Vapaa punikki ajoi Sdp:ssä tiukkaa linjaa - Ihmiset | HS.fi

Vapaa punikki ajoi Sdp:ssä tiukkaa linjaa

Entinen kansanedustaja Juhani Surakka

30.8.2002 3:00

Entinen kansanedustaja Juhani Surakka (sd) kuoli keskiviikon vastaisena yönä Jyväskylässä sairauskohtaukseen 57-vuotiaana.

Surakka syntyi Laukaassa 19. lokakuuta 1944 työläisperheeseen. Isä oli putkiasentaja. Nuoruudesta asti Surakalle oli selvää osallistuminen ammattiyhdistystyöhön ja politiikkaan. Hän kävi neljä vuotta keskikoulua, jätti opiskelun ja lähti töihin 16-vuotiaana Kankaan paperitehtaalle. Ammattiuralla hän kipusi paperikonemestariksi, mutta sitäkin tärkeämpää oli toiminta tehtaan pääluottamusmiehenä 1969-1972, lajissaan Suomen nuorimpana, 23-vuotiaasta lähtien. SAK:n piiriasiamies hän oli 1972-1975, ja järjestö palkkasi hänet uudestaan 1987. Surakka pääsi kansanedustajaksi Keski-Suomen vaalipiiristä kolmelle kaudelle 1975-1987, mutta ei yrityksistä huolimatta pidempään. Eduskuntaan hän vielä palasi 1997 hetkeksi pääluottamustoverinsa Erkki J. Partasen avustajaksi. Valtakunnan politiikan rinnalla Surakka osallistui kunnallispolitiikkaan ja kotikaupunkinsa kulttuuririentoihin. Hän oli kaupunginvaltuuston jäsen 1972-1984 ja uudestaan vuodesta 1989 kuolemaansa asti. Lisäksi hän hoiti muun muassa Jyväskylän Talven ja urheiluseura Jyväskylän Lohen puheenjohtajuutta. Siellä missä Surakka liikkui, tapahtui. Hän puhui terävästi huumoria veistellen, veti tiukkaa poliittista linjaa ja oli uskollinen vastavirtaisille näkemyksilleen. Vuonna 1992 hän erosi sosialidemokraattisesta puolueesta ideologisten syiden vuoksi ja muodosti kaupunginvaltuustossa yhden miehen "Vapaiden punikkien ryhmän". Hänen mielestään demarit olivat ajautuneet stalinistiseksi puolueeksi, jossa menestyvät vain puolueen virallisen linjan kannattajat. Surakka palasi puolueen jäseneksi 1994. Surakan julkista uraa haittasi runsas alkoholinkäyttö, joka muun muassa johti sakkotuomioon kahdesta lievästä pahoinpitelystä ja pakottamisesta. Vapaata yhteiskunnallista vaikuttamista hän harrasti muun muassa eduskunnan Klyyvari-klubissa, jonka muodostivat suurinenäiset demarit Saara-Maria Paakkinen, Pertti Paasio, Anna-Liisa Kasurinen, Jorma Rantanen, Timo Roos ja Reijo Lindroos. Riidat ratkaisi kuraattori, keskustan Mikko Pesälä. Timo Siukonen

Luitko jo nämä?