Ihmiset    |   palkitut

Kansanterveystutkija teki ruoasta sydämen ystävän

Brittisäätiö palkitsi Pekka Puskan suurpalkinnolla kansanterveystyöstä

Tilaajille

L

ONTOO. Henki lähtee kaikilta, mutta elinvuosia voi saada lisää.

Kuinka monta elinvuotta Pohjois-Karjala -projektilla kaikkiaan pelastettiin?

"Kyllä sitä joskus laskettiin. Pitäisi varmaan laskea uudelleen. Mutta on se hirveä määrä", Kansanterveyslaitoksen pääjohtaja, professori Pekka Puska vastaa lontoolaisen hotellin aulassa. Pelkästään Pohjois-Karjalassa elinikä on pidentynyt lähes kymmenellä vuodella, Puska kertoo.

On yli 35 vuotta siitä, kun Puska lähti Pohjois-Karjalaan ja vaihtoi voin kasvisrasvoihin. Kampanjan seurauksena myös suolan ja rasvaisen maidon kulutus väheni selvästi.

Pohjois-Karjala -projekti (1972-77) on yhä yksi tunnetuimmista ja menestyksekkäimmistä kansanterveyskampanjoista koko maailmassa.

Maanantaina professori Pekka Puska vastaanotti Lontoossa Rank-säätiön arvostetun ravitsemustieteen suurpalkinnon, arvoltaan 75000 puntaa eli noin 100000 euroa.

"Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. En ollut sitä hakenut, mutta projekti on tietysti ollut paljon esillä kansainvälisesti", Puska sanoo.

Kampanjalle oli todellinen tarve, sillä 1960-luvulla suomalaisten sydäntautikuolleisuus oli maailman kärkeä. Pahin tilanne oli Pohjois-Karjalassa.

Kampanjaa käytiin tietysti tiedotusvälineissä, mutta Puska ja kumppanit jalkautuivat myös kouluihin, terveyskeskuksiin ja järjestöihin.

"Saappaat savessa mentiin. Piti mennä sinne yhteisön sisään", Puska kertoo.

Menestyksen myötä kampanja laajennettiin valtakunnalliseksi.

Tulokset olivat parempia kuin kukaan osasi odottaa. Tähän päivään mennessä Pohjois-Karjalassa työikäisten miesten sepelvaltimotautikuolleisuus on pudonnut 85 prosenttia 60-70 -lukujen vaihteesta. Koko maassa pudotus on 80 prosenttia.

Tyytyväisyyteen on Puskan mukaan aihetta, mutta paljon on myös tehtävää. Yli puolella suomalaisista veren kolesteroliarvot ovat yhä yli turvallisen rajan.

Professori kertoo seuranneensa huolestuneena myös alkoholinkulutuksen kasvua ja lasten lihomista. Hän vaatii entistä terveellisempää kouluruokaa ja lisää liikuntatunteja. Myös terveellisempää työpaikkaruokailua voitaisiin tukea verotuksen keinoin.

"Hallitusohjelmassa on luvattu laskea ruuan arvonlisäveroa. Miksei terveellisten ruokien - esimerkiksi hedelmien ja vihannesten - arvonlisäveroa voisi laskea enemmän kuin muiden", Puska kysyy. "Se olisi helppo toteuttaa." Puskan mukaan valtiovarainministeriö ei ole lämmennyt ajatukselle.

Puskan asiantuntemukselle on tilausta myös maailmalla. Pohjois-Karjala -projekti kiinnostaa etenkin Britannian terveysviranomaisia, jotka pyrkivät rajulla kampanjalla katkaisemaan kansanterveyttä uhkaavan ylipaino-ongelman.

Yhtenä ideana on tarjota liikalihaville rahallista porkkanaa laihduttamisesta. Professori ei oikein innostu ajatuksesta.

"Kyllä minä keksisin parempiakin tapoja käyttää rahaa. Mutta kertoo se siitä, miten vakavasti täällä ongelmaan suhtaudutaan. Lihomistrendi täällä Englannissa ja Yhdysvalloissa on jotain aivan muuta kuin meillä." Palkintoja Puska on saanut aiemminkin, mutta Rank-säätiön palkinto on niistä rahallisesti selvästi suurin. 100000 euroa on niin suuri raha, että Puska on jo päättänyt rahojen käytöstä.

Hän aikoo lahjoittaa puolet varoista Pohjois-Karjala-projekti -säätiölle ja kansanterveystyötä edistävälle KTL-säätiölle. Puska on ollut perustamassa molempia säätiöitä.

"Sitten aion viedä perheeni matkalle Etelä-Amerikkaan, Chileen", Puska sanoo.

Pelkkää lomaa se ei ole. Puska aikoo tavata matkallaan myös paikallisia terveysviranomaisia. 62-vuotias Puska sanookin, ettei ole vielä miettinytkään eläkepäiviään.

Anssi Miettinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Raportti: Sairaalasta voi tulla Afrikassa vankila jopa kuukausiksi, jos ei ole varaa maksaa laskuja – synnyttävät naiset erityisessä vaarassa

    9. 9

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    10. 10

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää