Lauluin ja veturin vihellyksin "paljastettiin" valkolakit eilen - Ihmiset | HS.fi

Lauluin ja veturin vihellyksin "paljastettiin" valkolakit eilen

torstaina 1. toukokuuta 1952

1.5.2002 3:00

Hiukan kolakaksi ja pilviseksi käyneen sään vallitessa aloitti Helsingin yliopiston ylioppilaskunta eilen uuden "traditionsa": ylioppilaslakin päähänpanon Kaisaniemessä vappuaattona klo 18.

Vaikka uusi tapa olikin saanut vastustusta, näytti se Paciuksen patsaan edustalle kerääntyneestä väkijoukosta päätellen saaneen myös valtavan määrän kannattajia - etenkin vanhemman väen ja vanhojen ylioppilaitten joukosta, jolla näin oli tilaisuus olla mukana nykyisten ylioppilaitten "hatunpaljastustilaisuudessa". Lammikon reunalle asti olivat hiekkakäytävät täynnä yleisöä, suuri osa oli lisäksi kiivennyt mäenrinteelle tai sijoittunut kauemmas puiston keskikäytävälle.

Luitko jo nämä?