Ihmiset    |   Historia

Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäinen taksimatka ajettiin 110 vuotta sitten, kuskina oli entinen vossikkakuski Gustaf Orraeus – ja siitäkös kilpailuriita repesi

Kun taksit tulivat Helsinkiin, vossikat saivat nopeasti nuhjuisen ja vanhanaikaisen leiman.

Suomen ensimmäiset nimeltä tunnetut taksiasiakkaat olivat ravintoloitsija Edvin Karlson ja tarjoilija Albert Lundberg.

Ensimmäinen tarkasti dokumentoitu automobiililla tehty taksimatka alkoi Helsingissä hieman ennen iltaseitsemää 2. heinäkuuta 1906.

Siitä on nyt 110 vuotta.

Kuskina oli tuolloisen Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäinen ”nykyajan pika-ajuri” eli taksikuski Gustaf Wilhelm Or­raeus. Aivan varmuuden vuoksi kyydissä oli myös viilari J. A. Pettersson, sillä Orraeuksen automobiili oli reistaillut, vaikka se oli maahantuotu Pariisista asti.

Taksimatka alkoi hyvin mutta päättyi huonosti: Helsingin Pitkälläsillalla Hakaniemessä Or­raeus töytäisi polkupyörää ajaneen kauppiaan Ivar Rikhard Luikin kumoon.

Oikeuspöytäkirjojen mukaan Luik sai sormivamman ja ruhjeita selkäänsä, hänen pyöränsä romuttui ja uudet housunsa repesivät.

Ei voitu kuitenkaan osoittaa, että kolari olisi johtunut Or­raeuksesta.

Se ei ollut Orraeuksen ensimmäinen mälli. Jo kaksi viikkoa aiemmin hän oli kolaroinut rai­tio­vaunun kanssa Eteläesplanadin ja Unioninkadun risteyksessä, siis aivan Kauppatorin kulmalla.

Tästä se alkoi – taksiliikenne Suomessa.

Gustav Orraeus oli myös Suomen taksiliikenteen ensimmäinen markkinahäirikkö.

Helsingissä ajuriliikenne oli ollut vossikoiden eli hevosvetoisten vuokravaunujen hallitsemaa. Kun automobiili yleistyi, niiden uhkaajaksi tuli ensin Orraeus ja pian muut automobiililla ihmisiä kuljettaneet pika-ajurit eli taksit. Hevosajurit panikoivat ja vetosivat Helsingin maistraattiin, että vuokra-autoilu kiellettäisiin ennen kuin se alkaisikaan.

Maistraatti hylkäsi kuitenkin huhtikuussa 1906 vossikkakuskien vetoomuksen vuokra-autoilun kieltämisestä. Näin historia toistaa itseään. Taksiliitto on viime aikoina useaan otteeseen vedonnut, etteivät taksiluvattomat Uber-kuskit saisi bisnekselleen liikenneministe­riön siunausta, kun hallitus päättää niin sanotusta liikennekaaresta. Viime syyskuussa Helsingin hovioikeus vahvisti käräjäoikeuksien Uber-kuljettajille antamat kaksi tuo­miota, joissa kuskit tuomittiin päiväsakkoihin ja maksamaan rikoksen hyötynä saamansa tulot valtiolle.

Uber on siis Suomessa juuri nyt hieman vastatuulessa.

Kuten historiassa usein käy, uusi teknisesti ylivertainen kone syrjäyttää vanhan.

Näin kävi vossikoille. Ne saivat nopeasti nuhjuisen ja vanhanaikaisen leiman. Automobiili ­symboloi muutakin kuin vossikkaa nopeampaa liikennöintiä: edistystä, teollistumista, elintason nousua ja kaupunkilaisuutta.

Vossikkakuskien ja automobiilikuskien kilpailutilannetta ei heikentänyt se, että taksikuskeista ensimmäinen eli Gustaf Orraeus oli loikkari.

Hän oli hetken toiminut vossikkakuskina, mutta päätti haastaa ammattikunnan automobiililla. Se ei näyttänyt vastapuolelle hyvältä. Ei lainkaan.

Se vertautuu siihen, että kokenut helsinkiläinen taksikuski ryhtyisi nyt, 110 vuotta myöhemmin, alan vakiintuneet toimijat haastavaksi Uber-kuskiksi.

 

Lähteet: Tapani Mauranen: Taksi! Matka suomalaisen taksin historiaan, Suomen Taksiliitto 1995. Ulla-Maija Sornikivi: Kuljettajakoulutus – itseopiskelusta autokouluopetukseen, 2014.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • Taksi
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Hygieniasta löytyy huomautettavaa sadoissa ravintoloissa Helsingissä – Katso hakukoneella, miten on kotikulmiesi ravintoloiden laita

    2. 2

      Salakirjoittaja ja piirtävä upseeri – sota toi yhteen suomalaisen pariskunnan, ja nyt heidän jäljiltään löytyi salaisuus: mitä vaitelias joukko upotti savolaiseen järveen?

      Tilaajille
    3. 3

      Sdp:n kannatus lähestyy kokoomuksen suosiota – keskusta vajoaa

    4. 4

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    5. 5

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    6. 6

      Kaksion saa jo lähes yksiön hinnalla pääkaupunkiseudulla – Katso, mitä pienet asunnot maksavat omalla alueellasi

    7. 7

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    8. 8

      Niina Hartikainen ei ole pelkkä mies tai pelkkä nainen vaan muunsukupuolinen – ja nyt Suomi pohtii, voiko hänestä pian tulla Niina Tero Hartikainen

      Tilaajille
    9. 9

      Puurakentamisen kokeiluhanke osoitti asian, jonka pitäisi olla itsestään selvä

    10. 10

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    2. 2

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    3. 3

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    4. 4

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    5. 5

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    6. 6

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    9. 9

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    10. 10

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    5. 5

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää