Ihmiset    |   ONNITTELEMME

Kerrostaloelämä kuuluu Helsinkiin

Matti Rytkölä, 60

Tilaajille

"Kestävyys on kai ainakin hyvä", virastopäällikkö Matti Rytkölä kuvailee kuntoaan. Hän vetäisee vuodessa pari maratonia ja osallistuu 20 hölkkäkilpailuun.

Talvisin hän hiihtää ja toimii ampumahiihtoa harrastavan tyttärensä huoltajana ja urheiluseuran toimitsijana.

Sitkeä mies on ollut myös urallaan Helsingin kiinteistövirastossa. Kaupungin omistamat talot ja tontit ovat tulleet tutuiksi yli 30 vuoden kuluessa.

Kaupunki omistaa lähes 70 prosenttia Helsingin pinta-alasta. Yleisissä rakennuksissa on tilaa 2,5 miljoonaa neliömetriä. Vuokra-asuntojakin on noin 55000.

"Tämä on tällainen monitoimialayritys", Rytkölä kuvaa virastoaan. Rönsyjä on kuitenkin karsittu niin, että henkilökunta on supistunut 700:sta 350:een.

Seuraava muutos tapahtuu ensi vuonna, kun talo-osastosta tulee tilakeskus ja sen tehtävät laajenevat. Tilakeskus pääsee mukaan kaupungin investointien ohjailuun.

"Jos esimerkiksi rakennetaan uusi koulu, niin se ei enää ole opetusviraston asia. Koulusta voidaan tehdä sellainen, että sitä voidaan käyttää myöhemmin muihinkin tarkoituksiin." Tyhjät tilat, kuten entiset päiväkodit, rasittavat kiinteistöviraston tulosta. Joitakin erikoisrakennuksia on vaikea käyttää muihin tarkoituksiin. Muutostyöt uusine asemakaavoineen kestävät pitkään.

Kaupungilla on nyt käyttämätöntä tilaa noin 40000 neliömetriä - eli tuhannen kaksion verran. Virastopäällikön mielestä se ei ole hirveän paljon rakennusten kokonaismäärään verrattuna.

Rytkölä tunnetaan hillittynä ja hallittuna miehenä, joka ei mielipiteillään mekkaloi. Häntä on silti ihmetyttänyt keskustalaisen kuntaministeri Hannes Mannisen lausunnot Helsingin epäonnistuneesta maapolitiikasta. "Hän ei kerro millä tavoin olemme epäonnistuneet." Virastopäällikkö huomauttaa, ettei pääkaupunkiseudun maapolitiikkaa pidä arvostella yhtenä pakettina, koska kunnat ja niiden historia ovat niin erilaisia.

Helsinki on hankkinut maata 1500-luvulta alkaen, erityisen runsaasti 1900-luvun alussa. Sen sijaan Espoo ja Vantaa ovat entisiä maalaiskuntia, joissa maa on ollut yksityisten omistuksessa. Naapurikunnissa on tehty myös aluerakentamissopimuksia enemmän kuin Helsingissä.

"Valitettavasti Helsinki ei pysty tarjoamaan omakotitontteja, vaikka hyviä veronmaksajia otettaisiin mielellään vastaan. Täällä on paljon asukkaita aika pienellä alueella. Espoossa ja Vantaalla on väljempää ja siellä olisi enemmän tilaa omakotitaloille", Rytkölä sanoo.

Hänen mielestään niin vain on, että ihmisten pitää tottua elämään kerrostaloissa, jos aikovat asua pääkaupungissa.

Syntymäpäiväjuhliaan Rytkölä viettää tänään lapsuutensa maisemissa Villa Salinissa Lauttasaaressa. Pannu on kuumana Naisasialiike Unionin talossa kello 13-16.

Naisten talo liittyy syntymäpäiväsankarin henkilöhistoriaan. Rytkölän isoäiti kuului Unioniin, ja hän itse kävi pikkupoikana omenavarkaissa huvilan pihalla. Myös äiti oli uranuurtajanainen, ensimmäinen sukupuolensa edustaja oikeusneuvoksena.

Tavoilleen uskollisena Rytkölä toivoo, ettei hänelle tuoda lahjoja eikä pidetä puheita.

Anna-Leena Pyykkönen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Edis Tatli nappasi EM-tittelin

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    5. 5

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    6. 6

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    7. 7

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    8. 8

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    9. 9

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    5. 5

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää