Ihmiset

Universumin historia puolessa tunnissa

Tilaajille

Tiedeshown katsojalla on hauskaa, vaikkei hän ymmärtäisi hölkäsen pöläystä esitettävän asian teoreettisesta puolesta, määrittelee tiedekeskus Heurekan pääopas Harri Montonen.

Monesti katsoja tulee kuitenkin kuin varkain oppineeksi uutta tai muistaneeksi jotain kauan sitten koulussa pänttäämäänsä.

Elämyksellisiä havaintoesityksiä on tänään tarjolla Heurekassa. Sinne saapuu 21 tieteellistä näytöstä, joita on esitetty eri puolilla Eurooppaa tämänvuotisen Wonders-tiedefestivaalin kuluessa.

Erityisen kiinnostavina Montonen pitää Luxemburgin luonnonhistorian museon sekä sveitsiläisen Tiede ja kaupunki -ryhmän tuotantoja.

Ensiksi mainittu on nimeltään Maailmankaikkeuden historia. Se kuvaa kehitystä alkuräjähdyksestä tähän päivään keskeisten kemiallisten reaktioiden avulla puolessa tunnissa. Tutuista yhdisteistä tekijät saavat aikaan leimahtelevia liekkejä, huikean värisiä savuverhoja ja vaikuttavia pamauksia.

Jälkimmäisen esityksen toteuttajat ovat sekä tieteen että musiikin ammattilaisia. He improvisoivat huilulla ja kontrabassolla dna:han perustuvia säveliä. He lukevat dna-juostetta ikään kuin nuottikirjoituksena eivätkä tällä kertaa piittaa siitä, miten geneettistä koodia on tapana tulkita.

Miltähän deoksiribonukleiinihappo mahtaa kuulostaa? Entä koivun siitepölyn antigeeni? Siinäkin piilee merkkijärjestelmä, jonka esittäjät saavat soimaan.

Osa näytöksistä on vuorovaikutteisia. Esimerkiksi saksalainen Tiedepäivät-hanke koostuu pienestä tehtaasta, jossa osallistujat voivat itse tehdä taskulampun.

Sähkö- ja metallialan yrityksissä työskentelevät nuoret opastavat, kuinka kuuluu porata, kartioupottaa, naputtaa, rei'ittää, juottaa, niputtaa, koota, niitata ja liittää, jotta syntyisi käyttökelpoinen fikkari.

Puun olemuksen löytäminen on tavoitteena kilpailussa, jonka järjestää lontoolainen Kansallinen tiedeviikko. Yleisöstä kootut joukkueet suunnittelevat ja rakentavat paperista puun pienoismalleja. Osallistujat oppivat, millä tekniikoilla saadaan aikaan tukevia rakenteita ja pohtivat puun eri osien välistä suhdetta.

Puolalaisen Sleesian tiedefestivaalin edustajat kutsuvat katsojat geenitekniikan laboratorioon, tai oikeastaan tavalliseen keittiöön.

He näyttävät, kuinka eristetään tomaatin dna:ta käyttämällä tavallisia kodin välineitä, kuten kattilaa, suppiloa, lusikoita, lämpömittaria, kahvinsuodattimia, suolaa, tiskiainetta, jäätä sekä tehosekoitinta.

Yleensä me käsittelemme keittiössä dna-nauhaa hieman toisella tavoin: syömme sitä aina aterioilla kilometrikaupalla.

Arja Kivipelto

Wonders-tiedefestivaalin esityksiä tiedekeskus Heurekassa Tikkurilassa klo 10-18.

.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    9. 9

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    10. 10

      Suojelupoliisi haluaa perustaa vakoilukoulun – Supo ja Puolustusvoimat tarvitsevat 130 uutta työntekijää tiedustelulakeja toteuttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää