Maria Ohisalo suututti hallitus­kumppanit vaatimuksellaan – korona­kriisi palauttaa budjetin tekotapaa vuosi­kymmenten taakse - Junkkari | HS.fi
Junkkari|Kommentti

Maria Ohisalo suututti hallitus­kumppanit vaatimuksellaan – korona­kriisi palauttaa budjetin tekotapaa vuosi­kymmenten taakse

Valtiontalouden menokehys ei ole koronakriisin takia voimassa – mikä mahdollistaa kovan politikoinnin ja valtavat menolisäykset, kirjoittaa HS:n Marko Junkkari.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka ja sisäministeri Maria Ohisalo.

Julkaistu: 1.6. 15:21

Sanna Marinin (sd) hallitus tekee loppuviikosta todennäköisesti jälleen Suomen ennätyksen.

Hallitus julkistaa torstaina tai perjantaina tämän vuoden neljännen lisätalousarvion. Se lienee Suomen historian suurin.

Edellinen ennätys on huhtikuulta. Silloin hallitus julkisti tämän vuoden toisen lisätalousarvion. Se oli kooltaan 3,6 miljardia euroa.

Nyt julkistettava neljäs lisätalousarvio voi nousta yli neljän miljardin euron. Tosin lisätalousarvioiden kokovertailu on vähän hankalaa, sillä laskentatapa vaikuttaa lopputulokseen.

Kyse on joka tapauksessa miljardeista.

Miljardista näyttää viime aikoina tulleen politiikan uusi perusyksikkö.

Joskus aikoinaan ennen koronakriisiä lisäbudjeteissa väännettiin yksittäisistä miljoonista: digitaito-ohjelmaan pantiin seitsemän miljoonaa, poliisin kalustohankintoihin kolme miljoonaa, riista-aitaan yksi miljoona.

Lauantaina vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo esitti STT:n haastattelussa miljardin euron tukea kuuden suurimman kaupungin joukkoliikenteelle.

Se on luku, jossa on ykkösen jälkeen yhdeksän nollaa.

Ohisalon esitys suututti hallituskumppaneita.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd) tyrmäsi Ohisalon avauksen.

Sekin oli tavallaan poikkeuksellista.

 ”Keskustalaisten mielessä vihreät esiintyvät jatkuvasti julkisuudessa vaatimassa erilaisia asioita hallitukselta.”

Yleensä ministerit yrittävät kahmia omalle hallinnonalalleen niin paljon rahaa kuin mahdollista. Harakka sen sijaan ilmoitti STT:n haastattelussa, että ei nyt sentään miljardia tarvita.

Harakan mukaan lisäbudjetissa olisi tarkoitus myöntää joukkoliikenteelle sadan miljoonan euron tuki, mikä sekin on paljon.

Liikenne- ja viestintäministeriö on neuvotellut lisäbudjetin määrärahoista jo viikkoja, joten Harakka kummasteli Ohisalon avauksen ajoitusta.

”Tässä vaiheessa on aika hedelmätöntä lähteä puhumaan uusista summista”, Harakka sanoi STT:lle. Harakka ilmeisesti tarkoitti sitä, että yleensä hallituspuolueet tuovat esille kantansa sisäisten neuvotteluidensa alkuvaiheessa – eivät viime hetkellä julkisuuden kautta.

Vihreiden toiminta on ärsyttänyt hallituskumppaneista etenkin keskustaa jo pitkään.

Keskustalaisten mielessä vihreät esiintyvät jatkuvasti julkisuudessa vaatimassa erilaisia asioita hallitukselta. Keskustalaisten mielestä tämä on puhdasta populismia.

Lisätuskaa keskustalaisille tuottaa se, että hallituksen rahankäytölle ei ole tällä hetkellä mitään rajaa. Koronaepidemian takia joudutaan tukemaan yrityksiä ja ihmisiä ja elvytyskin on välttämätöntä. Tästä kaikki ovat hallituksessa ja oppositiossa yhtä mieltä.

Silti joku tolkku ja mittasuhteet asioissa pitäisi olla, keskustalaiset purnaavat. Että ei esimerkiksi noin vain ja yllättäen esitetä miljardin tukea joukkoliikenteelle.

Mutta voihan sitä esittää. Etenkin kun valtiontalouden menokehys ei ole tällä hetkellä voimassa.

Kun maaliskuussa Suomeen julistettiin poikkeusolot ja otettiin valmiuslaki käyttöön, hallituksessa sovittiin, että valtiontalouden menokehys ei ole tänä vuonna käytössä.

Menokehys on poliitikkojen itse itselleen rakentama rajoitin, joka estää heitä holvaamasta veronmaksajien rahoja mielin määrin.

Budjetin tekeminen oli takavuosina toista kuin nykyään.

Valtiovarainministeriön entinen budjettipäällikkö Esko Rekola kuvaili muistelmissaan, että kerran ministeriöön tuli rahapyyntö, jossa kerrottiin korkeimman oikeuden verhojen olevan niin kuluneet, että niitä on jouduttu korjailemaan klemmareilla.

Toivottiin, että että korkeimpaan oikeuteen saataisiin ”uudet verhot ja lisää klemmareita”.

Rekola oli budjettipäällikkönä vuosina 1959–65. Hän toimi myös useampaan otteeseen valtiovarainministerinä liberaalisen kansanpuolueen mandaatilla.

Rekola muistelee joskus jonkun oppilaitoksen lähestyneen valtiovarainministeriötä ja toivoneen ”Singer-merkkisiä ompelukoneita”. Rekola kertoi käyttäneensä virkamiesvaltaa ja vetäneensä Singer-sanan yli raha-anomuksesta. Koulu sai jonkun muun merkkisiä ompelukoneita.

Rekolan esimerkit muistelmissaan ovat hauskoja, koska rahatoiveet olivat pieniä ja yksityiskohtaisia. Isompi ongelma takavuosina olivat kuitenkin tolkuttoman isot määrärahavaatimukset.

Kukin ministeri vaati omalle hallinnonalalleen lisää miljoonia, ja syksyn budjettiriihessä istuttiin päiväkausia riitelemässä ja vetelemässä punakynällä vaatimuksia yli.

Kaikki muuttui vuonna 1991.

Silloin otettiin käyttöön niin sanottu kehysbudjetointi. Käytännön oli valmistellut Harri Holkerin (kok) hallitus ja sen tarkoitus oli saada julkisten menojen nopea kasvu kuriin.

Kehysbudjetoinnin idea on yksinkertainen.

Kukin hallitus päättää vaalikauden alussa vaalikauden kehyksestä eli määrittelee valtion menoille katon, jota vaalikauden aikana ei saa ylittää. Näistä on sittemmin pidetty hyvinkin tiukasti kiinni.

Kehysmenettely asettaa enimmäismäärän noin 80 prosentille valtion menoista. Myös lisätalousarviot sisältyvät kehykseen.

Lisätalousarvioilla rahoitetaan erinäisiä vuoden aikana nousevia yllättäviä uusia menoja. Niitä varten on viime aikoina varattu noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Kehyksen hallinnonaloittainen jako tarkistetaan vuosittain keväällä kehysriihessä osana julkisen talouden suunnitelmaa.

Kevään kehysriihen merkitys onkin valtion varojen käytön kannalta nykyisin paljon suurempi kuin varsinaisen budjettiriihen syksyllä. Kehysbudjetointi on vähentänyt budjettiriihen riitelyä. Valtiovarainministeriön virkamiehet toteavat lisärahaa vonkuvalle ministerille, että ”ei mahdu kehykseen”.

Jos ministeri jatkaa vaatimistaan, hänelle sanotaan, että hänellä on mahdollisuus ottaa rahat oman hallinnonalansa jostain toisesta kohteesta. Lisärahaa ei tipu, mutta ministeri voi pyöritellä ministeriönsä rahoja momentilta toiselle.

Kehysbudjetointi on lisännyt merkittävästi valtiovarainministeriön virkamiesten valtaa. Näin arvioidaan Eero Murron Virkamiesvaltaa? -tutkimuksessa.

Koronakriisin takia menokehyksestä on siis luovuttu. Ei tosin lopullisesti, sillä hallitus on ilmoittanut noudattavansa tälle vaalikaudelle määriteltyä kehystä taas ensi vuodesta eteenpäin.

Näin ollen juuri nyt on melkoinen mahdollisuuksien ikkuna menolisäyksiin.

 ”Valtiovarainministeriöön tulvii nyt ministeriöistä rahatoiveita.”

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että koronakriisistä selviäminen edellyttää valtiolta valtavia panostuksia. Samalla etenkin keskustassa on kasvanut huoli siitä, että rahaa lisätään myös paikkoihin, joihin sitä ei koronakriisin vaikutusten helpottamisen takia välttämättä tarvittaisi.

Keskustassa pelätään, että muut puolueet pyrkivät koronakriisin varjolla edistämään omia poliittisia tavoitteitaan.

Tässä konkretisoituu hallituspuolueiden keskinäinen ero.

Keskustassa on perinteisesti ollut vallalla kameralistisen talouspolitiikan ihanne.

Yksinkertaistaen kameralistisuus tarkoittaa elämistä ”suu säkkiä myöten”. Rahaa pitäisi käyttää sen mukaan, paljonko valtion kassassa on rahaa – suhdanteesta riippumatta.

Hallituksen vasemmistopuolueissa eli Sdp:ssä ja vasemmistoliitossa sen sijaan elää ajatus vastasyklisestä talouspolitiikasta. Sillä tarkoitetaan sitä, että talouden hidastuessa valtion kannattaisi lievittää kysynnän laskua alentamalla veroja ja antamalla julkisten menojen kasvaa. Nousukaudella pitäisi vastaavasti jarruttaa veronkiristyksillä ja menoleikkauksilla.

Kriitikoiden mukaan vasemmistopuolueiden talouspolitiikka on kuitenkin puolikeynesiläistä – millä he tarkoittavat sitä, että menoja lisätään sekä nousu- että laskukaudella. Vastaavasti keskustalaisten katsotaan haluavan tiukkaa finanssipolitiikkaa riippumatta siitä, mikä olisi suhdannemielessä järkevää.

Nykyisessä hallituksessa vihreät voi laskea vasemmistoblokkiin. Ja keskustalaisten mielestä myös Rkp:n, joka kuulemma nykyisin peesaa useimmiten Sdp:tä.

Valtiovarainministeriöön tulviikin ministeriöistä nyt rahatoiveita.

Koronamaailmassa Singer-merkkisiä ompelukoneita ei pyydettäisi vain muutamaa – vaan todennäköisesti miljardi.

Korkeimpaan oikeuteen voisi ilmestyä miljardilla verhoja ja klemmareita.

Oikaisu 1.6. kello 17.10: Huhtikuussa julkaistun toisen lisätalousarvion koko oli 3,6 miljardia euroa, ei 4,1 miljardia kuten jutussa aiemmin kirjoitettiin.

Liikenne|Liikenneministeri Harakka tyrmää vihreiden toiveen miljardin euron joukkoliikennetuesta suurimmille kaupungeille

Luitko jo nämä?