Kynä pysyi kädessä loppuun saakka - Ihmiset | HS.fi

Kynä pysyi kädessä loppuun saakka

Psykiatri, kirjailija Martti Paloheimo

30.6.2002 3:00

Psykiatri, kirjailija Martti Paloheimo kuoli pitkään sairastettuaan lauantaina aamuyöstä 88 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt 19. lokakuuta 1913 Kajaanissa, missä hänen isänsä johti puutavarayhtiötä.

Paloheimo kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä 1932 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1944. Hermo- ja mielitautien lääkäriksi hän erikoistui 1949. Sairaalalääkärinä Paloheimo toimi Tampereen Pitkäniemessä ja Lapinlahdessa Helsingissä 1944-1949. Sodan aikana hän oli lääkärinä rintamasairaalassa. Paloheimolla oli yksityisvastaanotto Helsingissä 1946-1977 ja Lappeenrannassa 1977-1994. Opiskellessaan Yhdysvalloissa hän oli myös Baltimoren John Hopkinsin sairaalan lääkärinä. Koko kansan tietoisuuteen psykiatri Martti Paloheimo nousi kuitenkin vuosina 1958-1976, jolloin hän toimi oikeusministeriön vankeinhoito-osaston ylilääkärinä. Vankeinhoitoa uudistettaessa Paloheimo joutui vastaamaan julkisuudessa erinäisiin kysymyksiin. "Valitettavasti on niin, etteivät vankilat paranna ihmistä, vaan pahentavat. Ihminen on luotu vapaaksi. Meidän tehtävämme on supistaa vankilan ihmisille aiheuttamat vahingot minimiin", Paloheimo sanoi Helsingin Sanomissa 60-vuotispäivänään. Julkisuudessa hyvin viihtyneenä miehenä Paloheimo edelsi nykyisiä televisio- ja naistenlehtipsykiatreja ja -psykologeja. Hän esiintyi jo 1960-luvulla televisiossa yhtenä Lähimmäinen-ohjelman keskustelijana. Ohjelma oli suosittu käsitellessään yhdessäolon erilaisia , mutta ikuisia ongelmia. Hän myös pakinoitsi eri lehdissä, ennen kaikkea Avussa. Lisäksi hän kirjoitti alansa kysymyksistä kirjoja, joitten muutamat tittelit kertovat mistä oli kyse: Elämän tasapainon järkkyessä, Ihminen ihmiselle, Toinen toisellemme, Ota tai jätä, Järkytyksestä tasapainoon, Lähimmäinen, Ihmisensuojelu . . . Paloheimolla kynä pysyi kädessä loppuun saakka. Vielä toissa vuonna hän julkaisi romaanin Luvattomasta luvalliseen, jossa hän HS:n arvostelijan mukaan "edistää sukupuolista vapautumista, mutta varoittaa siitä, että ollaan tekemisissä arvaamattomien perusvoimien kanssa, vihan, kuoleman ja rakkauden alueilla". Lääkintöhallitus vei keväällä 1974 ylilääkäri Paloheimolta toistaiseksi oikeuden toimia psykiatrina. Syy oli "sopimaton käytös, sukupuolitoimeen ryhtyminen lääkärintointa harjoitettaessa". Lääkintöhallitus ryhtyi toimenpiteeseen naispotilaan kanneltua Paloheimon käytöksestä yksityisvastaanotollaan. "Ei se ollut skandaali. Se oli ammatillinen murha", Paloheimo kommentoi kaksi vuotta sitten oman valituksensa jälkeen 1975 saamaansa varoitusta ja kieltoa toimia psykiatrina. Martti Paloheimo sai 1969 valtion tiedonjulkistamispalkinnon selostettuaan ajankohtaisesti mielenterveystoiminnan, perhekasvatuksen ja lapsipsykologian ongelmia lehtiartikkelein, kirjoin, radioesitelmin ja luennoin. Sotilasarvoltaan hän oli lääkintämajuri. Timo Hämäläinen

Luitko jo nämä?