Ihmiset    |   50 VUOTTA

Pöllölaakson emäntä hykertelee

MTV3:n Merja Ylä-Anttila kaappasi Peter Nymanin uutisankkuriksi. "Ei näitä niin usein pääse tekemään."

Tilaajille

Miksi nainen ei kelpaa sanomalehden tai muun tiedotusvälineen vastaavaksi päätoimittajaksi?

MTV3:n uutisten vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila rypistää kulmiaan ja toistaa kysymyksen ääneen.

"Minäpä siirrän tämän kysymyksen suoraan mediayritysten päättäjille", Ylä-Anttila vastaa ja perustelee kysymyksen esittämistä: "Meillä on nyt menossa sanomalehtien päätoimittajien vaihtoviikot, mutta ei niiden aikana ole ensimmäistäkään naista nimitetty vastaavaksi päätoimittajaksi. Millä silmillä siellä johtoportaissa oikein maailmaa katsellaan?" Ylä-Anttila huomauttaa, että viestintäalan opiskelijoista on valtaosa naisia, toimittajakunnassa on vankka naisenemmistö ja myös toimitusten keskijohdon tärkeissä tehtävissä on paljon naisia.

"Ei voi olla enää siitä kiinni, ettei olisi riittävästi nimityskelpoisia naisia tarjolla myös vastaavan päätoimittajan tehtäviin." Merja Ylä-Anttila tietää omasta kokemuksesta, mistä puhuu. Hän on tehnyt pitkän ja näyttävän uran MTV3:n uutisissa ja johtanut niitä yhdeksän vuotta.

Kun hän tuli Kymmenen Uutisten toimittajaksi 1984, sen uutisia oli lähetetty vasta kolmisen vuotta. Neljännesvuosisadan aikana siitä on paisunut uutis- ja ajankohtaiskanava, joka välittää televisiossa, radiossa ja internetissä uutisia kellon ympäri.

Ylä-Anttila on ollut mukana jokaisessa uudistusvaiheessa. Mutta mikä niistä on osoittautunut merkittävimmäksi innovaatioksi?

"Kyllä se on ollut aamu-uutisten perustaminen. Siinä olimme edelläkävijöitä", hän sanoo.

MTV3 ryhtyi lähettämään Huomenta Suomea jo 1989. Se oli aikoinaan ensimmäinen aamu-uutislähetys Pohjoismaissa.

Ylä-Anttila arvioi, että Huomenta Suomi muutti jopa television katselutapaa. Siihen asti uutisia oli totuttu katsomaan vain iltaisin, ja Huomenta Suomi opetti uutisnälkäiset suomalaiset avaamaan television jo varhain aamulla.

Jälkikäteen tuntuukin hämmästyttävältä, että MTV3 sai vuosia yksinään tehdä television aamu-uutisia, kunnes Yleisradio vihdoin ryhtyi tarjoamaan omia uutisiaan aamuisin.

Kilpailu on sana, joka toistuu Merja Ylä-Anttilan puheessa. Se ei ole ihme, sillä koko hänen pitkän uransa MTV3 eli kotoisasti Maikkari on joutunut olemaan Yleisradion altavastaaja. Oman elintilan raivaaminen on mediajätin varjossa ollut työlästä puuhaa.

Muutama viikko sitten Maikkari teki pienimuotoisen kaappauksen, kun Peter Nyman kiinnitettiin uutisankkuriksi eläkkeelle siirtyvän Urpo Martikaisen jälkeen. Nyman on tunnettu mediakasvo, joka on vetänyt 12 vuotta Yleisradion katsottua Uutisvuoto-ohjelmaa ja ollut tekemässä myös muita Ylen ohjelmia.

Kumpi teki siirtoaloitteen?

"Me kysyimme Peteriltä, ja aika nopeasti kävi selväksi, että ajatukset kävivät yksiin." "Oli se mukava tunne, kun sopimus hänen tulostaan varmistui. Suomi on niin pieni maa, ettei näitä niin usein pääse tekemään." Ylä-Anttila asettelee sanojaan varovaisesti ja vähän kursailee. Päätoimittajan kehon kieli paljastaa paljon enemmän: Pöllölaakson emäntä on todella tyytyväinen värväykseen.

Nyman on Maikkarissa tuttu mies. Hän aloitti 1990-luvun alussa suositun Mediapelin tekijänä.

Loppukevennyksenä on pakko kysyä, kykeneekö näin paatunut uutisfriikki pitämään uutispaastoa?

Merja Ylä-Anttila vakuuttaa pystyvänsä mökillä, kosken rannalla, rauhoittumaan.

"Koski solisee, linnut laulavat ja kasvimaalla on kiva mönkiä", hän kuvailee.

Mutta pystyykö päätoimittaja olemaan siellä kokonaisen päivän katsomatta, kuuntelematta tai lukematta uutisia?

"Vaikuttaa aika tuskalliselta ihmiskokeelta, Ylä-Anttila sanoo. "Olen silti valmis yrittämään." Onnistuuko yritys?

"En ole vissiin pitkiin aikoihin kokeillut moista. Olen niin eläväinen ihminen, että päivä ilman uutisia tuntuu pitkältä ajalta. On kiva olla perillä asioista, ja maailma muuttuu koko ajan mielenkiintoisemmaksi. En kai minä muuten olisi alalle jäänytkään." "Olen niin eläväinen ihminen, että päivä ilman uutisia tuntuu pitkältä ajalta."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    7. 7

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    8. 8

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    9. 9

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    10. 10

      Pitkittynyt stressi syö parisuhdetta, kun kotona ei osata tehdä enää muuta kuin riidellä – Onneksi tulehtunutta tilannetta voi hoitaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää