Ihmiset

Siskonmakkarakeitto palautti henkiin

Toini Karivalon ja Liisa Tuomi-Nikulan

Tilaajille

Kesän korvalla Keski-Suomen museon monistesarjassa ilmestyi Toini Karivalon , 88, ja Liisa Tuomi-Nikulan , 84, kirjoittama muistelmateos "Koululaisena Jyväskylässä".

Vuosiin 1925-28 liittyvissä muistoissa käydään läpi niin Toinin opettajien hirmuvaltaa, partiolaismuistoja kuin tulirokkoon sairastuneen Liisan sairaalakokemus, jossa siskonmakkarakeiton tuoksulla oli suoranainen elämään palauttava vaikutus.

"Joka kerran, kun tunnen tuoksun, muistan aina sairaalassaolon", Liisa Tuomi-Nikula sanoo.

Kun Toini Karivalo yhdessä vanhempien sisarustensa Eiran ja Lassen kanssa elokuussa 1925 lähti Hollolan Parinpellon pappilasta ja aloitti koulunkäyntinsä Jyväskylän suomenkielisen tyttökoulun toisella luokalla, oli hyppäys kotipappilan pihapiiristä "ison" kaupungin elämänmenoon huikea.

Lapset tulivat

Perheen taloudenhoitaja Anna Hasila ja lapset majoittuivat Airilan taloon. Vuoden kuluttua koko perhe saatiin Jyväskylään, ja Liisakin aloitti koulunkäyntinsä seminaarin harjoituskoululaisena eli mallikoululaisena.

Paunujen perhe asui ensin Vapaudenkadun ja Cygnaeuksenkadun kulmassa apteekkari Tawastin talon piharakennuksessa.

Ystävällisen tuntuinen opettaja Elna Suviluoto luetutti toiselle luokalle pyrkiviä oppilaita sekä antoi heille pieniä päässälaskutehtäviä.

Liisa selvisi parhaiten lukutehtävistä, mutta harmikseen hän ei osannut virkata. Se olisi opettajan mielestä kuulunut ensimmäisellä luokalla opeteltaviin taitoihin. Liisa hyväksyttiin kuitenkin kouluun kahden muun tulokkaan kanssa.

Liisa muistaa myös isän virkaanastujaiset, joissa piispa Jaakko Gummerus kaappasi tytön syliinsä, ettei tämä olisi sotkenut uusia puolikenkiään kuraisella pihamaalla. Liisan sydän oli oitis valloitettu.

Kaikesta pappilan

Äidin tivattua, mikä laulu tyttärelle kelpaisi, tämä vastasi nyyhkyttäen: "Mua siipeis suojaan kätke." Pappilan lapset joutuivat esiintymään mitä moninaisimmissa tehtävissä niin kotonaan kuin kouluissaankin.

Itsestään selvää oli, että kodissa vierailevat papit ja lähetyssaarnaajat saivat kuulla moniäänisiä lauluesityksiä tavallisimmin pianon säestyksellä.

Myös seurustelu vieraiden kanssa, etenkin kun vanhemmat sattuivat olemaan poissa, kuului pappilan lasten velvollisuuksiin.

Taloustöihinkin tyttöjen oli tartuttava.

Kidekoneen

Lasten jännittäviin kokemuksiin kuului elokuvissakäynti oikeassa elokuvateatterissa, jonka nimi oli Opiksi ja huviksi.

Ennen valojen sammumista ja Hannun ja Kertun tarinaa kertoneen elokuvan alkua Toini ennätti ihmetellä, mitä tekemistä hänen tuntemallaan Elsa Lehtisellä oli elokuvateatterissa. Lasse-veli ehti kuiskuttaa, että mykkäelokuvia oli tapana säestää pianonsoitolla. Elokuvan kammottava noita sai Toinin lähes oksentamaan, mutta veljelleen hän ei voinut sitä tunnustaa.

Pappilan lapsia

Sisääntulo oli hyvin muodollinen: setä kätteli tulijat ja toivotti heidät tervetulleiksi. Perheen äiti tuli niin ikään tervehtimään ja jäi seurustelemaan nuorten kanssa tarjoilun ajaksi.

"Kankeaa ei ollut silloinkaan. Mutta kun murut oli pyyhitty pöydältä hopeaharjalla ja meille tarjoiltu karamelleja kristallimaljasta, täti poistui. Silloin ilo nousi kattoon. Kaikilla oli mielessään jokin seuraleikki. Kauheinta oli, kun jouduin pantin lunastaakseni halaamaan Kokkosen Erkkiä", Toini muistelee.

Ennen eläkkeelle siirtymistä Liisa Tuomi-Nikula toimi pitkään suomen kielen opettajana Kälviän kansanopistolla, jonka rehtorina oli hänen miehensä Antti Tuomi-Nikula.

Myös Toini-sisko palasi Jyväskylään miehensä, kansakoulunopettaja Usko Karivalon kuoltua. Hän toimi muun muassa kouluterveydenhoitajana Varkaudessa Marjatta Hietaniemi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Demokraatit ottivat yllätysvoiton Alabaman senaattivaalissa – Roy Mooren tappio oli paha isku Donald Trumpille

    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    10. 10

      Sääongelmat jatkuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnairin mukaan viivästykset ovat todennäköisiä vielä keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Sääongelmat jatkuvat Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnairin mukaan viivästykset ovat todennäköisiä vielä keskiviikkona
    3. Demokraatit ottivat yllätysvoiton Alabaman senaattivaalissa – Roy Mooren tappio oli paha isku Donald Trumpille
    4. "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään Tilaajille
    5. Tunti sitten
    6. Jalankulkijoita varoitetaan liukkaasta kelistä – lumisade huonontaa ajokeliä Pohjois-Suomessa
    7. 4 tuntia sitten
    8. Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”
    9. Raportti: Sairaalasta voi tulla Afrikassa vankila jopa kuukausiksi, jos ei ole varaa maksaa laskuja – synnyttävät naiset erityisessä vaarassa
    10. Töyhtöiibis pelastui ja Sumatralta löytyi uusi serkku – eläinmaailmasta on kerrottavissa myös iloisia uutisia
    11. Kiinan talous on arvoitus – ”Zombiyritykset” pitäisi päästää konkurssiin, sanoo Suomen Pankin tutkija
    12. Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy
    13. Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla Tilaajille
    14. Näytä lisää