Junkkari    |   Blogi

Kokoomuslaiset hokevat kuin papukaijat ”ahkerista keskituloisista”, ja nyt Kai Mykkänen haluaa selittää miksi

Kokoomuksen ryhmänjohtaja Kai Mykkänen vakuuttaa, että kokoomuslaisten mielestä myös pienituloiset ja työttömät voivat olla ahkeria.

Kirjoitin eilen maanantaina blogikirjoituksen, jossa ihmettelin miten kokoomuslaiset toistelevat kuin papukaija käsitettä ”ahkerista keskituloisista”.

Esimerkiksi viime viikon torstaina eduskunnan kyselytunnilla kokoomuslaisista Petteri Orpo, Timo Heinonen, Kalle Jokinen, Sari Sarkomaa ja Kai Mykkänen päivittelivät kutakuinkin samoin sanoin sitä, että hallituksen budjettipäätösten takia ”ahkerien keskituloisten suomalaisten” verotus kiristyy.

Blogi löytyy täältä.

Kirjoituksessa kummastelin etenkin ahkera-sanan käyttöä. Miksi kokoomuslaiset haluavat rajata huolensa koskemaan vain ahkeria keskituloisia? Ja toisaalta voiko ahkera-käsitteen viljelyn keskituloisten yhteydessä tulkita niin, että kokoomuslaisten mielestä pienituloiset eivät ole ahkeria?

Tänään sitten puhelin soi. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkäsellä oli asiaa.

”Syy, miksi haluamme nostaa esille kysymyksen ahkerien keskituloisten kohtelusta, on se, että keskituloisten korkea verotus on räikein tapa, jolla Suomi lannistaa ahkeruutta”, Mykkänen selittää.

Kyse on Mykkäsen mukaan etenkin siis marginaaliverosta, joka tarkoittaa työntekijän lisätienesteistä menevästä veroa.

”Ydinkysymys on se, että 2 300 euron kuukausipalkalla sadan euron lisätienesteistä suomalaiselle työntekijälle jää vain 65 euroa käteen. Se on vähemmän kuin Ruotsissa”, Mykkänen sanoo.

Mykkäsen mukaan Ruotsissa 3 500 euron kuukausituloista jää vuodessa työntekijälle pari tonnia enemmän palkasta käteen kuin Suomessa.

”Kenen mielestä se on oikein?” hän kysyy.

Kai Mykkänen ei odota vastausta esittämäänsä kysymykseen vaan aloittaa pitkän monologin, johon on vaikea päästä väliin. Hän korostaa, että kokoomuksen puheissa keskituloinen ymmärretään laajasti. Joukkoon kuuluu se 2 300 euroa kuukaudessakin tienaava.

”Ei puhuta siis kroisoksista, vaan tavallisista työtä tekevistä suomalaisista.”

Jos lisätienesteistä jäisi enemmän käteen, se kannustaisi ihmisiä tekemään enemmän töitä. ”Korkeassa palkkaverotuksessa meitä ärsyttää nimenomaan ahkeruuden lannistaminen”, Mykkänen sanoo. ”Eikä ahkeruutta ole Suomessa varaa lannistaa.”

Sitten hän ryhtyy haukkumaan Antti Rinteen (sd) hallitusta.

”Kokoomuksen vaihtoehto on se, että tehdään todellisia toimia työpaikkojen luomiseksi jotta voidaan rahoittaa suomalaisten hyvinvointi. Eikä pitäisi jyrkentää verokuilua suomalaisten tappioksi. Hallitus tekee juuri päinvastoin”, Mykkänen sanoo.

Mykkänen haukkuu hallitusta siitä, että se ”ei uskaltanut päättää aidoista työllisyyskeinoista” ja toisaalta siitä, että ensi vuonna keskituloisten verotus kiristyy. Veronmaksajien keskusliiton laskelmien mukaan Rinteen hallituksen linjaukset leikkaavat keskituloisen nettopalkkaa ensi vuonna 160 eurolla.

”Se on konkreettisesti märkä rätti keskituloisen suomalaisen naamalle”, Mykkänen sanoo.

Mutta puhutaan retoriikasta, yritän sanoa väliin. Miksi kokoomuksen pitää erikseen korostaa sitä keskituloisten ahkeruutta?

”Suomi tarvitsee kannustusta siihen, että ahkeruudella on arvoa”, Mykkänen sanoo.

Mykkänen myöntää, että ahkeruus on sinänsä aika ”haasteellinen arvo”.

”Kokoomus ei sinänsä usko kollektiiviseen tehtävään, että ihmisen pitäisi olla ahkera muurahainen”, Mykkänen sanoo. Hänen mielestään kyse on pikemminkin yksilönvapaudesta, sillä ihmisillä on luonnollinen tarve saada asioita aikaan elämässään.

”On todella surullista, että 100 000 ihmistä on lannistettu työttömyyteen. Näin heitä tavallaan estetään saamasta ahkeruuden ja vastuunoton kokemusta ja pakotetaan eräällä tavalla muiden holhoukseen.”

Kun kokoomus puhuu näin painokkaasti ”ahkerista keskituloisista”, se kuulostaa poissulkevalta – eivätkö kokoomuksen mielestä pienituloiset ole ahkeria?

”Sitä emme missään nimessä tarkoita”, Mykkänen vastaa.

”Voisimme yhtä hyvin puhua kaikkien työtä tekevien ahkeruudesta, tavallisten suomalaisten ahkeruudesta. Keskituloinen-käsitteellä halusimme kuitenkin alleviivata sitä, että korkea verotus ei ole vain kovatuloisten ongelma.”

Pienituloisetkin voivat olla siis kokoomuksen mielestä ahkeria?

”Ehdottomasti. Hyvin moni ahkeruuden sankari sinnittelee pienellä palkalla ja tekee pitkää päivää. Voi tehdä useampaakin työtä. Tässäkin ryhmässä pitäisi voida kokea, että jos löytää lisätienestejä, niin siitä pitää jäädä rahaa myös käteen.”

Mykkäsen korostaa, että kokoomus ei myöskään tarkoita työttömien olevan vähemmän ahkera.

”Järjestelmässämme on erilaisia syitä, joiden vuoksi voi olla kohtuuttoman kallista ottaa vastaan töitä”, hän sanoo. Ansiosidonnainen kannustaa ottamaan vain tietynlaisia töitä vastaan ja työn vastaanottaminen voi leikata asumistukea, Mykkänen listaa kannustinloukkuja.

Olitteko sopineet etukäteen, että viime torstain kyselytunnilla hoetaan porukalla ”ahkerista keskituloisista”?

”Ei oltu sovittu mitään tätä kyselytuntia varten. Sen sijaan kesän aikana on pohdittu paljon, mikä meitä yhdistää ja mitä haluamme muuttaa yhteiskunnassa. Siihen on kiteytynyt yhdeksi vastaukseksi, että ahkeruuden lannistaminen pitää saada kuriin”, Mykkänen sanoo.

Mykkänen kertoo, että kesän pohdiskeluissa ahkeruuden lisäksi kokoomukselle tärkeiksi teemoiksi ovat määrittyneet vapaus ja vastuu.

Antaako ryhmänjohtaja mahtikäskyn, että tämän torstain kyselytunnilla ei saa hokea ”ahkerista keskituloisista”?

”En missään nimessä suostu sellaista käskyä antamaan. Olemme ylpeinä puolustamassa ahkeruutta ja suomalaisten työllä pärjäämistä.”
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Cheyenne Järvinen kyllästyi ravinto­lisien tyrkyttämiseen somessa: ”En usko siihen huuhaahan” – Sen jälkeen alkoi palautevyöry

    2. 2

      Ravitsemustieteen professori hätkähti lentokentällä kaadettua aamu­konjakkia – Onko aamujuominen erityisen suomalainen ilmiö?

    3. 3

      Miehet katoavat työmarkkinoilta, eikä kukaan tiedä minne – olisiko syynä miehen kunnia?

    4. 4

      Hiilihydraattien välttely on usein turhaa, sillä kehon voi totuttaa käyttämään niitä tehokkaammin, sanoo ravitsemusterapeutti ja antaa kolme vinkkiä

      Tilaajille
    5. 5

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    6. 6

      Voi olla, että korot eivät nouse vuosi­kausiin – Mitä se tarkoittaa koti­talouksien kannalta?

      Tilaajille
    7. 7

      Jopa miljoonan suomalaisen kehossa jyllää esidiabetes, eivätkä he tiedä sitä

      Tilaajille
    8. 8

      Kuollut isä juoksi kodin ohi keltaisissa shortseissa – Terveetkin ihmiset näkevät harhoja, ja tutkijan mukaan niihin liittyy vaarallinen tabu

      Tilaajille
    9. 9

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    10. 10

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uudet liikuntasuositukset muuttavat koko liikunnan käsitteen – Testaa laskurilla, liikutko riittävästi

    2. 2

      Kotityöt kasautuvat naisille miesten tajuamatta – Helsinkiläispari jakaa työt tasan: ”Excel on nostanut tyytyväisyyttäni enemmän kuin kosinta”

      Tilaajille
    3. 3

      ”Koko Suomi kaatui minun vastaanotolleni”, sanoo lääke­kannabiksen reseptien kirjoittamisen lopettanut lääkäri

    4. 4

      HS haastatteli kurdien mielenosoituksen osallistujia: näin tilanne kärjistyi

    5. 5

      Maksoin hoitajan ojentamasta kumiletkusta 64 euroa: onko hoitokuluvakuutuksista tullut lääkäriasemille rahastusautomaatti?

    6. 6

      Mitä jos keinotekoiset aivot tajuavat olevansa olemassa? Tutkijat huolestuivat laboratorioissa kasvatetuista miniaivoista

    7. 7

      Poliisien etujärjestön puheen­johtaja ihmettelee, missä roolissa Ohisalo teki selvitys­pyynnön mielen­osoituksista – myös opposition edustajilta arvostelua

    8. 8

      Thaimaan kuningas erotti ainoan jalkavaimonsa: syyksi kerrottiin ”karkea niskoittelu” ja kuningattareen liittyvä valtapeli

    9. 9

      Uni ja liikunta puhdistavat aivot, mutta korkea verenpaine heikentää pään pesukoneen tehoa

      Tilaajille
    10. 10

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    3. 3

      Kuvia Suomesta: Ihminen löytää toisen pikkukaupungin yössä

    4. 4

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      Nuori lääkäri avautui uuvuttavasta työstään ja sai aikaan vastausten tulvan: ”Haluan, että ihmiset ymmärtävät, miksi lääkärit eivät jää terveyskeskuksiin”

    7. 7

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    8. 8

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    9. 9

      HS:n erikoisartikkeli vie ruotsalaisten orjasaarelle: Gustavia oli Ruotsin yritys päästä siirtomaavallaksi, ja oli siellä mukana suomalaisiakin

      Tilaajille
    10. 10

      Yrittäjät pakenivat uudesta kauppa­keskuksesta Espoossa, Juha Kumaran liikkeessä kävi päivässä alle kymmenen asiakasta: ”Ihan floppi”

    11. Näytä lisää