Ihmiset    |   KUOLLEET

Diplomi-insinööri kehitti maakuntien sähköhuoltoa

Teollisuusneuvos Sakari Sihvola

Tilaajille

Maakunnallisen sähköhuollon ja maaseudun sähköistämisen parissa mittavan päivätyön tehnyt teollisuusneuvos Niilo Sakari Sihvola kuoli kotonaan Lahdessa 15. maaliskuuta. Hän oli 83-vuotias, syntynyt Kärkölässä 8. syyskuuta 1919.

Sakari Sihvola tuli ylioppilaaksi Lahden lyseosta vuonna 1938 toisen maailmansodan ollessa jo näköpiirissä. Sodassa hän palveli pääosin nuorena insinööriupseerina armeijakunnan pioneeriosastossa Nurmoilassa.

Jatkettuaan opintojaan sodan jälkeen hän valmistui diplomi-insinööriksi 1949 ja sai ensimmäisessä työpaikassaan Mikkelissä hyvän tuntuman maakunnallisen sähköyhtiön toimintaan.

Sihvola valittiin Oulu- ja Kalajokien välisellä alueella toimivan Revon Sähkö Oy:n toimitusjohtajaksi 1952. Siellä hän teki varsinaisen elämäntyönsä kunnes jäi eläkkeelle 1984.

Hänen aikanaan yhtiö rakensi runsaasti vesivoimalaitoksia ja hankki osuuden Olkiluodon ydinvoimalassa. Koko alueen maaseutu tuli sinä aikana melkoisin ponnistuksin sähköistetyksi. Työ on sittemmin luonut edellytykset nykyisin ajankohtaiselle alueelliselle kehittämiselle.

Sihvola oli käytetty voimavara myös ammattialansa yhteistoiminnassa. Hän toimi useita vuosia muun muassa Sähkölaitosyhdistyksen valtuuskunnassa, Voimalaitosten työnantajaliiton hallituksessa, Eläke-Varman hallintoneuvostossa, Teollisuuden Voima Oy:n hallituksessa ja Oulun kauppakamarin hallituksessa.

Työn ulkopuolella Sakari Sihvolan tärkein harrastuskohde oli perheen kesäpaikka Pihtiputaalla, jossa hän hoiti, kunnosti ja laajensi koko suvulle mieluisaa loma-asuntoa.

Erityisesti elämäkertoja ja historiaa lukemalla hän saavutti hyvän tietämyksen ystäväpiirissä käytyjä väittelyitä varten.

Matti Pylkkänen

Mikko Vuorilehto

Kirjoittajat ovat Sakari Sihvolan ystäviä ja maakunnallisten sähköyhtiöiden entisiä toimitusjohtajia.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    3. 3

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää