Junkkari    |   Kommentti

Keskusta päätti katsoa Antti Rinteen kortit – kohta selviää, bluffasiko pääministeri vai ei

Pitkin viikonloppua Antti Rinne on antanut hallituskumppaneiden ymmärtää, että hänellä on oman puolueensa vahva tuki. Mutta onko näin? kysyy HS:n Marko Junkkari.

Keskustan puolue­hallitus kokoontui maanantai-iltana keskustan puolue­toimistolla Apollon­kadulla päättämään, vaatiiko keskusta Antti Rinteen (sd) eroa pääministerin tehtävästä vai ei.

Vaikka puolueen puheenjohtaja Katri Kulmuni kierteli koomisuuteen asti kysymystä Rinteen asemasta, käytännössä puoluehallituksella oli vaihtoehtoja vain yksi.

Keskustan eduskuntaryhmä käänsi jo peukun alas ja ilmoitti, että luottamus Rinteeseen on mennyt. Puheenjohtaja Kulmuni toki muotoili asian kierrellen ja sanoi, että ”ryhmässä on epäluottamusta” ja että Rinteeltä ”saadut selvitykset eivät olleet riittäviä”.

Vanhan hokeman mukaan luottamusta joko on tai ei ole. Koska eduskuntaryhmässä sanottiin luottamukselle ei, käytännössä paluuta ei enää ole.

Keskustan puoluehallitus ei käytännössä mitenkään voinut lähteä perumaan eduskuntaryhmän päätöstä, vaikka ilmaisikin samalla halunsa jatkaa hallitustyöskentelyä samalla hallituspohjalla. Keskusta toivoo, että Sdp tekee ”tarvittavat johtopäätökset”, puoluehallitus muotoili.

Sen jälkeen suuri kysymys oli, mitä tekee Sdp.

Sdp:n puoluehallitus kokoontui illalla, minkä jälkeen demareiden puoluetoimistolta astui median eteen puoluesihteeri Antton Rönnholm ja pääministeri Rinne. Viesti oli, että Rinteellä on puolueen täysi tuki ja uhmakkaasti esiintynyt Rinne vaati keskustalta selkeitä perusteita epäluottamuslauseelle.

Jos Antti Rinnettä pitäisi jotenkin luonnehtia, niin ainakaan termi pehmo ei tule mieleen. Rinne tuskin tulee hellittämään pääministerin salkustaan suosiolla ja taistelematta loppuun asti.

Pitkin viikonloppua Antti Rinne on antanut hallituskumppaneiden ymmärtää, että hänellä on oman puolueensa vahva tuki.

Korostamalla hallituskumppaneille oman puolueensa tukea Rinne halusi alleviivata sitä, että jos hänet syrjäytetään, koko Sdp lähtee hallituksesta. Tämä on siinä mielessä hyvä uhkaus, sillä näillä kannatusluvuilla yksikään hallituspuolueista ei halua uusia eduskuntavaaleja.

Mutta onko Rinteellä todella puolueensa tuki?

Tiettävästi Antti Rinne kysyi viime viikolla Sdp:n eduskuntaryhmän kokouksessa Sdp:n kansanedustajilta, onko heillä jotain kritiikkiä puolueen puheenjohtajaa kohtaan. Eipä ollut. Vastauksena oli hiljaisuus.

Sen saattoi tietysti tulkita tueksi puheenjohtajalle, mutta hiljaisuuden voi tulkita myös toisin. On ollut silmiinpistävää, miten vähän julkista tukea Antti Rinne on saanut näkyvimmiltä demariedustajilta viikonlopun myllerryksen aikana.

Puheenjohtaja Antti Rinne johdatti viime keväänä Sdp:n ensimmäisen kerran sitten 2000-luvun alun pääministeripuolueeksi. Puheenjohtajalla ja pääministerillä on varmasti puolueen tuki.

Mutta onko Antti Rinteellä? Puolueväellä oman johtajan tukeminen tulee selkäytimestä, mutta ihmisenä Antti Rinne on aina herättänyt puolueessa ristiriitaisia tuntemuksia.

Rinteellä on viiden vuoden puheenjohtajakaudellaan ollut puolueessa jatkuvasti vahva oppositio. Toisaalta Rinteellä on ollut kovin vähän vannoutuneita tukijoita omien joukossa. Puolueen sisältä ei löydy selkeää fraktiota, jota voisi kutsua rinneläisiksi.

Yksi Rinteen vankimmista tukijoista on ollut Sirpa Paatero, joka erosi perjantaina ministerin paikalta. Paateron tuen varaan Rinteen tuskin kannattaa enää laskea.

Sdp:n puoluejohto antoi puoluehallituksen kokouksen jälkeen tukensa Rinteelle. Tiistaina demareiden luottamusta Rinteeseen mitataan jälleen, kun Sdp:n eduskuntaryhmä on koolla. Se voi päättää toisinkin.

Kohta nähdään onko Sdp valmis puolustamaan Antti Rinnettä loppuun asti.

Päivitys 2.12. kello 23: Tekstiä päivitetty Sdp:n puoluehallituksen annettua tukensa Rinteelle.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Kotka yritti pyydystää mustekalan Kanadassa – video näyttää, kuinka kotka ja mustekala kelluivat vyyhtinä vedessä

    3. 3

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    4. 4

      Näin Kiina taistelee länsimaistumista vastaan: Väärät kirjat poltetaan, yliopistot opettavat oikeanlaista naiseutta ja miesten korvakorut kiellettiin televisiossa

    5. 5

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    6. 6

      Leijonat-maalivahdilla loistava debyytti: HIFK:n Frans Tuohimaa onnistui maalinteossa Tre Kronoria vastaan

    7. 7

      140-kiloinen painonnostaja Teemu Roininen ryhtyi vegaaniksi parantaakseen tuloksiaan – Miten siinä kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    9. 9

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    10. 10

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen asuntomarkkinoiden kahtiajako vaati ison uhrin: ”Monia on johdettu harhaan”

    2. 2

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    3. 3

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    4. 4

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    5. 5

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    6. 6

      HS:n piparikisassa ei pelätty ottaa kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin – Äänestä omaa suosikkiasi pipariteoksista

    7. 7

      Hitas-rekisteristä paljastuu myös Helsingin päättäjiä: Eveliina Heinäluoma ja Dennis Pasterstein omistavat kaksi asuntoa

      Tilaajille
    8. 8

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    9. 9

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    10. 10

      9-vuotiasta tyttöä lyötiin kadulla Soukassa – poliisi etsii epäiltyä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää