Junkkari    |   Kolumni

Rinteen turve­lausunnoista tuli omituinen sotku, koska pääministerin puheista on vaikea saada tolkkua

Rinteen turvetukia koskevista lausunnoista kehkeytyi eriskummallinen sotku, jonka syynä oli Rinteen vastaus haastattelussa.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) lausunnoista kehkeytyi jälleen kerran eriskummallinen sotku.

Torstaina Suomen Kuvalehdessä ilmestyi Rinteen haastattelu, jossa hän sanoi hallituksen aikovan poistaa polttoturpeen verotuen. Helsingin Sanomat ja muut viestimet siteerasivat haastattelua ja uutisoivat, että hallitus aikoo poistaa turpeen tuen.

Vihreät riemastuivat Rinteen ulostulosta, sillä olihan vihreiden yli kävelty oikein kunnolla turvetukien osalta hallitusneuvotteluissa. Ja onhan turpeen polttaminen ilmaston kannalta erittäin haitallista. Turpeen päästöjen osuus on suurempi kuin suomalaisten henkilöautojen päästöjen. Aiheesta löytyy lisää esimerkiksi täältä.

Ja kuten arvata saattoi hallituskumppani keskusta hermostui Rinteen lausunnosta. Turpeen poltto on keskustan erityissuojeluksessa ja hallitusohjelmaan on asiasta kirjattu keskustan ajama kanta. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen tyrmäsi Rinteen Suomenmaan haastattelussa.

”Keskustan eduskuntaryhmä lähtee siitä liikkeelle, että turpeen osalta toimitaan, kuten hallitusohjelmaan on kirjattu”, Kurvinen sanoi. Muutamaa tuntia myöhemmin valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) tyrmäsi Rinteen lausunnon varmuuden vuoksi vielä uudestaan Suomenmaassa.

”Hallitusohjelmassa pitää jokaisen pitäytyä”, Lintilä sanoi.

Iltalehden Tommi Parkkonen julkaisi torstai-iltana jutun, joka vei kiistan ihan uusiin sfääreihin. Juttu löytyy täältä.

Jutussa Parkkonen haastatteli Lintilää, joka sanoi ettei keskusta ole valmis muuttamaan hallitusohjelmaan kirjattua näkemystä. ”Meidän puoleltamme siinä ei ole mitään liikkumaa”, Lintilä sanoi.

Kesken Lintilän haastattelun pääministeri Rinne saapui paikalle ja jäi kuuntelemaan Lintilän sanomisia. Parkkosen mukaan Rinne nyökytteli osoittaakseen olevansa samaa mieltä Lintilän kanssa.

”Meillä ei ole tästä mitään näkemyseroja”, Rinne sanoi.

Parkkonen jatkoi esittämällä kysymyksiä Rinteelle.

Haastattelulausuntonne on kuitenkin tulkittu tiukemmaksi kannaksi kuin keskustalla?

”Tulkinta on mielenkiintoinen ilmiö. Muut tulkitsevat puheita, vetävät johtopäätöksiä ja yrittävät synnyttää jännitteitä. Ei meillä ole mitään jännitteitä tai erimielisyyksiä tässä suhteessa”, Rinne vastasi.

Linjauksenne haastattelussa oli varsin selkeäsanainen, että turpeen tuki poistuu.

”Mutta siinä ei ollut mitään aikajanaa. Minä vain totean, että se tulee poistumaan – jossakin vaiheessa.”

Pääministerin puheista tehdään toki tulkintoja, ja poliittiset vastustajat ymmärtävät niitä usein pahantahtoisesti ja tahallaan väärin. Mutta oliko tässä tapauksessa kyse vain tulkintatavasta?

Katsotaanpa mitä Rinne Suomen Kuvalehden haastattelussa sanoi. Haastattelu oli tehty kysymys–vastaus -muodossa. Toimittaja kysyi pääministeriltä:

Olette korottamassa dieselveroa, mutta miksi hallitus ei lopeta polttoturpeen tukemista? Oletteko tässä asiassa keskustan vanki?

”Turpeen verotus kuuluu energiaverouudistukseen. Turpeen tuki tulee poistumaan sieltä”, Rinne vastasi.

Vastauksen ensimmäisessä lauseessa Rinne sanoo turpeen verotuksen kuuluvan energiaverouudistukseen. Tämä on totta, sillä hallitusohjelman mukaan hallitus on tekemässä energiaverotuksen kokonaisuudistuksen vuoden 2020 budjettiriiheen mennessä. Ja tämän ”uudistuksen osana arvioidaan myös turpeen verotukseen tarvittavat muutokset”. Näin hallitusohjelmassa todetaan.

Hallitusohjelmaan on kuitenkin keskustan vaatimuksesta lisätty kirjaus, joka käytännössä estää turpeen verotukien poistamisen ainakin kokonaan. Ohjelmassa todetaan:

Turpeen pääasiallinen energiakäyttö päättyy nykyennusteiden mukaan 2030-luvun aikana päästöoikeuden hinnan noustessa, vaikkakin se säilyy huoltovarmuuspolttoaineena. Turpeen energiakäyttö vähintään puolitetaan vuoteen 2030 mennessä. Energiaverotuksen kokonaisuudistuksen osana arvioidaan turpeen verotukseen tarvittavat muutokset, jotta turpeeseen liittyvä tavoite vuonna 2030 toteutuu. On pidettävä huolta siitä, ettei ainespuuta ohjaudu polttoon.

Turpeen tuki siis tulee poistumaan ”jossain vaiheessa” – viimeistään siinä vaiheessa kun sen energiakäyttö loppuu 2030-luvun aikana.

Kerrataan vielä. Rinteen SK-haastattelun vastauksessa oli kaksi lausetta. Erillisinä molemmat pitävät paikkaansa.

1) Turpeen verotus kuuluu energiaverouudistukseen. (Totta.)

2) Turpeen tuki tulee poistumaan sieltä. (Jossain vaiheessa totta.)

Mutta kun nämä kaksi lausetta ovat samassa vastauksessa peräkkäin, kokonaisuuden merkitys muuttuu. Ensimmäisessä lauseessa hän viittaa energiaverotuksen kokonaisuudistukseen, jolla on selkeä aikataulu. Se tehdään ensi vuoden elokuuhun mennessä.

Jälkimmäisessä lauseessa Rinne viittaa siihen, mitä tapahtuu – eli turpeen tuki poistuu.

Kahdesta lauseesta yhdessä syntyy siis selkeä viesti siitä, että turpeen tuet poistetaan energiaverouudistuksen yhteydessä elokuuhun mennessä.

Ja vaikka miten Rinne puhuu tulkinnasta mielenkiintoisensa ilmiönä, niin tähän ei ole käytetty minkäänlaista tulkintaa – ei hyväntahtoista eikä pahantahtoista – on pelkästään luettu, mitä Rinne vastauksessaan tarkkaan ottaen sanoi.

Rinteen pakitus lausunnossaan herätti sosiaalisessa mediassa perjantaina paljon ihmettelyä. Vihreiden europarlamentaarikko Ville Niinistö kommentoi, että pääministerin lupaukset tarkoittavat nykyistä hallitusta, ei toivetta tuleville hallituksille joskus myöhemmin.
Rinteen Suomen Kuvalehdelle antaman haastattelun lähiluku jatkunee maanantaina, kun hallitus julkaisee kokonaisuudessaan esityksensä ensi vuoden budjetiksi.

Rinne sanoi SK:n haastattelussa, että hallituksen nyt päättämiä pysyviä menolisäyksiä ei peruta vaikka hallitus ei pääsisikään itselleen asettamiinsa työllisyystavoitteisiin.

”Pysyviin menoihin ei tulla puuttumaan. Oppositiolta unohtuu se, että uudistukset katetaan suurelta osin pysyvillä veronkorotuksilla. Eläkekorotuksia tai perusturvan parannuksia ei peruta”, Rinne sanoi SK:n haastattelussa.

Tästäkin asiasta keskusta on eri mieltä.

Kysyin asiaa perjantaina keskustan ministeriryhmästä ja vastaus oli yksiselitteinen ja arvattava.

Keskustalaiset kehottivat lukemaan hallitusohjelman kirjauksen asiasta. Hallituksen pitäisi elokuun 2020 budjettiriiheen mennessä päättää toimenpiteistä, jotka tuottavat todennettavasti 30 000 lisätyöllistä. Ellei näin ole, budjettiriihessä arvioidaan aiemmin päätettyjä menolisäyksiä, jotka on tehty suhteessa tekniseen julkisen talouden suunnitelmaan, hallitusohjelmassa todetaan.

Keskustan tulkinnan mukaan pysyviin menoihinkin voidaan tarvittaessa puuttua.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    2. 2

      Iivo Niskanen sai Ylläksen leirilleen yllättävää harjoitusseuraa: ”Olemme viettäneet neljän tähden illallisia”

    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    5. 5

      Suomessa kuolee vähemmän vauvoja kuin missään muualla, syy löytyy rokotuksista: ”Se on ollut melkoinen menestystarina”

    6. 6

      Prinssi Andrew jättäytyy pois julkisista tehtävistään Epstein-kohun takia

    7. 7

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    8. 8

      Whatsappista paljastui haavoittuvuus, joka mahdollistaa puhelimeen tunkeutumisen mp4-tiedostolla – päivitä versiosi heti

    9. 9

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    10. 10

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    7. 7

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    8. 8

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    9. 9

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    10. 10

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää