HS Ilta    |   Kaupunki

Helsingin poliisi sai uutenavuotena 15 ilmoitusta seksuaalirikoksista – ”Poikkeuksellisen suuri määrä”

Rikoksista epäillyt ovat turvapaikanhakijoita tai ulkomaalaistaustaisia.

Helsingin poliisi on antanut selvityksen uudenvuoden tapahtumista kaupungin keskustassa. Poliisin tiedossa on tällä hetkellä 15 epäiltyä seksuaalirikosta, mitä se pitää poikkeuksellisen suurena.

Jo selvitettyjen rikosten osalta epäillyt ovat turvapaikanhakijoita. Uhrit ovat 14–66-vuotiaita naisia.

”Poliisin tietojärjestelmän mukaan Helsingin poliisille ei ole koskaan aikaisemmin raportoitu näin monesta yhden vuorokauden aikana tapahtuneesta eri seksuaalirikoksesta”, poliisi toteaa valtioneuvoston tilannekeskuksen pyynnöstä tekemässään yhteenvedossa.

Poliisi tutkii nyt yhtä raiskausta, kahta raiskauksen yritystä ja 12:ta seksuaalista ahdistelua. Näihin ilmoituksiin liittyy myös rikosnimikkeitä muun muassa pahoinpitelystä, ryöstön yrityksestä, varkauden yrityksestä ja viestintärauhan rikkomisesta.

Suurin osa rikoksista tapahtui poliisin mukaan yleisellä paikalla Helsingin ydinkeskustassa. Poliisi sai myöhemmin tietoonsa, että keskustan alueella liikkui uudenvuodeniltana ja -yönä useita 10–20 ulkomaalaisesta miehestä muodostuneita joukkoja. Nämä valikoivat kohteikseen yksin liikkeellä olleita mutta myös useista naisista koostuneita ryhmiä.

”Tutkinta on vielä kesken, ja kokonaistilanne tarkentuu vielä kuulusteluiden edistyessä. Tuore yhteenveto on tehty nyt tiedossa olevien faktojen perusteella”, kertoo rikosylikomisario Jonna Turunen Helsingin poliisista.

Epäiltyjen nykyistä määrää hän ei kommentoi mutta muistuttaa, että useaan rikosilmoitukseen liittyy monia epäiltyjä ja tekoja.

Turusen mukaan poliisi on avoimella tiedottamisellaan pyrkinyt siihen, että mahdollisimman moni rikoksen uhri tekisi ilmoituksen poliisille.

”Tuleeko ilmoituksia lisää, sitä emme tiedä. Toistaiseksi tuntemattomia epäiltyjä saattaa olla vielä”, Turunen sanoo.

Selvitettyjen rikosten osalta rikoksesta epäiltynä on turvapaikanhakijoita. Myös esitutkinnassa olevien ja vielä selvittämättömistä rikoksista epäillyt ovat poliisin mukaan tuntomerkeiltään ulkomaalaisia.

Seksuaalinen ahdistelu on poliisin mukaan ollut naisen vartalon koskettelua, kourintaa, kähmintää, lääppimistä, puristelua ja kasvojen nuoleskelua.

Poliisin mukaan Helsingin rautatieasemalle saapui vähintään kymmeniä irakilaisia turvapaikanhakijoita linja-autoilla, minkä lisäksi heitä siirtyi kaduille kaupungin vastaanottokeskuksista.

Paikalla olleiden poliisipartioiden mukaan asematunnelissa oli noin tuntia ennen vuoden vaihtumista jopa tuhat pääosin irakilaista turvapaikanhakijaa.

Jo päivää ennen uuttavuotta poliisi kuuli huhusta, jonka mukaan Espoossa sijaitsevassa Aavarannan vastaanottokeskuksessa koottiin irakilaisia aiheuttamaan häiriötä kaupungilla ja tekemään seksuaalirikoksia.

Poliisi pidätti Aavarannasta kuusi turvapaikanhakijaa, jotka kuitenkin vapautettiin myöhemmin.

HS kertoi maanantaina, että poliisilla on tutkinnassa uudenvuodenyöltä muun muassa tapaus, jossa miesjoukon epäillään nuolleen väkisin alaikäisen tytön kasvoja.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

Ahdistelukohun vaiheet

 Helsingin keskustan uudenvuoden tapahtumista on liikkunut erilaista tietoa. Muun muassa turvallisuuspalveluja tarjoava Local Crew -yritys on todennut, ettei sen tietoon tullut laajamittaista seksuaalista häirintää Senaatintorilla.

 Sen sijaan Helsingin poliisi on alusta alkaen kertonut, että häirintää oli. HS kokosi ahdistelukohun eri vaiheet 8. tammikuuta

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    2. 2

      Meteorologi selittää, miksi Helsingin yllä loistaa juuri nyt voimakkaan punainen aurinko – Suora lähetys valoilmiöstä HSTV:ssä

    3. 3

      Onko alkoholin tilaaminen ulkomailta todella kielletty laissa? – Lakimies sanoo kieltoa ”suureksi sumutukseksi”, joka perustuu muutaman virkamiehen ratkaisuun

    4. 4

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    5. 5

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    6. 6

      Poliisin operaatio Helsingin Kurvissa: sekoilu ja huumekauppa yritetään kitkeä pois – ”Asukkaat tuntevat päiväsaikaan olonsa turvattomaksi”

    7. 7

      Uusi kulmakarvojen tatuointimenetelmä villitsee Suomessakin, mutta onko microblading turvallista? Asiantuntija oikoo viisi väärinkäsitystä

    8. 8

      Maahanmuuttaja­taustainen 16-vuotias poika käytti nuuskaa, isoveli hakkasi tunnin ajan sähköjohdolla ja rautaputkella – ”Kunniaväkivalta koskee myös poikia”

      Tilaajille
    9. 9

      Päälleliimattu startup-pöhinä kukoistaa suuryrityksissä – vängän meiningin jäljittely synnyttää myötähäpeän tunteita

    10. 10

      Reppu kelpaa jo pukukansallekin – tarkista nämä neljä asiaa ennen kuin ostat cityrepun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Seuraan lyöttäytynyt kaksikko repi suomalaiselta hopeakorun Firenzessä – mies hermostui ja taltutti ryöstäjät pystypainin jälkeen: ”Poliisi sanoi, että aika harvoin käy näin”

    2. 2

      Tehdas­rakennuksen palosta aiheutunut savuvaara ohi Helsingin Tapanilassa, myös juna-asema avattu

    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      Kela vastaa yksinhuoltajalle, joka säästi lapsilleen rahastoon: ”Lapsen säästörahaston varat pitää käyttää lapsesta aiheutuviin menoihin”

    5. 5

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    6. 6

      Lääkäri ei ottanut poikani puheita itsemurhasta todesta – ensimmäinen yritys oli viimeinen

    7. 7

      Humalainen nuorisojoukko jahtasi kahta 15-vuotiasta teräaseen kanssa Espoossa – Jahdatut piiloutuivat bussiin, joukkio hajotti kahdeksan ikkunaa

    8. 8

      Suomalais-hollantilainen laite mullisti saasteiden mittauksen: Satelliittikuvat paljastavat, missä päin maailmaa ilma on saastuneinta

    9. 9

      Pellolta löytyi ammuttu mies, motiiviksi epäillään tieriitaa – uhri oli ärsyyntynyt liikenteestä ja asetellut tielle esteitä

    10. 10

      Keskustan sisäistä sähköpostia levisi koko eduskunnalle: ”Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukonvaihtamispuheet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ossi Nyman ei tee töitä ja sanoo, että työvoimatoimisto on ihmisoikeusloukkaus – näin ”ideologisesti työtön” taktikoi itselleen yhteiskunnan tuet

      Tilaajille
    2. 2

      Koko some kuohuu, sillä Pressiklubin juontaja Sanna Ukkolalle ehdotettiin erikeeperiä päähän, tämä kanteli ehdottajan pomolle ja myrsky oli valmis – tästä on kyse

    3. 3

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    4. 4

      ”Sinun hiljaisuutesi on valanut sementtiin itätytön stereotypian, ja se myy lisää poikamiesmatkoja”, kirjoittaa kirjailija Sofi Oksanen avoimessa kirjeessään Melania Trumpille

    5. 5

      Kirjailija kertoi olevansa ”ideologisesti” työtön ja kikkailevansa tukia – TE-toimisto katkaisee tuet ja aloittaa poikkeuksellisen selvityksen

    6. 6

      Trumpin lähipiiri pelkää presidentin olevan ”hajoamassa” – avustajat yrittävät pitää presidentin aisoissa, kun hän saapuu toimistolle kiihdyksissään

    7. 7

      Kiusaajat voittivat Niklas Herlinin

      Tilaajille
    8. 8

      Teollisuuden ja median suuromistaja Niklas Herlin on kuollut

    9. 9

      Nalkutatko sinäkin? ”Naisvalitus” ei ole naisten vika, vaan puhetapa kertoo parisuhteiden epätasa-arvosta

      Tilaajille
    10. 10

      Naisen käsi osui vahingossa vastaan kävelleeseen mieheen Kalliossa – mies raivostui silmittömästi, löi ja potki naista

    11. Näytä lisää