Vuokrien järjestämiseen tarvitaan hallituksen mielestä koron alentamista - Ihmiset | HS.fi

Vuokrien järjestämiseen tarvitaan hallituksen mielestä koron alentamista

15.10.2005 3:00

Lauantaina 15. lokakuuta 1955 Vuokrien järjestämiseen tarvitaan hallituksen mielestä koron alentamista Sosiaaliministeri toivoi eduskunnan auttavan

hallitusta korkokannan alentamis- pyrkimyksissä

Viime kesäkuussa annettu valtioneuvoston päätös huoneenvuokrasäännöstelystä esitettiin eduskunnan eilisessä täysistunnossa ainoaan käsittelyyn. Asia pyydettiin sosiaalidemokraattien taholta pöydälle ensi tiistain täysistuntoon, mutta sitä ennen käytti puheenvuoron sosiaaliministeri Peltonen sanoen mm., että asuntovajauksen ollessa nykyisen suuruinen huoneenvuokrasäännöstelyä ei voida edes lähitulevaisuudessa kokonaan lopettaa. Sosiaaliministeri sanoi edelleen, että vuokrakysymystä ei voida ratkaista yksipuolisesti vanhojen talojen vuokria korottamalla, vaan yhtä tärkeänä on pidettävä uusien talojen korkeitten vuokramaksujen alentamista, mikä olisi parhaiten toteutettavissa korkokannan yleisellä alentamisella. Ministeri sanoi, että "toivottavasti eduskunta auttaa hallitusta sen pyrkimyksissä korkokannan alentamiseksi, kun neuvottelut rahalaitosten kanssa eivät ole johtaneet toivottuun tulokseen". Lopuksi ministeri Peltonen ilmoitti, että uusi lakiesitys huoneenvuokrasäännöstelystä voidaan lähiaikoina antaa eduskunnalle.

Luitko jo nämä?