Ihmiset    |   kuolleet

Koko kansan valistaja vaikeni

Liikenneopettaja Ensio Itkonen

Tilaajille

Liikenneopettaja

Onni Ensio Itkonen kuoli keskiviikkona aamuyöstä Herttoniemen sairaalassa Helsingissä. Hän oli kuollessaan 84-vuotias.

Koko kansan ajo-opettaja ja liikennevalistaja "Enska" tuli tutuksi liikenneohjelmista, joita hän teki toimittaja Hannu Karpon kanssa vuodesta 1973 lähes 20 vuoden ajan. Hänen asiantuntemustaan hyödynnettiin myös radio-ohjelmissa ja lehdistössä.

Itkonen vastaili kansalaisten kysymyksiin ja neuvoi tienkäyttäjiä liikenneturvallisuudessa. Hän toivoi tiellä eri rooleissa liikkujilta yhteispeliä.

Ensio Itkosella oli oma autokoulu Bernhardinkadulla. Isä Itkonen perusti Autokoulu Itkosen vuonna 1922. Se jäi poika Ensiolle vuonna 1952. 1980-luvun lopussa Ensio jätti liikkeen pojalleen Hans Itkoselle.

Hans "Hasse" Itkosen kuolema viime kesänä oli Ensio-isälle raskas. Se vei voimia mieheltä, "jonka sokkeli oli jo heikentynyt, mutta jonka vintissä onneksi paloi valo", Itkosta itseään siteeraten.

Itkosen kunto huononi pitkin syksyä. Ikä, sydämen vajaatoiminta ja muut fyysiset pikkumurheet painoivat.

Vaimonsa Doran Ensio Itkonen menetti 1990-luvulla.

Autokoulumiehenä Itkonen oli mukana tuomassa suomalaiseen autoiluun uusia tuulia, kuten nopeusrajoitukset, autojen ajovalojen päiväkäytön, ns. lisäjarruvalot ja muita uudistuksia.

Kevyen liikenteen kulkijoita Itkonen jaksoi muistuttaa heijastimien käytön tärkeydestä.

Luennoitsijana Itkonen oli armoitettu sanankäyttäjä, olivatpa kuulijoina herrat tai narrit. Vakavaa asiaa Itkonen höysti elävällä huumorillaan. Vielä eläkkeelle jäätyään 1989 hän esiintyi luennoitsijana eri järjestöjen tilaisuuksissa, muun muassa Eläkeläiset-yhdistyksen osastoissa.

Itkonen asui Helsingin Marjaniemessä. Hän oli Marjaniemen VPK:n perustajia, ja toimi vapaapalokunnan johtajana.

Itkonen kirjoitti kaksi kirjaa. Yhdessä taiteilija Kylli Kosken kanssa valmistui pääasiassa lapsille tarkoitettu Muista aina liikenteessä (1975) ja yhdessä Eila Aunion kanssa juuri ajokortin saaneille suunnattu Aja paremmin (1987).

Itkoselle myönnettiin Ajoneuvoksen titteli. Tämän lisäksi hän sai lukuisia kunniamerkkejä, muun muassa Suomen Leijonan ritarimerkin, Liikenneturvallisuusansiomerkin, Autokoululiiton kultainen ansiomerkin ja Autoliiton ansiomitalin.

Ensio Itkosta jäivät suremaan ennen kaikkea tytär, kolme lastenlasta sekä ystävätär Raija Tulin.

Me aikuiset, ikuiset liikenneoppilaat, seuratkaamme Enskan viitoittamalla tiellä: Älkäämme koskaan unohtako tur-val-li-suus-vä-liä.

Pekka Saarnio

Kimmo Oksanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    5. 5

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    6. 6

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    9. 9

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    10. 10

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää