Marinin ja Saarikon sopima salainen lisäpöytäkirja ei ole salainen eikä pöytäkirja – mutta voi silti olla merkittävä - Junkkari | HS.fi

Marinin ja Saarikon sopima salainen lisäpöytäkirja ei ole salainen eikä pöytäkirja – mutta voi silti olla merkittävä

Annika Saarikko ja Sanna Marin kertoivat 28. huhtikuuta sovun löytyneen puoliväliriihessä.

9.5. 2:00 | Päivitetty 9.5. 11:48

Viime viikolla päättyneestä Sanna Marinin (sd) hallituksen puoliväliriihestä on viestimiin tulvinut vuotoja, joissa on kerrottu kiukkuraivareista ja luurin korvaan lyömisestä.

Tiedoista on muodostunut aika hyvä kuva siitä, mitä riihessä missäkin vaiheessa tapahtui ja miten sopu lopulta syntyi.

Silti tuntuu, että tarinasta puuttuu palanen. Ihan kuin kaikkea ei sittenkään olisi kerrottu.

Etenkin keskustapiireissä elää näkemys Sanna Marinin ja keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon tekemästä ”salaisesta lisäpöytäkirjasta”.

Kun pöytäkirjasta pyytää lisätietoja, keskustalaisten vastaus on: ”En kommentoi”. Mutta he lausuvat sen tietäväisellä äänensävyllä, jotta kysyjä varmasti tietäisi jotain olevan tekeillä.

Salainen lisäpöytäkirja kalskahtaa dramaattiselta. Siitä tulee tietysti mieleen Saksan ulkoministerin ­Joachim von Ribbentropin ja Venäjän Vjatšeslav Molotovin elokuussa 1939 allekirjoittama hyökkäämättömyyssopimus, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa jaettiin Suomi ja muita pieniä maita suurvaltojen etupiireihin.

Hallituksen puoliväliriihen neuvotteluissa ei tietenkään valmisteltu reunavaltioiden alistamista. Eikä Saarikon ja Marinin välinen sopimus ole mikään varsinainen pöytäkirja – siis sellainen, jossa olisi paperille kirjattu jotain konkreettisia asioita.

Se on lähinnä suullinen lupaus olla kavereita.

Tämä ei kuulosta kyyniseltä valtapolitiikalta. Mutta käytännössä se taitaa olla juuri sitä.

Riihen aikana Marinin ja Saarikon kahdenkeskisissä neuvotteluissa haettiin yhteisymmärrystä siitä, miten vaalikauden jälkipuoliskolla olisi parasta viedä hallituksen suurimpia hankkeita eteenpäin.

Olennaista on huomata, että keskustan tulkinnan mukaan Marinin ja Saarikon keskustelussa puhuttiin nimenomaan Sdp:n ja keskustan yhteisymmärryksestä. Siis siitä, miten Sdp ja keskusta voivat kahdestaan edistää hankkeita – ei niinkään koko hallitus. Kaksikko sopisi asiat ensin keskenään, ja vasta sitten kuultaisiin muiden näkemyksiä. Näin ainakin keskusta keskusteluiden sisältöä tulkitsi.

Keskustan tavoite puoliväliriihessä oli pyrkiä luomaan parempi yhteys Sdp:hen. Ei siis siksi, että keskusta erityisesti pitäisi Sdp:stä. Keskustan tarkoitus oli rakentaa asetelma, jossa se olisi Sdp:n rinnalla selkeästi hallituksen toinen pääpuolue.

Keskusta ja Sdp vievät, muut vikisevät. Se oli se keskustan suunnitelma tiivistettynä. Näin keskusta toivoi pystyvänsä työntämään vihreät hallituksen päätöksenteossa sivurooliin. Ovathan keskusta ja vihreät tapelleet koko hallituskauden.

Hallituksen loppukauden isoja hankkeita ovat sote-uudistus ja ilmastotoimet. Ilmastoasioita on tarkoitus käsitellä laajasti ensi syksyn budjettiriihessä, jossa hallituksen pitää päättää, mitä lisätoimia tarvitaan päästötavoitteiden saavuttamiseksi.

Keskusta yrittää estää polttoaineiden veronkorotukset sekä muut ilmastotoimet, joita keskusta olettaa äänestäjiensä karsastavan. Ja tähän se toivoo tukea Sdp:ltä. Vaikka Sanna Marin ottaa ilmastokriisin vakavasti, keskusta tietää pääministerin olevan pohjimmiltaan pragmaatikko. Keskustalaiset ovat hokeneet Marinille, että maakuntien demariäänestäjät eivät halua bensan kallistuvan.

Erikoisinta Marinin ja Saarikon ”salaisessa lisäpöytäkirjassa” on se, että Marin ei välttämättä miellä hyväksyneensä sellaista. Neuvotteluissa Marin oli osoittanut ymmärrystä keskustan vaikealle kannatustilanteelle. Ja ilmaissut ymmärtävänsä, että keskustan pitää saada hallituksessa myös voittoja.

Mutta onko tämä sopimus? Sitä voi kukin tulkita haluamallaan tavalla.

Itse asiassa salainen lisäpöytäkirja ei edes ole kovin salainen. Ei ainakaan siitä päätellen, että monilla keskustalaisilla tuntuu olevan vihiä Saarikon ja Marinin välipuheista.

Keskustan kentälle on viestitty, että hallituksen punamultayhteistyö on nyt saanut uuden alun. Ja että jatkossa on tarkoitus panna vihreät kuriin.

Helsingin Sanomat ja MTV3 uutisoivat keskiviikkona keskustan piirijohtajille tehdyistä kyselyistä, joiden tulokset yllättivät monet. Vaikka julkisuudessa keskustan katsottiin kokeneen puoliväliriihessä nöyryytyksen ja täystyrmäyksen, piirijohtajat antoivat riihestä puoluejohdolle suhteellisen hyvät arvosanat.

Tämä kertoo siitä, että keskustapiireissä katsotaan riihestä saadun muitakin tuloksia kuin ne, joista hallituksen virallisessa tiedotteessa kerrottiin.

Lue lisää: HS-kysely: Keskustan piirijohtajat tyytyväisiä kehysriihen tuloksiin – Tutkijan mukaan puolueen profiilin nosto saattoi miellyttää heitä enemmän kuin äänestäjiä

Tiistaina tiede- ja kulttuuriministeri Saarikko kertoi korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa, että hallitus tekee vuodesta 2023 lähtien 35 miljoonan pysyvät leikkaukset tieteen rahoitukseen.

Tiedeväki suivaantui, ja Saarikon ilmoituksesta nousi kova meteli sosiaalisessa mediassa.

Sinänsä tieteeseen kohdistuva leikkaus ei ollut yllätys, sillä sen saattoi päätellä jo riihen jälkeen julkistetuista leikkaustavoitteista opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle.

Yllättävää oli kuitenkin se, että Saarikko kertoi näin selkeästi tulevista leikkauksista jo nyt. Puoliväliriihessä sovittuja leikkauksia ei ole vielä ehditty valmistella, ja ne päätetään varsinaisesti vasta yli vuoden päästä budjettiriihessä. Saarikolla ei siis ollut mikään pakko puhua keskeneräisestä asiasta juuri nyt.

Mutta silti hän puhui. Vaikka tiesi varmasti etukäteen, että asiasta nousisi meteli.

Miksi ihmeessä?

Kyse lienee brändin rakennuksesta. Saarikko on lähiaikoina perimässä valtiovarainministerin salkun Matti Vanhaselta (kesk). Ilmeisesti Saarikko halusi jo nyt luoda kuvaa itsestään tiukkana taloudenpitäjänä. Ja onhan se kieltämättä suoraselkäistä, että jos ajaa leikkauksia, niin kantaa niistä sitten myös julkisesti vastuun.

Somessa on viime päivät rinnastettu keskustan ajamat turvetuet ja tiedeleikkaukset merkkinä puolueen vinksahtaneista arvovalinnoista. Rinnastus varmasti ärsyttää Saarikkoa, mutta tuskin se häntä lopulta kovin paljon hetkauttaa.

Turve on nimittäin keskustalle äärimmäisen tärkeä asia. Eikä kyse ole vain parista tuhannesta työpaikasta ja toimialan tulevaisuudesta, vaan jostain paljon isommasta.

Kyse on maaseudun elämäntavan puolustamisesta.

Puoliväliriihen vertaaminen Molotovin ja Ribbentropin sopimuksen salaiseen lisäpöytäkirjaan on tietysti kohtuutonta. Mutta jatketaan silti samalla poliittishistoriallisten vertausten linjalla.

Keskustan toiminta turveasiassa muistuttaa nimittäin Kennanin doktriinia.

Amerikkalainen diplomaatti George F. Kennan hahmotteli vuonna 1947 opin patoamispolitiikasta, jossa Yhdysvaltojen tulisi järjestelmällisesti pysäyttää kommunismin leviäminen ja estää aktiivisesti uusia maita joutumasta Neuvostoliiton etupiiriin.

Keskustassa ajatellaan, että maaseudun elämäntapaa ollaan askel askeleelta tuhoamassa, joten uhkaava kehitys pitää pystyä patoamaan tiukasti. Tuumaakaan ei saa antaa periksi.

Jos turveasiassa olisi annettu periksi, seuraavana vuorossa olisi turkistarhauksen kieltäminen. Lopulta ajettaisiin alas kaikki maatalous. Näin monet keskustalaiset pelkäävät.

Pääministeri Sanna Marinin vinkkelistä tilanne on hankala.

Keskusta on jo näyttänyt olevansa valmis lähtemään hallituksesta. Mutta jos Sdp antaa liikaa periksi keskustalle – panee vihreät ”kuriin” –, vihreät saattaa puolestaan häippäistä.

Ja jos vihreät tai keskusta lähtee, hallitus menettää enemmistönsä eduskunnassa.

Jos sallitaan vielä yksi ylimitoitettu vertaus historiasta, niin hallituksen tilannetta voisi ehkä parhaiten kuvata kylmän sodan ajoilta tutulla termillä kauhun tasapaino.

Marin yrittää parhaansa mukaan liennyttää vihollisleirien välissä.

Luitko jo nämä?