Komentaja oli meripelastuksen asiantuntija - Ihmiset | HS.fi

Komentaja oli meripelastuksen asiantuntija

Komentaja evp. Aarre Vuorensaari

1.5.2002 3:00

Merivoimissa ja rajavartiolaitoksessa sekä sittemmin meripelastustyössä elämäntyönsä tehnyt komentaja Aarre Vuorensaari kuoli 27. maaliskuuta Espoossa 83-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen.

Aarre Vuorensaari, alun perin Bergholm, oli syntynyt Helsingissä 13. maaliskuuta 1919. Vuorensaari kirjoitti ylioppilaaksi 1938. Noina aikoina maanpuolustahto oli koulupoikien keskuudessa korkealla, joten hän valitsi sotilasuran. Asevelvollisuuden suoritettuaan hän kävi kaksijaksoisen merikadettikurssin 1939-41. Kurssi jaksottui talvisodan vuoksi, johon hän osallistui Itä-Suomenlahdella. Jatkosodan alussa Aarre Vuorensaari toimi nuorempana upseerina miinalaivalla Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Aktiiviupseeritutkinnon suoritettuaan hän otti vastaan moottoritorpedoveneen päällikkyyden 1942 ja toimi lopulta veneviirikön vetäjänä haavoittumiseensa asti Viipurinlahdella 1944. Vuorensaaren onnistumisesta tehtävissään kertovat monet hänelle myönnetyt kunniamerkit. Vuonna 1945 hän aloitti työnsä Suomenlahden merivartioston toimistopäällikkönä ja siirtyi 1947 toimistopäälliköksi rajavartiolaitoksen esikuntaan. Hän suoritti hallinto-opin kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1949. Samana vuonna hän ryhtyi johtamaan Merivartiokoulua, missä virassa oli liki kymmenen vuotta. Tämän jälkeen Vuorensaari toimi Saaristomeren merivartioston komentajana Turussa 1958-65. Hän oli pidetty esimies. Erottuaan vakinaisesta palveluksesta 1965 Vuorensaari siirtyi Suomen Pelastusosakeyhtiö Neptunin toimitusjohtajaksi. Hän toimi tässä tehtävässä vuoteen 1976 ja sen jälkeen pelastusjohtajana vuoteen 1983 asti. Hän osallistui myös veteraani- ja alansa järjestötoimintaan ja toimi muun muassa Laivaston Killan ja Suomi Merellä -säätiön hallituksissa. Eläkkeellä olleessaankin Vuorensaari seurasi tiiviisti oman alansa kehitystä ja vielä viime vuosinakin häneltä kysyttiin usein neuvoja meripelastustoimintaan liittyvissä kysymyksissä. Erkki Pälikkö Kirjoittaja on yliagronomi ja Aarre Vuorensaaren monikymmenvuotinen ystävä.

Luitko jo nämä?