Junkkari: Puolueiden puheenjohtajien lähtö ehdokkaaksi aluevaaleissa on hyvä juttu tai sitten ei ole - Junkkari | HS.fi

Junkkari: Puolueiden puheenjohtajien lähtö ehdokkaaksi aluevaaleissa on hyvä juttu tai sitten ei ole

Lähes kaikki puoluejohtajat todennäköisesti lähtevät aluevaaleissa ehdolle. Siinä on demokratian kannalta hyvät ja huonot puolensa.

Puheenjohtaja Petteri Orpo kokoomuksen puoluevaltuuston syyskokouksessa Helsingissä 30. lokakuuta 2021.

6.11.2021 2:00

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo saattoi aloittaa ketjureaktion, kun hän viikko sitten lauantaina kertoi lähtevänsä ehdolle tammikuun aluevaaleissa. Orpon ilmoituksella on nimittäin todennäköisesti vaikutusta myös muihin puoluejohtajiin.

Ovathan vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja keskustan Annika Saarikko samasta Varsinais-Suomen vaalipiiristä kuin Orpo. Ja kun joku puheenjohtaja ilmoittautuu omasta vaalipiiristään ehdolle, muut eivät oikein voi olla lähtemättä. Onhan kyse omasta kotikentästä.

Andersson kertoo, että ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä. Ja että ehdokkuuteen vaikuttaa moni asia. ”Siihen vaikuttaa toki myös yleinen tilanne omassa vaalipiirissäni ja muiden puolueiden puheenjohtajien päätökset”, Andersson myöntää.

Myös Saarikko harkitsee asiaa.

Todennäköisesti molemmat lähtevät ehdolle, joten Varsinais-Suomesta näyttääkin tulevan aluevaalien keskeinen taistelutanner.

Tähän mennessä vain Rkp:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson ja Sdp:n Sanna Marin ovat ilmoittaneet jättävänsä aluevaalit väliin. Voisikin veikata, että valtaosa puheenjohtajista on tammikuun aluevaaleissa ehdolla.

Mitä siitä pitäisi ajatella?

Meillä kolumnisteilla on aina selkeä mielipide asiaan kuin asiaan. Mutta puolueiden puheenjohtajien ja ministereiden aluevaaliehdokkuuden suhteen panen paremmaksi.

Minulla on nimittäin tästä asiasta kaksi selkeää mielipidettä: puolesta ja vastaan.

Anna-Maja Henriksson sanoi kesällä STT:n haastattelussa, että ministereiden ja puoluejohtajien ei hänen mielestään pitäisi lähteä ehdolle aluevaaleissa.

Henrikssonin kanssa on helppo olla samaa mieltä.

Ministereiden ja puoluejohtajien kalenterit ovat niin täynnä, että heillä ei varmasti ole liiemmin ylimääräistä aikaa aluetason asioiden miettimiseen. Sitä paitsi moni heistä on jo entuudestaan kotikuntansa valtuutettu.

Demokratiaihanteeseen ei kuulu vallan keskittäminen, joten olisi hyvä, jos samat ihmiset eivät toimisi päättäjinä monilla hallinnon tasoilla. Valtakunnan keskeisimmät poliitikot voisivatkin siis suosiolla antaa aluetasolla tilaa muille.

Samaan hengenvetoon voin olla asiasta myös päinvastaista mieltä.

Kuluvalla viikolla julkaistiin puolueiden tilaama ja TNS Kantarin tekemä puoluebarometritutkimus. Vastaajista 43 prosenttia arvioi käyvänsä varmasti äänestämässä aluevaaleissa. Lukujen valossa näyttää, että aluevaalien äänestysprosentti jäisi kutakuinkin eurovaalien tasolle eli vähän päälle 40 prosenttiin.

Se ei ole kummoinen luku.

Voi siis olla hyväkin, että aluevaaleissa on ehdolla tunnettuja poliitikkoja. Se ehkä houkuttelee ihmisiä äänestämään.

Politiikan tutkija Hanna Wass totesi keväällä eduskunnan perustuslakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa, että ensimmäiset aluevaalit ovat eräänlainen ”sisäänheittotuote” aluevaltuustojen poliittiselle tunnettavuudelle. Jos ehdokkaana on päteviä ja kokeneita poliitikkoja, se lisää kansalaisten silmissä vaalien painoarvoa. Vaikka vallan keskittyminen ei Wassin mukaan ole hyvä asia, tässä tapauksessa eturivin poliitikkojen ehdokkuutta voi hyvin myös puoltaa.

Koska en edelleenkään osannut päättää kantaani kahden vastakkaisen mielipiteen välillä, päätin soittaa Johanna Vuorelmalle. Hän on politiikan tutkija Helsingin yliopistossa, ja hänellä on usein selkeitä mielipiteitä. Niin nytkin.

Vuorelman mielestä ministereiden ja puoluejohtajien ei missään nimessä pitäisi lähteä ehdolle. Hän perustelee asiaa vallan hajauttamisella ja muilla perusargumenteilla. Mutta sitten hän pääsee toden teolla vauhtiin.

”Suomalaisilla on omituisen teknokraattinen käsitys demokratiasta”, Vuorelma sanoo. Tällä hän tarkoittaa sitä, että moni tuntuu vetävän yhtäläisyysmerkit vaalien ja demokratian välille. Kunhan järjestetään vaalit, kuvitellaan sen jotenkin automaattisesti takaavan kansalaisten osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien toteutumisen.

Näin asia ei Vuorelman mukaan ole.

Kansalaisten aitoon osallisuuteen vaaditaan paljon enemmän. Ei riitä, että sanotaan aluevaalien olevan tärkeät – mitä ne toki ovat –, vaan sen lisäksi kansalaisen pitäisi aidosti pystyä hahmottamaan, miksi ne ovat tärkeät.

Äänestäjien pitäisi tietää, mistä vaaleissa valittavat ihmiset tarkkaan ottaen pääsevät päättämään. Ja mitkä ovat äänestäjän aidot vaihtoehdot. Mitkä ovat puolueiden linjaukset ja niiden väliset erot.

Johanna Vuorelma ei sitä paitsi usko, että valtakunnallisesti tunnetut nimet välttämättä automaattisesti nostavat äänestysprosenttia. Esimerkiksi Vuorelma nostaa vuoden 2011 eduskuntavaalit, joissa äänestysaktiivisuus nousi peräti 2,6 prosenttiyksikköä ja eduskuntaan nousi ennätysmäärä uusia edustajia.

Perussuomalaisten vaalivoiton, ”jytkyn”, taustalla eivät olleet tunnetut ehdokkaat vaan kansalaisten tyytymättömyys ja muutoshalu.

Tammikuun vaaleissa valittavat aluevaltuustot ovat kunkin hyvinvointialueen ylin päättävä elin. Hyvinvointialueet ovat kunnista ja valtiosta erillisiä julkisoikeudellisia yhteisöjä, joilla on alueellaan itsehallinto. Hyvinvointialueiden lakisääteinen tehtävä on sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestäminen.

Suomen 21 hyvinvointialuetta aloittavat toimintansa vuoden 2023 alusta.

Tammikuussa valittavien valtuustojen keskeisenä tehtävänä on päättää, miten kullakin alueella hallinto järjestetään ennen kuin toiminta todella käynnistyy.

Hallinnon rakenteet ovat toki tärkeitä. Mutta siitä voi olla vaikea repiä vetäviä vaalilauseita, joilla houkuteltaisiin ihmisiä äänestämään.

Niinpä vaalien alla tullaankin moneen kertaan korostamaan, että kyse on jokaista kansalaista koskevista konkreettisista asioista: etäisyydestä terveyskeskukseen, hoitoon pääsyn nopeudesta, ikäihmisten hoivasta, koulukuraattoripalveluiden riittävyydestä ja paloaseman sijainnista.

Ja tottahan tämä on. Uudet valtuutetut pääsevät tosiaan päättämään alueidensa palveluverkosta. Siis esimerkiksi siitä, mistä lakkautetaan terveyskeskus ja mistä ei.

Mutta samalla tulee mieleen, että mikä on valtuustojen aito liikkumatila valtion sanelemissa taloudellisissa raameissa. Verotusoikeuttahan alueilla ei ole. Voi hyvin olla, että esimerkiksi palveluiden keskittämiselle ei alueilla hevin löydy vaihtoehtoja.

Olisi olennaista, että aluevaltuustojen poliittinen koostumus näkyisi aidosti niiden toiminnassa ja linjavalinnoissa. Sote-uudistusta on tähän asti leimannut korostetusti hallinnon kieli ja asiantuntijuuden korostuminen. Nyt pitäisi olla politiikan ja poliittisten valintojen vuoro, sillä vain eri ryhmien välisten eturistiriitojen, poliittisen kamppailun ja aitojen vaihtoehtojen kautta aluevaaleista tulee merkitykselliset. Osallisuus vahvistuu, kun äänestäjä kokee, että hänen äänellään on vaikutusta.

Osallisuuden kannalta erityisen huolestuttava ryhmä on nuoret. Tuoreen puoluebarometrin mukaan vain 34 prosenttia alle 30-vuotiaista arvioi varmasti äänestävänsä aluevaaleissa.

Tämän vuoksi Helsingin Sanomat järjestää joulukuun puolivälissä Sanomatalon Mediatorilla vaalitentin, johon osallistuvat puolueiden nuorisojärjestöjen puheenjohtajat. Tarkoitus on puhua muun muassa nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuudesta, jonka moni nuorisojärjestö mainitsee vaalien keskeiseksi kysymykseksi.

Ja ennen kaikkea paneelissa on tarkoitus puhua politiikkaa ja poliittisista vaihtoehdoista.

Valtaosa nuorisojärjestöjen puheenjohtajista on lähdössä aluevaaleissa ehdolle – ja siitä minulla on yksiselitteinen mielipide:

Se on erittäin hyvä juttu.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?