Ihmiset

Kevät toi sammakkotutkijan

Jarmo Saarikivi tuntee jorpakoiden ja golf-kenttien ekologian.

Tilaajille

"Peeveli, sehän pääs karkuun!", manailee biologi Jarmo Saarikivi.

Terhakkaat reidet potkaisevat jälkeensä mutapilven, kun sammakko katoaa lammikon pohjakarikkeeseen Itä-Helsingin Vartiosaaressa.

Sammakkoeläimiin ja matelijoihin erikoistunut tutkija on katsastamassa kaavoitusprosessin alaisen saaren sammakkopopulaatiota. Edellispäivän hän kolusi Östersundomin liitosaluetta, toista kuumaa perunaa, päivittääkseen Helsingin luontotietojärjestelmää.

"Nyt on vuodenkiertoni suurin sesonki. Se on sellainen viikon pläjäys, kun Etelä-Suomen sammakot kutevat. Vappuna jo hiljenee." Sammakkoeläimet ja matelijat, alan slangilla "herpit", ovat Saarikivelle myös harrastus. Hän on toiminut Suomen herpetologisen yhdistyksen puheenjohtajana, bongannut maailmalla toistasataa lajia ja kasvattaa terraariossa muutamaa boaa ja pythonia. Lähinnä sydäntä ovat silti luonnonvaraiset otuksemme.

Jämerän rauhaisan miehen mukaan herpit ovat huomaamattomia ja väärinymmärrettyjä - suorastaan sorrettuja - eläimiä, joiden elintavat ovat mielenkiintoisia ja uhkana ihmistoimet.

"Niillä on arvokas paikkansa luonnossa ja ne ansaitsevat saada olla siellä. Ymmärrän olevani vähemmistössä, mutta minusta ne ovat myös hyvin kauniita." Suomessa on viisi vakinaista sammakkoeläin- ja viisi matelijalajia. Nyt Turkuun on kotiutunut paluumuuttajana mölysammakko, äänekäs käkättäjä. Helsingin Vanhankaupunginlahdella mökkeilijät tulittivat niitä haulikolla, kun niitä esiintyi siellä 1937-60.

Nykyään rauhoittamatta on vain kyy. Sen lainsuojattomuus on Saarikivestä takapajuista. Toisaalta hän harmittelee, ettei sammakon nuijapäiden kasvattaminen kudusta ole enää sallittua. "Siinä jää nappuloilla hemmetin hyvä luontokokemus saamatta." Helsinkiläiskundi ehti valmistua elintarviketieteiden maisteriksi ja olla alan töissä, ennen kuin luki itsensä biologiksi. Gradunsa hän teki Ahvenanmaalla tavattavasta hyvin harvinaisesta kangaskäärmeestä - luikertajan löytäminen oli melkein salapoliisihommaa.

Lapsuudenkodissa luontoharrastusmallia antoi isä. Etelä-Haagassa varttuneen viikarin mielipaikka oli Orapihlajatien kallio tsaarinaikuisine juoksuhautoineen. Ne olivat veden vallassa, vesiliskojen ja sammakoiden asuttamia.

"Vaan eipä enää, nekin on nyt peitetty", huomauttaa Saarikivi, joka pitää ekologisesti tuhoisana halua kuivattaa ja täyttää kaupungin pienvesistöjä eli erilaisia lutakoita, lampareita ja avo-ojia.

Pienvesiä on sittemmin alettu arvostaa ekosysteemipalveluina, muun muassa hulevesien kerääjinä. Myös ihmistä vesielementti viehättää ja tutkija kannustaakin perustamaan pihalammikoita.

"Ei mene kuin vuosi tai pari, niin sammakko saattaa tulla kurkistamaan paikkaa. Ne ovat aika hyviä spottaamaan uudet lammikot." Väitöskirjaansa Saarikivi tekee golf-kenttien lajistollisesta monimuotoisuudesta. Viheriöt rajapintoineen ovat osoittautuneet yllättävän eloisiksi.

"Luontoa on kaupungeissa melkein missä tahansa sitä vain voi olla", kaupunkiekologian tutkimusryhmään kuuluva mies kiteyttää.

Hänen omaa reviiriään on nyt Sipoon Talma ja pesänä parisataavuotias talo, entinen pappila. Lahojen hirsien uusiminen ja kolmen pikkupojan kasvamisen hämmästely pitävät huolen, ettei tekeminen kotonakaan lopu.

Sade lankeaa Vartiosaaren kutuiseen lampareeseen. Saapaskin vähän vuotaa, mutta kevättään elävä herppitutkija ei sure.

"Ei ole ensimmäinen eikä varmasti viimeinenkään kerta, kun näissä hommissa sukat kostuvat", hän murahtaa hymynkareen kera.

"Se on sellainen viikon pläjäys, kun Etelä-Suomen sammakot kutevat."

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää