erityisesti hallituksen, edustajiston ja seniorikillan hallinnon pyörittämisestä.

Opiskelijamaailmassa

tunnettu tosiasia on, että mikään muu opiskelijapolvi ei ole millään voinut ryypätä yhtä runsaasti, naida yhtä reippaasti ja lukea tentteihin yhtä vähän kun oma porukka.

"Eipä niissä opiskelijoissa ole juuri eroa ollut. Onhan tämä minun työni ollut aikamoinen näköalapaikka suomalaisiin talousasiantuntijoihin. On ollut kiva seurata, miten esimerkiksi Jukka Härmälä, Kalevi Aro ja jo monet muut etenevät yhteiskunnassa", Strömsholm sanoo.

Vauhti opiskelijoiden

parissa oli välillä niin kova, että 1980-luvun puolessa välissä hallintopäälliköllä alkoi mennä öitä aamuun asti ylioppilaskunnan kerholla.

Tavasta teki lopun nykyinen Soneran toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander, joka ylioppilaskunnan hallituksen talousministerinä ilmoitti hallintopäällikölle, että kerho ei ole asunto.

"Se nyt oli

sellaista Rellun mahtailua. Minulla oli avioeroprosessi meneillään ja tuli vietettyä aika paljon aikaa täällä, joskus joku yökin. Rellu ei muuten uskonut, että maksoimme itse ne oluet, joita täällä juotiin. Se vaan nappasi joskus pullon ja saatiin maksaa senkin kaljat." Joka tapauksessa yöistunnot loppuivat ja 59-vuotiaana eläkkeelle jää hyväkuntoinen hallintopäällikkö.

Lähtöjuhlista

toipumiseen Eeva Strömsholm varasi vuorokauden. Sitten lähtee laiva kohti Ranskaa ja Provencea, jossa hän on viettänyt lomaa hyvien ystäviensä kanssa jo useina kesinä.

Ai niin ja yksi juttu vielä. Sauna KY:lle tuli ympäristöministeri Matti Ahteen (sd) poikkeusluvalla.

Silloisen ravintola

Espilän - nykyisen Ale-pubin - katolle rakennetun saunan avajaisissa ministeri ja ylioppilaskunnan hallitus istuivat kravatit kaulassa pukuhuoneessa, kun KY:n talousjohtaja Risto Kippola yritti laittaa tulta takkaan.

Ei ollut vetoa, kun ei ollut huippuimuria ja paksu, kirvelevä savu levisi pukuhuoneeseen. Ministeri viihdytti savun keskellä isäntiä kertomalla kuinka hän oli joutunut myöntämään kappalaiselle luvan ampua palokärki erään seurankunnan kirkon seinään, jotta se ei päryyttäisi puukirkkoa täyteen reikiä.

Jouni Mölsä

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää