Olympiaurheilija toi pronssia Münchenistä - Ihmiset | HS.fi

Olympiaurheilija toi pronssia Münchenistä

Merkonomi Martti Ketelä

29.6.2002 3:00

Olympiamitalin nykyaikaisessa 5-ottelussa Suomelle tuonut Martti Ketelä menehtyi äkillisen sairauskohtauksen seurauksiin Helsingissä 26. kesäkuuta 57-vuotiaana. Hän oli syntynyt 24. lokakuuta 1944 Turussa.

Münchenin mitalijoukkueessa ottelivat Ketelän lisäksi Risto Hurme, Veikko Salminen sekä Seppo Aho. Martti Ketelä valmistui merkonomiksi 1960-luvun alussa. Sen jälkeen hän työskenteli autoalalla koko elämänsä, ensin Wihuri Oy:ssä, sittemmin VW-Auton palveluksessa. Sotilasarvoltaan Ketelä oli reservin luutnantti. Urheilu-uransa hän aloitti Turun Urheiluliitossa yleisurheilijana. Hän teki loistavan uran yhtenä maamme kaikkien aikojen parhaista 5-ottelijoista. Ketelä oli armoitettu taistelija, joka venyi suurissa kisoissa aina parhaimpaansa. Tästä osoituksena oli olympialaisten pronssimitali, joka tuli pienimmällä mahdollisella, yhden juoksusekunnin erolla Yhdysvaltain joukkueeseen. Ketelän tilanne juoksuun lähtiessä oli erityisen hankala, minkä aiheutti juuri kisojen alla pahaksi äitynyt akillesjännevamma. Neljän kilometrin raskas maastorata kuitenkin sopi suomalaisille, jotka palkittiin yhdellä maamme 5-otteluhistorian harvoista arvokisamitaleista. Martti Ketelä ei koskaan jättänyt 5-ottelua vaan jatkoi uraansa, myös kilpaillen, aina 90-luvulle saakka. Samalla urheilijan intensiteetillä hän hoiti leipätyönsä, jonka ohessa hän toimi muun muassa Helsingin Nykyaikaisten 5-ottelijoiden rahastonhoitajana vuosikaudet. Ketelä oli urheilijana monen nuoremman ottelijan esikuva, peräänantamaton, mutta viimeiseen asti reilu kanssakilpailijoitaan kohtaan. Ketelä ei menettänyt malttiaan tiukoissakaan paikoissa, eikä koskaan hakenut epäonnistumisilleen syitä muista kuin omasta itsestään. Hän harjoitteli ankarasti, mutta painotti että menestys ei tule yksinomaan harjoitusmääriä lisäämällä. Ketelän viimeiseksi urheilusuoritukseksi jäi osuus Jukolan viestissä kaksi viikkoa sitten. Pekka Santanen Kirjoittaja on Martti Ketelän pitkäaikainen ystävä ja 5-ottelutoveri.

Luitko jo nämä?