HS Ilta    |   Kotimaa

Pankkikortteja kopioitu laajalla alueella Etelä-Suomessa – Poliisi pyytää kohteeksi joutuneita ottamaan yhteyttä

Kaksi bulgarialaista miestä on vangittu epäiltynä lukuisten pankkikorttien kopioinnista

Useita satoja tai jopa tuhansia pankkikortteja on kopioitu eri puolilla Etelä-Suomea sijaitsevilla käteisautomaateilla viime vuoden marraskuun 19. päivästä lähtien.

Korttien kopioinnista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Tapaukseen liittyen poliisi on ottanut kiinni kaksi bulgarialaista miestä, jotka on vangittu törkeästä maksuvälinerikoksesta epäiltynä.

Poliisi toivoo seteliautomaateilta rahaa nostaneita ja tämän jälkeen outoja ulkomaisia tilitapahtumia huomanneita henkilöitä ottamaan yhteyttä poliisiin.

”Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen Facebook-sivuilla on tarkkaa tietoa niistä ajoista ja paikoista, joissa pankkikorttien kopiointia epäillään tapahtuneen sekä myös yhteystiedot”, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Janne Saari Länsi-Uudenmaan poliisista.

Rikollisten kohteena ollut alue on laaja. Se ulottuu pääkaupunkiseudulta aina Pirkanmaalle saakka. Kortteja on todennäköisesti kopioitu pääkaupunkiseudun lisäksi muun muassa Heinolassa, Vihdin Nummelassa, Kotkassa, Kaarinassa ja Karhulassa.

”Näppäimistön yläpuolelle on kiinnitetty alumiininen lätkä, jossa on ollut videokamera. Kameran avulla rikolliset saivat kuvattua pankkiautomaatilla näpytellyt tunnusluvut”, Saari selvittää.

Rikolliset ehtivät toimia noin kolmen viikon ajan. Kiinni he jäivät Länsi-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitosten yhteistyön ansiosta.

”Helsingin poliisin liikkuvan rikollisuuden tutkintayksikkö ennakkoprofiloi isosta ihmisryhmästä sellaisia henkilöitä, jotka voisivat liittyä korttien kopioimiseen eli skimmaukseen”, Saari kertoo tutkinnasta.

Miesten auto pysäytettiin Espoon keskuksen lähistöllä 10. joulukuuta.

Kortin kopioinnin jälkeen rikolliset voivat nostaa kortin haltijan tililtä rahaa. Saaren mukaan tässä tapauksessa rikollisia rahanostoja on tehty Kaukoidässä.

”Tarkempaa rahannostoaluetta en voi tutkinnallisista syistä kertoa, mutta jos tilillä näkyy mystisiä katevarauksia tai sieltä on hävinnyt oudosti rahaa, kannattaa ottaa yhteyttä poliisiin”, Saari painottaa.

Hänen mukaansa rikollisten toiminta oli tiukan ammattimaista.

”Suomalaiset eivät tällaisia rikoksia yleensä tee. Kyseessä ovat ammattimaisesti toimivat ulkomaalaiset. Tässä tapauksessa miehet vuokrasivat Espoon Lintuvaarasta asunnon muutamaksi viikoksi ja lähtivät kiertämään Etelä-Suomea.”

Rikolliset toimivat ripeästi. Kohteikseen he valikoita paikkoja, joissa käy suuri määrä käteistä nostavia. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi isot kauppakeskukset ja myymälät.

Rikosketjun koko laajuus on vielä selvittämättä. Janne Saari pitää rikosta kuitenkin jo tässä vaiheessa ”todella laajana”.

”Poliisi löysi epäiltyjen hallusta tietokoneita, joissa oli julmettu määrä taltioitua dataa. Taltioituna oli muun muassa videokuvaa, jossa ihminen näppäilee tunnuslukua seteliautomaatilla.”

Tässä vaiheessa poliisi ei kerro, onko tapauksessa mahdollisesti muita epäiltyjä kahden bulgarialaisen lisäksi.

Saari arvioi tutkimuksen valmistuvan näillä näkymin maaliskuuhun mennessä, minkä jälkeen tapaus voi siirtyä syyteharkintaan.

”Jos tapaus kuitenkin laajenee merkittävästi, tutkinta saattaa kestää vielä pitempään.”

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Rikokset
  • Rikollisuus
  • Järjestäytynyt rikollisuus
  • Raha
  • Käteinen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    3. 3

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    4. 4

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    5. 5

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    6. 6

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    7. 7

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    8. 8

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    9. 9

      Pohjois-Korea: Ydinsota voi syttyä milloin tahansa

    10. 10

      Hannu Uotila raatoi 14 tunnin päiviä kunnes sairaus pysäytti – Nyt hän jakaa liikunta- ja unitietonsa suoraan työterveysasemalle: ”Tällaista terveydenhuollon olisi aina pitänyt olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    6. 6

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    7. 7

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    8. 8

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    9. 9

      Olen säästänyt alaikäisille lapsilleni vuosien ajan pieniä summia rahastoihin – nyt Kela laskee ne perheen tuloiksi

    10. 10

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää