Junkkari    |   Kommentti

Juha Sipilän runttaaman perustulo­kannan myötä keskusta muutti historiallista linjaansa, ja se herättää perimmäisen kysymyksen: Kuka oikein on keskusta?

”Ilmaisen rahan” holvaaminen uuninpankolla pötköttelyyn ei kerta kaikkiaan sovi keskustalaiseen maailmankuvaan. Siinä korostuvat ahkeruus ja työn eetos, kirjoittaa Marko Junkkari.

Kuka on keskusta?

Tätä mietin torstaina, kun keskusta vihdoin julkisti oman sosiaaliturvamallinsa. Puolue kutsuu malliaan kannustavaksi perustuloksi – vaikka siinä ei perustuloa muistuta kuin nimi.

Perustulo on määritelmällisesti vastikkeeton. Vastikkeettomuus tarkoittaa sitä, että tulon saa ehdoitta. Esimerkiksi työttömän ei tarvitse hakea töitä, mennä kursseille tai ottaa tarjottua työtä vastaan ollakseen oikeutettu perustuloon.

Keskustan sosiaaliturvamalli ei täytä tätä ehtoa.

Se on vastikkeellinen eli siinä ihmisen pitää olla työmarkkinoiden käytettävissä. Jos töitä ei ota vastaan, tulee sanktioita – eli tukia leikataan tai tulee jonkinlainen karenssi. Näin ilmeisesti on, vaikka keskustan sosiaaliturvatyöryhmää johtanut kansanedustaja ja puolueen varapuheenjohtaja Katri Kulmuni oli sanktioiden yksityiskohdista torstaina hissukseen.

Joka tapauksessa torstain tiedotustilaisuudessa oltiin keskustalaisten perusasioiden äärellä.

Keskusta on ollut jo maalaisliittoajoista lähtien perusturvapuolue ja viimeiset vuosikymmenet myös perustulopuolue. Perustuloa on puolueen piirissä ajettu 1980-luvulta lähtien. Juha Sipilän hallitus aloitti vuonna 2015 perustulokokeilun, jonka tuloksista kerrottiin tänään perjantaina.

Viime kesänä keskustan puoluekokous linjasi, että pidemmällä aikavälillä keskustan tavoitteena on perustulo. Myös puoluevaltuusto teki selvän linjauksen siitä, että keskustan vaihtoehto on vastikkeeton perustulo. Sääntöjen mukaan puoluekokous ja puoluevaltuusto ovat puolueen ylimmät päättävät elimet.

Mutta siitä huolimatta toisin kävi.

Torstaina keskusta julkisti sosiaaliturvamallin, joka on vastikkeellinen ja itse asiassa aika lähellä esimerkiksi kokoomuksen ajamaa Universal Credit -sosiaaliturvamallia.

Keskustan piti alunperin julkistaa oma sosiaaliturvamallinsa jo alkusyksystä. Se on kuitenkin viivästynyt toistuvasti, koska puolueen sisällä oli aiheesta syvä kahtiajako. Kiistasta kertoi muun muassa Helsingin Sanomat joulukuussa.

Kulmuni myönsi torstaina, että sosiaaliturvamallista oli jouduttu puoluehallituksessa äänestämään.

Tiukimmin vastikkeettomuutta on vastustanut keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, joka ilmeisesti pelkää sen johtavan passiivisuuteen. Joulukuussa Sipilä sekoili keskuskauppakamarin pääministeritentissä perustulokäsitteen kanssa ja ilmoitti vastustavansa vastikkeettomuutta.

Sipilän kanta siis voitti. Vastikkeettomuutta ei tullut keskustan sosiaaliturvamalliin.

Onko Juha Sipilä siis keskusta?

Samaa kysymystä pohtii parhaillaan todennäköisesti moni keskustalainenkin.

Keskustan tilanne on vaikea. Puoluekannatuskyselyt povaavat sille jättitappiota kevään eduskuntavaaleissa. Viimeksi Ylen tutkimus tiistaina antoi sille 15,6 prosentin kannatuksen. Se on vähemmän kuin keskusta sai vuoden 2011 historiallisen pahassa vaalitappiossa.

Urheasti keskustalaiset ovat yrittäneet valaa uskoa siihen, että kyllä puolue vielä nousee – kunhan vain vaalikampanjat pääsevät kunnolla vauhtiin.

Keskustapiireissä nykytilannetta onkin toiveikkaasti verrattu vuoden 1995 vaaleihin.

Silloin keskustan Esko Aho oli pääministerinä ja Suomi oli koko vaalikauden kyntänyt syvässä lamassa. Työttömiä oli puoli miljoonaa ja hallitus oli joutunut tekemään todella rajuja leikkauksia, jotta maa ei uppoaisi.

Ahon hallitus oli myös jättänyt Suomen EU-jäsenyyshakemuksen, mitä moni keskustalainen piti katastrofaalisena virheenä.

Silloinkin Sdp oli oppositiossa. Ja vaikka Ahon hallitus onnistui kääntämään talouden suuntaa, niin keskustan kannatus painui jatkuvasti.

Joulukuussa 1994, kolme kuukautta ennen vaaleja, keskustan kannatus oli kyselyissä 14,8 prosenttia.

Esko Ahon johtaman raivokkaan vaalikampanjan myötä keskusta aloitti kuitenkin rajun vaalitaistelun.

Keskusta teki lopulta olosuhteisiin nähden hyvän tuloksen ja sai 19,8 prosenttia äänistä. Vaikka keskusta jäi vaalien jälkeen oppositioon, tuosta viiden prosenttiyksikön loppukiristä on tullut osa keskustalaista mytologiaa.

”Keskustan kannattaa ottaa oppia vuoden 1995 vaaleista”, puolueen äänenkannattaja Suomenmaa kirjoitti pääkirjoituksessaan marraskuussa.

”Aho riisui kampanjan loppusuoralla pääministerin viitan ja heittäytyi taistelevaksi puoluejohtajaksi. Juha Sipilältä odotetaan samaa, kun puoluejohtajien vaaliväittelyt alkavat ensi keväänä”, Suomenmaa opasti.

Ainakaan vielä Sipilästä ei kuoriutunut kovin taistelevaa puoluejohtajaa. Ainakin viime viikonloppuna keskustan vaalikampanjan avauksessa ja puolueen vaaliristeilyllä tunnelma oli lähinnä alakuloinen. Tuntui, että Sipilä ei itsekään enää usko vaalivoittoon.

Olin itsekin mukana keskustan risteilyllä ja juttelin keskustalaisten kanssa. Useampikin mainitsi vuoden 1995 vaalikampanjan – mutta yhdellä erolla.

Esko Ahon onnistuneen vaalikampanjan salaisuus oli monen keskustalaisen mielestä se, että hän onnistui rakentamaan vaaliasetelmasta puolueen elonjäämistaistelun. Aho sai omat havahtumaan sillä, että pyysi heidät puolustamaan keskustalaista kansanliikettä ja sen olemassaoloa.

”Juha Sipilän puheessa korostuu me-pronominin sijasta minä”, eräs keskustalainen totesi laivalla.

Vaalikampanjan avauspuheessaan Sipilä ”oikoi” erilaisia julkisuudessa pyöriviä väärinkäsityksiä. Niissä tosiaan korostui minä.

Sipilä muun muassa selitti, että ei ollut tarjonnut Kempeleen-asuntoaan yleisesti turvapaikanhakijoille, vaan nimenomaan yhdelle tietylle kristitylle ja vainotulle perheelle.

Laivalla jututtamani keskustalaisen mielestä suurin ongelma on se, että Sipilä pyytää keskustalaisia tukemaan puolueen puheenjohtajaa, ei puoluetta.

”Kyllä tämä porukka keskustan taakse lähtisi, mutta ei välttämättä Sipilän”, kyseinen keskustalainen sanoi. Kannatuskyselyistä näkeekin, että moni perinteinen keskustaäänestäjä uhkaa jäädä vaaleissa kotiin.

Laivalla keskustalaiset yksi toisensa jälkeen kehuivat Sipilän hallituksen saavutuksia. Toki monia selvästi hiersi hallituksen liian oikeistolaisena pidetty politiikka. Moni tuntui mieltävän Sipilän jollain tavalla ulkopuoliseksi.

”Kyse on kansanliikkeestä, sen perinteestä ja historiasta – ei yhdestä ihmisestä”, haastattelemani pitkän linjan keskustalainen sanoi.

Tätä kaikkea mietin, kun kuuntelin torstaina keskustan sosiaaliturvamallin julkistusta. Sipilän johdolla keskusta on siis muuttanut historiallista suhtautumistaan perustuloon. Se on nyt asemoitunut uudella tavalla. Se on nyt jotain ihan muuta kuin aiemmin.

Mutta. Onko asia todella näin?

Nuorkeskustalainen vaikuttaja ja Vihdin kunnanvaltuutettu Silja Silvasti analysoi torstaina mainiosti Twitterissä keskustan sosiaaliturvamallia.

Yhdessä monissa viesteissään Silvasti esitti olennaisen kysymyksen: ”Kannattaako perusrivikepulainen aidosti vastikkeetonta perustuloa? Oon miettinyt tätä paljon.”
Minäkin olen miettinyt. En ehkä kovin paljon, mutta sen verran, että kysyin asiaa vaaliristeilyllä muutamilta keskustalaisilta. Vastaus oli selvä: Ei missään nimessä vastikkeettomuutta. Ei tosiaankaan.

Vaikka otos oli hyvin pieni, uskallan väittää, että vaikka olisin kysynyt kaikilta laivalla olleilta 1 400 keskustalaiselta, selvä enemmistö olisi vastustanut vastikkeetonta perustuloa.

”Ilmaisen rahan” holvaaminen uuninpankolla pötköttelyyn ei kerta kaikkiaan sovi keskustalaiseen maailmankuvaan. Siinä korostuvat ahkeruus ja työn eetos.

Perustuloa ovatkin puolueessa ajaneet historiallisesti nuorkeskustalaiset. Perustulo ei ole koskaan ollut puolueen valtavirtaa – vaikka linjaus olisi miten hyväksytty puoluekokouksessa.

Juha Sipilä sittenkin taitaa olla keskustan suuren enemmistön tuntojen tulkki. Tosin ehkä vain tässä perustulokysymyksessä.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Sinullahan on lapsi” – Kiinan Xinjiangiin on pystytetty käsittämätön kontrolli­koneisto, ja kuulustelu­kopissa HS:n kirjeen­vaihtaja kohtasi totalitarismin koko voiman

      Tilaajille
    2. 2

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    3. 3

      Liki 200-vuotias huvila rapistui hylättynä vuosia keskellä vanhinta Helsinkiä, pelastus koitti yllättävältä taholta

    4. 4

      Kurdien SDF-joukot: Isisin ”kalifaatti” on nujerrettu lopullisesti

    5. 5

      Mikko Kautto vahtii suomalaisten eläke­miljardeja ja tietää, mikä suku­polvi on eläkkeiden suhteen voitolla

    6. 6

      Laura Lindstedt kirjoitti hyperseksuaalisen naisen tarinan ja nyt hän kertoo, miksi

      Tilaajille
    7. 7

      Tätä on perjantai-ilta Suomen keskeisimmällä taksitolpalla: Autojen ylitarjontaa, kuljettajien luotettavuuden arviointia naaman perusteella ja ”Helsinkiä tuntevan kuskin” etsintää

    8. 8

      Oliko erikoissyyttäjä Robert Muellerin pommi sittenkin suutari?

    9. 9

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    10. 10

      Tommi Korpela ja Jani Volanen kävivät ruotsin­laivalla Joakim ”Jocke” Hackmanin juttusilla, ja muutamaa vuotta myöhemmin syntyi suosikki­sarja M/S Romantic

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      125-metrinen tornitalo nousi Tukholman keskustan porteille onnettomaan aikaan, ja nyt asuntojen hinnoille nauravat niiden rakentajatkin

      Tilaajille
    4. 4

      Kun mikään ei riitä ja kaikki on aina kesken – Lapsuudessa opittu luonteenpiirre voi tuhota parisuhteen, näin siitä selviää

      Tilaajille
    5. 5

      ”Sinullahan on lapsi” – Kiinan Xinjiangiin on pystytetty käsittämätön kontrolli­koneisto, ja kuulustelu­kopissa HS:n kirjeen­vaihtaja kohtasi totalitarismin koko voiman

      Tilaajille
    6. 6

      Trump muutti yhdellä twiitillä Yhdysvaltain linjaa, suututti arabi­maat ja ajoi Turkin mukaan Lähi-idän ”uuden kriisin partaalle”

    7. 7

      Iäkäs mies aiheutti kotonaan ryöstäjälle sairaalahoitoa vaativat vammat Hartolassa

    8. 8

      Maavoimat aikoo perustaa valmiuspataljoonia yllätyshyökkäyksen varalle

    9. 9

      Nokia ei yleensä koskaan kommentoi huhuja, mutta perjantaina yhtiö joutui sen tekemään osakkeen voimakkaan halpenemisen takia

    10. 10

      Kylätien varressa nököttävä pieni ostoskeskus kukoistaa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    4. 4

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    5. 5

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    6. 6

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    7. 7

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    9. 9

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    11. Näytä lisää