HS Ilta    |   Kotimaa

Uhanalaisia nisäkkäitä on Suomessa aiempaa vähemmän – Linnuilla tilanne on paljon synkempi

Peräti kahdeksan nisäkäslajin luokka muuttui vuonna 2015 tehdyn arvioinnin perusteella vähemmän uhanalaiseksi Suomessa. Metsäjänis ja saukko todettiin silmälläpidettävien sijasta jälleen elinvoimaisiksi.

2000-luvulla viiden vuoden välein toteutettu uhanalaisten lajien tarkastelu tuotti nisäkkäiden suhteen myönteisiä tuloksia. Vuonna 2015 kahdeksan nisäkäslajin luokka muuttui arvioinnissa vähemmän uhanalaiseksi, eikä yhdenkään lajin luokkaa tarvinnut muuttaa aiempaa uhanalaisemmaksi.

Äärimmäisen uhanalainen Suomessa on enää naali. Saimaannorppa, ahma, susi sekä lepakoihin kuuluva ripsisiippa ovat erittäin uhanalaisia, ja pikkulepakon ja hillerin tila on vaarantunut. Sen sijaan uhanalaisesta vain silmällä pidettäviksi todettiin euroopanmajava, karhu, ilves ja liito-orava. Silmälläpidettävien listalta pääsivät pois kokonaan metsäjänis ja saukko.

Nisäkkäiden uhanalaisuuteen vaikuttavat laillinen ja laiton metsästys, sivusaaliskuolleisuus, satunnaistekijät ja ilmastonmuutos.

Suojelukeinoista rauhoituksen on todettu olevan nisäkkäille tehokkain. Hyvä esimerkki tästä on saukko, joka rauhoitettiin vuonna 1974. Metsästyksen loppuminen yhdessä vesistöjen samanaikaisen puhdistumisen kanssa on todennäköisesti syy sille, että laji on taas elinvoimaisempi.

Uhanalaisuusarvioinnissa tarkasteltiin vuonna 2015 kaikkiaan 75 Suomessa esiintyvää nisäkäslajia tai näiden alalajia. Luokka säilyi ennallaan 51 arvioidulla lajilla.

Linnuilla tilanne on vuonna 2015 arvioinnin perusteella huomattavasti nisäkkäitä synkempi. Uhanalaisten lintujen määrä kasvoi edellisestä arvioinnista peräti 28 lajilla ja silmällä pidettävien määrä 21 lajilla.

Uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja esiintyy erityisesti sorsalinnuissa, päiväpetolinnuissa sekä kahlaajalinnuissa. Parhaiten menestyvät eri pöllöt ja varpuslinnut.

Suojelusta Suomessa ovat hyötyneet arvion mukaan etenkin uhanalaiset merikotka, maakotka, muuttohaukka ja valkoselkätikka.

Lintulajeja arviossa oli mukana kaikkiaan 245.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Fakta

 Nisäkkäillä uhanalaisuus eli lajin häviämisriski tulevaisuudessa määritellään neljän kriteerin perusteella.

 Kriteerit ovat populaation pieneneminen, pieni elinalue, pieni ja yhä pienenevä populaatio sekä hyvin pieni tai rajoittunut populaatio.

 Linnuilla arviointi perustuu kannassa havaittuun vähenemiseen kolmen sukupolven ajalla. Lajista riippuen se vaihtelee 10–52 vuoteen.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Uhanalaiset eläimet
  • Suomen Luonto
  • Eläimet
  • Jukka Hiiro

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Autokoulunopettaja näytti, miten vaihteita vaihdetaan – Miksi tuntuu paremmalta olla hiljaa ahdistelusta?

    2. 2

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    3. 3

      Tätä on seksuaalinen häirintä, ja tämän sille voi tehdä – Kaikki, mitä asiasta pitää tietää

    4. 4

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    5. 5

      Kansanedustajaa suudeltiin silmään, rintoja kommentoitiin istuntosalissa – seksuaalista häirintää esiintyy myös politiikassa, vaikka eduskunta on entistä sivistyneempi paikka

    6. 6

      Nämä asiat langattoman verkon tietoturva-aukosta pitää nyt tietää: Päivitä tietokoneesi ja modeemisi ohjelmistot heti kun vain mahdollista

    7. 7

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    8. 8

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loisti voimakkaan punainen aurinko

    9. 9

      Naisten kohtaamasta vihapuheesta on tullut niin normaalia, että poliisikaan ei tunnista normaalin nettikeskustelun rajaa – Siksi Suomessa tehtiin sarjakuva, joka tarjoaa uhreille selviytymiskeinoja

    10. 10

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    3. 3

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    4. 4

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    5. 5

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    6. 6

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    9. 9

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    10. 10

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää