Ilta 8.2.2017

Maailma pyörii tällä hetkellä yhden miehen ympärillä – sillä välin Trump-otsikoiden alla vyöryy tärkeitä uutisia

Tammikuun 20. päivän jälkeen maailma tuntuu pyörineen lähinnä yhden ihmisen ympärillä. Tässä artikkelissa kerrotaan muutaman esimerkin voimin, että myös Valkoisen talon ulkopuolella on tapahtunut merkittäviä ja kiinnostavia asioita.

Tämä yli 90 päivää vanha arkistoartikkeli kuuluu HS Digi -tilaukseen
Vaihda HS Mini -tilauksesi helposti HS Digiin
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?
Tilaus päättyy automaattisesti
Sisällysluettelo
  1. Ilta
    1. Vihannesten hinnat jopa kolminkertaistuneet – poikkeuksellinen tilanne voi kestää viikkoja
    2. Yle: Puolustus­voimien kaksois­kansalaisia koskeva ohjeistus tullut tiedustelu­laitokselta
    3. Sipilä: Jos koko maassa olisi Pohjanmaan työllisyysaste, julkinen talous olisi kunnossa
    4. Isot omistajat haluavat itselleen kadonneiden Sammon piensijoittajien 285 miljoonan säästöt – Katso hakukoneesta taloyhtiösi omistus
    5. Tutkijoilta radikaali ehdotus: Työttömyysturvaa ei saisi ilman vastinetta, kuten esimerkiksi vapaaehtoistyötä tai opiskelua kansalaisopistossa
    6. Luulitko, että länsimetro on Espoon epäonnisin työmaa? Tapiolan uimahallia on remontoitu jo 13 vuotta eikä loppua näy
    7. Maailma pyörii tällä hetkellä yhden miehen ympärillä – sillä välin Trump-otsikoiden alla vyöryy tärkeitä uutisia
    8. Nyt puhuvat Suomen parhaiden työpaikkojen rekrytoijat: Kerro tämä työhakemuksessa
    9. Ylipaino vaikeuttaa hengittämistä enemmän kuin moni ehkä ajattelee, kertoo asiantuntija – Liikakilot painavat keuhkoja ja palleaa
    10. Yksi punaviini sai raadilta täydet viisi tähteä – italialaisten hanaviinien maku vaihteli hurjasti mehumaisesta tasapainoiseen
    11. Leninin kalmo kunnostetaan ja puetaan uuteen pukuun – balsamoidun ruumiin kunto on valtionsalaisuus
    12. Ärtyykö vatsasi huonosti nukutusta yöstä tai jännittävästä palaverista? Näin suolistoni rauhoittui parissa viikossa
    13. Maailma kuvina
    14. Rip Kirby 8.2.2017
    15. Iltapäivän sudoku

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Auto syöksyi pankin ikkunasta sisään Munkkivuoressa

    2. 2

      Poliitikot vaativat takaisin halpaa HSL-lippua Helsingin kantakaupunkiin

    3. 3

      Trivago ei nostanut esiin halvimpia hotelleja vaan sille eniten maksaneita – Hotellivertailusivusto johti käyttäjiä harhaan, linjasi oikeus Australiassa

    4. 4

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    5. 5

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    6. 6

      Isisin uuden johtajan oikea henkilöllisyys selvisi: ”Professorilla” on yliopisto­tutkinto ja järjestön johto­hahmoksi harvinainen tausta, kertoo The Guardian

    7. 7

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    8. 8

      Onko tässä Suomen uusi hävittäjä? Ranskalainen tuulenpuuska pystyy kantamaan jopa ydinasetta, Suomelle sitä myytiin Kalevalan säkein

    9. 9

      Haamuhuutajat nostivat Jari Aarnion talon hintaa huutokaupassa, lopullisesta kauppasummasta on sulamassa kolmannes

    10. 10

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    2. 2

      Suomi mainittu! Pääministeri Sanna Marin haastateltiin Time-lehteen, jossa halusi poseerata kuin miehet – kiinnitti huomiota tapaan kuvata naisia

    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      ”He ovat hyvin ovelia” – Tässä on Isisin viimeinen tukikohta

      Tilaajille
    5. 5

      844 000 suomalaista harkitsee ”vakavasti” maalle muuttamista. Älkää muuttako

    6. 6

      Helsinkiläisseura vapautti Team Uniquen muodostelmaluistelun päävalmentajan tehtävistään toistaiseksi: ”Olemme järkyttyneitä”

    7. 7

      Kymmenettuhannet suomalaiset kuuluvat joukkoon, jonka lihakset eivät kasva kuntosalilla: ”On vain yksi keino selvittää, mihin ryhmään itse kuuluu”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinkiläinen Toffe tarjoutuu siivoamaan alasti ”rouvien ja neitien” koteja: ”Mä haluan rahaa”

    9. 9

      Vähentääkö biopolttoaineen tankkaaminen liikenteen päästöjä? Kannattaako bensa-auto ajaa loppuun? HS etsi vastaukset kysymyksiin autoilun ilmasto­vaikutuksista

    10. 10

      Suomen myydyin punaviini vaihtui vuosien jälkeen – Sen hyvä hinta-laatusuhde yllätti asiantuntijankin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentokapteeni Aleksi Aho kertoo ammattinsa glamour­vuosista ja niiden katoamisesta – HS seurasi, mitä lento­koneen ohjaamossa todella tapahtuu

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n erikoisartikkeli vie Intian kaasu­kammioon: ”Hiljainen tappaja” uhkaa koko ihmis­kuntaa, ja Delhissä ongelma on äärimmäinen

      Tilaajille
    3. 3

      Perinteinen kaurapuuro on kehno aamupala – ravitsemusterapeutti kehitti ravintoarvoiltaan ”täydellisen puuron”

      Tilaajille
    4. 4

      Italialaisen neurokirurgin näkemys F1-legenda Michael Schumacherin tilasta: ”Hän on täysin eri henkilö”

    5. 5

      Töölöön valmistui pari vuotta sitten 30 000 neliön pysäköinti­luolasto, mutta nyt se seisoo tyhjänä

    6. 6

      Lapsisotilas Rajkumar Sabanadesan sai Suomesta turva­paikan, perusti perheen ja eteni urallaan – ja nyt hänellä on teräviä havaintoja suomalaisista

      Tilaajille
    7. 7

      Katin mies ei tiedä, mitä kouluja heidän lapsensa käyvät – Tyhjän liiton ainoa liima on raha

      Tilaajille
    8. 8

      Donald Trumpin hallinto laittoi Michelle Obaman laatimat kouluruoka­suositukset uusiksi

    9. 9

      Laiskuutta ei ole olemassakaan, sanoo amerikkalaisprofessori – Suomalaispsykologi on samaa mieltä ja listaa todelliset syyt laiskuuden takana

      Tilaajille
    10. 10

      Lentoemännän peukkumerkki bussinkuljettajalle johti yli kolmen metrin pudotukseen – näin Helsinki-Vantaan onnettomuus tapahtui

    11. Näytä lisää