”Lainsäädäntökehikko”, toisteli Sanna Marin Ylen haastattelussa – Miksi pääministeri puhuu niin paljon hallinnollisjuridista jargonia? - Junkkari | HS.fi

”Lainsäädäntökehikko”, toisteli Sanna Marin Ylen haastattelussa – Miksi pääministeri puhuu niin paljon hallinnollisjuridista jargonia?

Valmiuslain pykälät 106 ja 107 ovat toki kiehtovia, mutta harvemmin pääministerit ovat Sanna Marinin tapaan televisiohaastatteluissa uppoutuneet yksittäisten pykälien yksityiskohtiin, kirjoittaa Marko Junkkari.

Pääministeri Sanna Marin oli heinäkuussa EU-huippukokouksessa Brysselissä.­

21.3. 2:00 | Päivitetty 21.3. 9:08

Lainsäädäntö­kehikko. Tätä käsitettä pää­ministeri Sanna Marin (sd) toisteli kerta toisensa jälkeen viime lauantaina Ylen Ykkösaamun haastattelussa.

”Lainsäädäntö­kehikkomme on rakennettu toimi­valtaisten viran­omaisten päätösten varaan”, Marin sanoi.

Marin selitti haastattelussa, miten Suomen hallinnon tasot toimivat. Mistä vastaa valtio, mistä kunta. Mikä kuuluu aluehallintoviraston rooteliin. Mitä tekevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja so­siaali- ja terveysministeriö (STM).

Saman hallintorakenneluennon Marin piti lähes sanasta sanaan toissa viikolla Ylen A-studiossa.

Enpä usko, että yksikään aiempi pääministeri on pitänyt tähän tapaan televisiossa hallinto-opin johdantokursseja Suomen kansalle.

Valmiuslain pykälät 106 ja 107 ovat toki kiehtovia, mutta harvemmin pääministerit ovat Marinin tapaan televisiohaastatteluissa uppoutuneet yksittäisten pykälien yksityiskohtiin.

Miksi ihmeessä Marin puhuu niin paljon hallinnon tasoista ja juridiikasta?

Vastaus on yksinkertainen: Niistä Marinilta haastatteluissa kysytään.

Ja toki on hyvä, että pääministeri vastaa kysymyksiin. Yksityiskohtiin uppoutuminen saattaa kuitenkin olla Marinin kannalta poliittinen virhe.

Pääministerin tehtävä on johtaa hallituksen työtä. Hallituksen päätöksenteko toimii siten, että tilanneanalyysin ja poliittisen väännön tuloksena hallitus linjaa, mitä sen mielestä jossakin asiassa on syytä tehdä. Tämän jälkeen ministeriöiden virkamiesten tehtävä on etsiä parhaat mahdolliset juridiset ratkaisut tämän tahto­tilan toteuttamiseksi.

Pääministerin ei tarvitse pohtia yksittäisten pykälien muotoilua vaan kokonaisuutta. Hänen pitäisi olla strateginen johtaja.

”Kyllä minä pääministerinä toivoisin, että meillä olisi linjaorganisaatio ja hallinto pomppaisi, kun pääministeri käskee”, Marin sanoi Ykkösaamussa.

Kommentti oli ilmeisesti ironiaa, jolla Marin yritti kuvata sitä, että Suomen hallinnossa toimivaltaa on hajautettu eri tasoille. Esimerkiksi rajoilla tehtävissä koronatesteissä toimivalta on kunnilla ja aluehallintovirastoilla (avi).

Valtio ei tosiaan ole linjaorganisaatiossa toimiva yritys. Virkamiesten on noudatettava lakia, ja jos hallitus haluaa esimerkiksi avin toimivan toisin, sen on muutettava lakia. Pomppimiskäskyt eivät auta.

(Kiistassa rajoilla tapahtuvista koronan massatestauksista tosin oli kyse olemassa olevan lain tulkintaerimielisyyksistä avien ja STM:n välillä. Ja ministeriön sekoilusta ohjeistuksien kanssa.)

Sinänsä on hyvä, että Marin vääntää asioita rautalangasta. Marinin kannalta ongelmallista voi kuitenkin olla se, että hallinnon eri tasojen toimivaltasuhteiden korostaminen kuulostaa helposti selittelyltä. Siltä, että pääministeri selittelisi hallituksen tekemättömyyttä sysäämällä vastuuta muille.

Se ei kuulosta hyvältä.

Strategisen johtajan ei ylipäätään kannattaisi mennä nippeleihin, sillä kokonaisuus hukkuu helposti yksityiskohtiin.

Kansalaiset tuskin saivat Ykkösaamusta kovinkaan selkeää kuvaa siitä, miten hallitus aikoo johdattaa Suomen kriisistä ulos.

Eurooppalaista politiikkaa tarkasti seuraava tuttuni ihmettelee jatkuvasti suomalaista koronakeskustelua. Se on hänen mukaansa teknokraattista ja näkemyksetöntä – ja kuulemma täysin erilaista kuin muualla.

Tuttuni syyttää asiasta meitä toimittajia. Tartumme kuulemma liian hanakasti lillukanvarsiin.

Minä olen – kuten arvata saattaa – hänen kanssaan eri mieltä. Kyse ei ole vain meistä toimittajista.

Halutessaan pääministeri voisi hyvinkin johdattaa haastatteluissa keskustelua strategisemmalle tasolle. Ovathan poliitikot perinteisesti olleet taitavia ohjaamaan keskustelua haluamaansa suuntaan.

Pääministeri Marin tuntuu kuitenkin itse haluavan puhua hallinnollisjuridisista yksityiskohdista.

Otetaan esimerkiksi vaikka valtioneuvoston tiedotustilaisuus maaliskuun alussa. Siinä Marinilta kysyttiin valmiuslain 106. pykälän käyttöönotosta.

Marin oli jo ohjaamassa vastausvastuun valtioneuvoston alivaltiosihteerille Timo Lankiselle, jolle kyseinen asia valmistelijana kuului. Mutta jostain syystä Marin päättikin vastata kysymykseen itse.

”Omalta osaltani voin yrittää”, Marin sanoi ja antoi sen jälkeen pitkän ja seikkaperäisen vastauksen pykälästä 106.

Lankiselta kysyttiin, haluaako hän täydentää Marinin vastausta. ”Itse asiassa pääministeri antoi hyvän kuvauksen siitä. Ei oikeastaan voi antaa täsmällisempää”, Lankinen sanoi.

Marin hallitsee yksityiskohdat, mikä saattaa ehkä selittää hänen intoaan puhua niistä.

Täytyy silti myöntää, että toimittajat ovat pää­ministeriä viime aikoina haastatellessaan esittäneet paljon hallinnollisjuridisia kysymyksiä.

Miksi me toimittajat jankkaamme niistä?

Syynä on ainakin se, että niiden kautta päästään konkreettisesti kiinni hallituksen koronatoimissa esiintyneisiin ongelmiin. Rajojen terveysturvallisuuskontrollissa ei ole onnistuttu, ja jotta saataisiin selkoa, miksi ei ole onnistuttu, on pakko mennä yksityiskohtiin.­

Mutta on taustalla ehkä muutakin. Vaikuttaa nimittäin kovasti siltä, että politiikka on muuttunut juridisemmaksi ja juridiikka poliittisemmaksi.

Muutos näkyy siinä, että eduskunnan perustus­lakivaliokunnan rooli perusoikeuksien toteutumisen valvojana on muuttunut. Takavuosina valiokunnan puuttuminen jonkin lakiesityksen perustuslaillisuuteen oli poikkeus. Nykyään se on arkipäivää.

Kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) laskujen mukaan perustuslakivaliokunta on tällä vaalikaudella löytänyt 30 lakiesityksestä yhden tai useamman perustuslain vastaisen säännösehdotuksen.

Eikä syynä varmaankaan ole se, että nykyhallituksen lakiesitykset olisivat jotenkin tarkoituksellisesti perusoikeusvastaisempia kuin ennen. Perus­oikeuksien valvontaan suhtaudutaan vain suuremmalla herkkyydellä kuin ennen.

Tästä kertoo sekin, että lakien parlamentaarisen ennakkovalvonnan lisäksi sosiaaliseen mediaan on syntynyt omanlaisensa perusoikeuksien valvontajärjestelmä. Joukko oikeusoppineita kommentoi nimittäin jatkuvasti Twitterissä ja blogeissa hallituksen toimien perustuslaillisia näkökohtia.

Twitterin valtiosääntöoppineet ovat vähän kuin kreikkalaisen tragedian kuoro, joka kommentoi näytelmän tapahtumia taustalta. Kuoron viesti on aina sama: väärin tehty.

Perusoikeudet ovat tärkeitä, ja on toki hyvä, että oikeusoppineet käyvät kansalaiskeskustelua. Seurauksena tästä on kuitenkin se, että juridiikka on noussut entistä vahvemmin päivänpoliittisen puheen keskiöön. Siksi sitä kysytään pääministeriltä.

Ja kieltämättä saahan siitä tömäkän otsikon, kun kirjoittaa, että hallitus rikkoo perusoikeuksia.

Näyttää myös siltä, että yleisessä suhtautumisessa koronakriisin hoitamiseen on tapahtunut vuoden aikana iso muutos.

Kun pandemia viime keväänä iski, kaikki hallinnon tasot menivät yhdessä humauksessa kriisitunnelmiin. Oltiin uudenlaisessa tilanteessa, josta kellään ei ollut aiempaa kokemusta. Niinpä hallinnossa jouduttiin improvisoimaan ja lennosta ratkomaan eteen tulleita ongelmia.

Hallinnosta taisikin tulla viime kevään poikkeustilassa Marinin mainitsema linjaorganisaatio, jossa hallituksella oli suvereeni vetovastuu. Avit, kunnat ja muut hallinnon tasot eivät valittaneet, vaikka hallitus olisikin heitä vähän hyppyyttänyt.

Näin jälkikäteen tarkastellen myös media taisi olla viime keväänä kriisimoodissa. Toimittajat keskittyivät uutishankintaan ja yrittivät kertoa, mitä rajoitustoimia on seuraavaksi tiedossa.

Toimittajat kysyivät: mitä hallitus tekee. Vähemmän kysyttiin sitä, miten se sen tekee. Tai miksi.

Nyt vuotta myöhemmin on palattu taas näihin olennaisiin miten- ja miksi-kysymyksiin.

Hallituksessa tämä voi tuntua hankalalta. Kriisi jatkuu edelleen, mutta ympäröivässä yhteiskunnassa on palattu henkisesti normaalitilaan.

Eikä lainsäädäntökehikossa haluta enää hyppiä.

Luitko jo nämä?