HS Ilta    |   Kolumni

Ihmisarvo kuuluu myös pahantekijöille

Euroopan taru on lopussa, jos alamme nähdä toisemme ilman ihmisyyden arvoa, kirjoittaa Taneli Heikka kolumnissaan.

Onko nyky-Suomessa jokainen ihminen pyhä?

Amerikkalainen Dylann Roof halusi sytyttää rotujen välisen sodan. Valkoisen ylivallan kannattaja Roof, 21, toivotettiin tervetulleeksi raamattupiiriin mustien kirkossa Charlestonissa, Etelä-Carolinassa kesäkuussa 2015. Roof istui hartaassa joukossa tunnin ja sen jälkeen ampui yhdeksän ihmistä kuoliaaksi.

Kysyin edellisessä kolumnissani lukijoiden ehdotuksia siitä, miten yhteiskunnallisten ääripäiden välistä vuorovaikutusta ja ymmärrystä voisi lisätä. Millaisia uusia tapoja keskustella ja luoda uutta voisimme ottaa käyttöön?

Maailman ensimmäisen, Anders Chydeniuksen kätilöimän sananvapauslain säätämisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 250 vuotta. Olin huolissani, että sananvapauden juhlavuonna ammumme vapauden poteroista kovilla sanoilla toistemme ohi.

Ilmapiiri Suomessa on kiristynyt. Oikeisto ja vasemmisto demonisoivat toisiaan eivätkä kykene entisenlaiseen rinnakkaiseloon, saati yhteistyöhön. Maahanmuuttajat ja maahanmuuttokriitikot ovat siirtyneet väkivaltaisista puheista tekoihin.

Sain heittämääni haasteeseen monia hyviä ehdotuksia. Toiset ehdottivat, että journalistit osallistuisivat enemmän juttujensa herättämiin digitaalisiin keskusteluihin. Hyvä idea. Jonkun mielestä vihapuhe pitäisi kieltää. Ymmärrän, mutta en kannata. Kolmannet esittivät erilaisia yhteisen kohtaamisen foorumeita ja asiantuntijoiden käyttöä niiden moderoinnissa. Hyviä ideoita nämäkin.

Mutta voisimmeko tehdä vielä jotain radikaalimpaa?

Charlestonin massamurhan jälkeen mustan metodistiseurakunnan jäsenet tekivät jotain pysäyttävää. He antoivat murhaajalle anteeksi.

Anteeksianto murhaajalle on äärimmäinen esimerkki. Mutta minulle se kertoo kyvystä, jonka olemme Suomessa hukkaamassa. Charlestonin seurakunnan jäsenet näkivät Roofin ideologian ja väkivaltaisen teon läpi. He näkivät hänen arvonsa ihmisenä.

Uhrien omaiset sanoivat Roofille oikeuden kuulustelussa: ’Meillä ei ole tilaa vihalle, niinpä meidän on annettava sinulle anteeksi’.

Uskonnon kielellä: murhaajakin oli heille pyhä. Murhaaja on tehnyt väärin, mutta hän on pohjimmiltaan osallinen samasta ihmisyydestä kuin kaikki muutkin.

Yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa on pisteessä, jossa ei enää haukuta vain mielipiteitä, vaan riistetään vastustajalta arvo.

Tuskin koskaan palaamme konsensukseen, jossa olemme edes osapuilleen samaa mieltä. Mutta jos riitammekin keskellä muistamme että yhteiskunnalliset kiistakumppanimme ovat ihmisinä pyhiä, meillä on vielä toivoa.

Sananvapautta vaalivan Saksan Pen-klubin puheenjohtaja Josef Haslinger sanoi hiljattain YLE:n haastattelussa (7.1.2016), että Eurooppa on ’lopussa’. EU on vajonnut vihapuheeseen, polttopulloiskuihin ja keskinäiseen kyräilyyn. Hän ei usko ratkaisun nousevan politiikasta, vaan – uskonnosta.

’Nyt kristillinen usko on etulinjassa valmiina avautumaan ja antamaan panoksensa sovinnon puolesta ja osallistumaan vuoropuheluun,’ Haslinger sanoo.

Haslinger ajattelee niin sanotusti laatikon ulkopuolella. Ongelma ei ratkea samalla rationaalisella poliittisella ajattelulla, jolla se synnytettiin. Entä, jos sananvapauden juhlat ovatkin kirkoissa? Ovatko uskonnot nyt ainoa paikka, joista kumpuaa sanoma ihmisen luovuttamattomasta arvosta?

Pastori Anders Chydeniuksen juhlavuonna olisi sopivaa, että kirkot avautuisivat arvostavan dialogin foorumeiksi. Tällaiset paikat ovat nyt vähissä.

Saamissani ehdotuksissa yhteiskunnallisen keskustelun parantamiseksi oli yksi yhteinen piirre. Niiden taustalla tuikki toive, että jokaisen kirjoittajan arvo tunnustettaisiin. Kaikki toivovat, että heidän olemassaolonsa, ihmisyytensä ja kokemuksensa otettaisiin vakavasti. Vihaisimmankin puheen takana on kysymys: ’Vaikkemme olisi samaa mieltä, olenko ihmisenä arvokas?’

Emme luultavasti pääse yksimielisyyteen Suomen tai Euroopan suunnasta rationaalisella keskustelulla. Ristiriidat eivät poistu, vaan Eurooppa on tästä eteenpäin niiden ryöpyteltävänä pitkän aikaa.

Mutta voimme sopia yhdestä asiasta. Jokainen ihminen on pyhä.

Jos alamme nähdä toisemme ilman ihmisyyden arvoa, joka kuuluu myös pahantekijöille, Eurooppa todellakin on lopussa.

Kirjoittaja on toimittaja, viestinnän tutkija ja yrittäjä, joka asuu Washington DC:ssä, Yhdysvalloissa.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    4. 4

      Japanissa tehdään niin vähän rikoksia että pikkuhousuvarkauskin saa rikostutkijat liikkeelle – poikkeuksena 70-vuotias sarjamurhaaja ”Musta leski”

    5. 5

      Lauri Markkasen joukkuekaverit yrittävät lausua suomea, ja lopputuloksen voi arvata – tätä videota on katsottu jo satojatuhansia kertoja

    6. 6

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    7. 7

      Metroliikenne pysähtyi hetkeksi länsimetron ensimmäisenä päivänä – tungos Rautatieasemalla alkoi heti

    8. 8

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    9. 9

      Älypuhelin menee liian usein lapsen edelle – imettäessäänkin monet äidit katsovat koko ajan puhelinta

    10. 10

      Kun junalipun ostaminen kännykällä ei onnistunut, konduktöörit poistivat matkustajan pimeään yöhön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Husin toimitusjohtaja HS:n mielipidepalstalla: ”En ole koskaan nähnyt Suomen terveyspolitiikkaa niin sekaisin kuin nyt”

    2. 2

      Suvi Haimi kypsyi muovijätteen määrään kylpyhuoneessaan – syntyi uraauurtava keksintö, joka kiinnostaa jo kansainvälisiä kosmetiikkabrändejä

    3. 3

      Länsimetron ensimmäiset 7 tuntia: HS:n seuranta kokoaa yhteen kauan odotetun päivän tapahtumat – ”Vastaavaa tunnelmaa ei ole ennen nähty suomalaisessa joukkoliikenteessä”

    4. 4

      Päänsiirto ruumiilta toiselle onnistui – Kiistellyn italialaiskirurgin tähtäimessä seuraavaksi elävät potilaat

    5. 5

      Riskit kasvavat asuntomarkkinoilla, ja nyt alkaa olla aika huolestua

      Tilaajille
    6. 6

      Nyt.fi kommentti: Ylen A-teema osoitti jälleen, kuinka surkea konsepti sillä on – Ohjelmassa piti keskustella seksuaalisesta häirinnästä, mutta siellä keskusteltiin siitä, miten voi flirttailla

    7. 7

      Juhana Vartiainen: Suomen työttömistä vain 40 000 pystyy oikeasti työllistymään – ”Se on ihan eri koko­luokka kuin nämä sadat­tuhannet, joista on tapana puhua”

    8. 8

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    9. 9

      Jalkainfarkti tunnetaan huonosti, silti tuhannet ovat vaarassa saada sen ja joutua jopa amputaatioon

    10. 10

      Metrojuhlia ei järjestänyt kukaan, joten ihmiset tekivät ne itse – HS oli ensimmäisen Espoon-metron kyydissä, ja tältä vaunussa näytti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätähuuto ihmiskunnan tulevaisuuden puolesta, 15 000 tieteentekijää varoittaa joukkotuhosta – ”Pitkään jatkunut nopea väestönkasvu on syy moniin ekologisiin ja jopa yhteiskunnallisiin uhkiin”

    2. 2

      ”Kukaan älykäs ja kaunis nainen ei halua seurustella työttömän, kouluttamattoman miehen kanssa” – 28-vuotias Valtteri ja 26-vuotias Kharouf kertovat tarinansa syrjäytymisestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmevuotiaan lapsensa puukotuksesta epäillyn isän kuulustelut alkavat tiistaina, miehellä aiempaa rikostaustaa – Poliisi henkirikoksesta: ”Tapahtumia, joita ihmismieli ei meinaa käsittää”

    4. 4

      Joukossamme elää ihmisiä, joilla on pedon luonne – näin psykopaatti lipuu toisen ihmisen lähelle ja tekee tuhojaan

      Tilaajille
    5. 5

      Varaslähtö länsi­metroon: astu kyytiin ja kiidä tunnelissa 36 kilometriä idästä länteen – verkko­retki kuvaa reitin kuljettajan silmin ja esittelee jokaisen aseman 360-kuvalla

    6. 6

      Tuhat vuotta sitten valtava viikinkiarmeija vyöryi Suomeen ja sai selkäänsä hämäläisiltä – Näin kertoo taru, mutta mitä oikeasti tapahtui?

      Tilaajille
    7. 7

      Mies vei Saphira-koiransa hoitoon Lohjalle – kun hän meni myöhemmin katsomaan koiraa, löytyi vain tyhjä talo, josta oli lämpöpatteritkin viety

    8. 8

      Turvapaikkapäätöstä odottava Sharif Qaderi potkaistiin ulos ryhmäkodista kun hän täytti 18 vuotta – Sitten itähelsinkiläinen lapsiperhe otti hänet luokseen asumaan

    9. 9

      Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli – se oli vakava paikka, sillä tämä raivokas nero yksin tiesi kaiken siitä, miten Suomen ydin­jäte haudataan turvallisesti

      Tilaajille
    10. 10

      Miksi vaikutusvaltaiset miehet panevat naiset katsomaan masturbointiaan? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää