Suomen politiikassa näkyy merkkejä paluusta 1970-luvulle

HS-gallup kertoo siitä, että politiikassa on jälleen kolme suurta. Hallituksen muodostaminen ei kuitenkaan tapahdu samaan malliin kuin viime vuosikymmeninä. ”Koalitiojousto on häviämässä”, arvioi emeritusprofessori.

Puheenjohtajat Sanna Marin ja Petteri Orpo Politiikan toimittajien järjestämässä väittelytilaisuudessa viime viikon perjantaina.

19.1. 2:00 | Päivitetty 19.1. 10:04

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on aikoinaan opiskellut valtio-oppia. Tämä asia tuli harvinaisen selväksi viime perjantaina Politiikan toimittajat ry:n järjestämässä tilaisuudessa, jossa Orpo ja Sdp:n puheenjohtaja Sanna Marin väittelivät.

Orpo kertoi valtio-opin yliopisto-opinnoistaan yrittäessään vakuuttaa, että ei ole tiedevastainen vaikka oli eräässä aiemmassa tentissä ihmetellyt Luonnonvarakeskus Luken hiilinielulaskelmia. Mutta ei mennä nyt nieluihin, vaan keskitytään valtio-opillisiin pohdintoihin.

Suomen puoluekentän toimintatavoissa on nimittäin tapahtumassa iso muutos.

Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että Suomessa ollaan palaamassa vuosikymmenten takaisiin käytäntöihin.

Keskiviikkona julkaistun HS-gallupin luvut eivät ole kovin yllättävät. Ne kertovat kutakuinkin samaa kuin viime viikolla julkaistu Ylen kannatuskysely.

Kokoomus pitää kärkipaikkaa, vaikka sen kannatus onkin lievässä laskussa.

Perussuomalaiset on noussut Sdp:n ohi kakkoseksi. Ero perussuomalaisten ja demareiden välillä on pieni, vain 0,6 prosenttiyksikköä. Mutta kakkospaikka varmasti kannustaa perussuomalaisia raivoisaan vaalityöhön.

Symbolisesti merkittävää HS-gallupissa on se, että ensimmäisen kerran Sanna Marinin hallituksen puolueiden yhteenlaskettu kannatus painui himpun verran alle 50 prosentin (49,7). Oppositio on siis suositumpi kuin hallitus.

Sinänsä tässäkään ei ole mitään tavatonta. Esimerkiksi neljä vuotta sitten tähän aikaan Juha Sipilän (kesk) hallituksen puolueiden yhteenlaskettu kannatus oli vielä alempi eli 36,1 prosenttia.

Desimaalimuutoksia merkittävämpää onkin se, että puolueiden voimasuhteiden osalta Suomessa ollaan mitä ilmeisimmin palaamassa taas niin sanottuun kolmen suuren aikaan.

Ennen perussuomalaisten vuosikymmenen takaista nousua Sdp, keskusta ja kokoomus hallitsivat pitkään Suomea vuorovedolla. Kaksi näistä kolmesta suuresta oli aina vuorollaan hallituksessa.

Nyt näyttää siltä, että kolme suurta erottautuvat taas muista puolueista. HS-gallupissa keskustan kannatus on painunut alle kymmeneen prosenttiin, joten sitä ei oikein millään ilveellä voi enää laskea suurten puolueiden joukkoon.

Keskustan paikan suurten puolueiden kolmikosta on vienyt perussuomalaiset.

Vaikka keskustan tilanne näyttää vaikealta, sen synkkyydessä on myös valopilkku. Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että hallituksen muodostamiskäytännöissä ollaan Suomessa siirtymässä vuosikymmenten taakse historiaan.

Siis niihin aikoihin, kun Suomessa oli presidentti Urho Kekkonen, YYA-sopimus ja neuvostovastaisuus oli leimakirves, jolla puolueen saattoi tuomita ikuiseen oppositioon.

Silloin keskusta oli paljon kokoaan suurempi puolue.

Suomen puoluekentän toimintatapojen paluu menneisyyteen konkretisoitui viime viikolla. Ensin viikonloppuna Petteri Orpo sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että kokoomus ei näe esteitä hallitusyhteistyölle perussuomalaisten kanssa.

Tämän jälkeen tiistaina vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo twiittasi, että vihreät ei mahdu samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Myöhemmin tiistaina Ilta-Sanomien puheenjohtajatentissä myös Sdp:n Sanna Marin ja vasemmistoliiton Li Andersson sulkivat perussuomalaiset pois mahdollisten hallituskumppaneiden joukosta.

Keskustelu asiasta jatkui perjantaina Marinin ja Orpon debatissa, jossa Marin kritisoi Orpon haluja mennä perussuomalaisten kanssa hallitukseen.

Orpo ihmetteli, miten Marinille voi olla yllätys, että porvaripuolue kokoomuksen puheenjohtaja pohtii porvarihallituksen mahdollisuutta. Orpo totesi, että ”Suomi on porvarillinen maa ja eduskunnassa on selkeä porvarienemmistö – ainakin teoriassa”.

Marin tarttui tähän ja ryhtyi penäämään Orpolta, onko keskusta Orpon mielestä siis porvaripuolue?

Orpo sanoi, että on – ja varmemmaksi vakuudeksi kertoi hallitsevansa politiikan arvokartat, koska on opiskellut sitä valtio-oppia. Marin puolestaan väitti vastaan ja sanoi, että keskusta on keskellä.

Keskustalaiset innostuivat Orpon ja Marinin väittelystä, sillä onhan se kiva kun itsestä puhutaan. Keskustalaiset lähettelivät perjantaina innolla toisilleen WhatsAppissa maalaisliiton vanhaa vaalimainosta, jossa kulkee suora vihreä tie. Vasemmalle osoittavassa kyltissä lukee “kommunismin ja sosialismin pakkovalta” ja oikealle osoittavassa “suurpääoman kahleet”.

Keskusta haluaa olla siinä näiden kahden välissä.

Keskustan opiskelijaliiton entinen pääsihteeri Jaakko Mäki-Petäjä julkaisi Twitterissä hienon ketjun, jossa pohdittiin, mitä mieltä keskustan oppi-isä Santeri Alkio olisi ollut porvaripuolue-termistä.

Keskustalaiset toivoisivat itseään kutsuttavan “ei-vasemmistolaiseksi”. Mutta ennen kaikkea se haluaa korostaa olevansa keskellä. Ja siihen on hyvät valtapoliittiset perusteet.

Parhaiten viime viikolla tapahtuneen poliittisen järjestelmän mannerlaattojen liikahduksen kuvasi valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo Facebookissa.

Paloheimo kirjoitti niin sanotusta koalitiojoustosta, joka näyttää nyt olevan katoamassa.

Vuoden 1987 eduskuntavaaleista lähtien Paloheimon mukaan Suomessa on ollut laajan koalitiojouston aikakausi. Tällä Paloheimo tarkoittaa sitä, että puolueet ovat menneet vaaleihin sammutetuin lyhdyin, eivätkä ole ottaneet etukäteen mitään kantaa, keiden kanssa he olisivat tai eivät olisi valmiita menemään hallitukseen.

Hallituskoalitioiden suhteen onkin pitkään oltu aatteellisesti hyvin joustavia.

Esimerkiksi kokoomuksen Jyrki Kataisen six pack -hallituksessa oli puolueita poliittisen värikartan molemmista päistä vasemmistoliitosta kokoomukseen.

Nyt tämä 35 vuotta jatkunut aikakausi on päättymässä, kun Sdp, vihreät ja vasemmistoliitto viime viikolla ilmoittivat, ettei hallitusyhteistyö perussuomalaisten kanssa käy. Myös Rkp on esittänyt varauksia asian suhteen.

Näyttääkin vahvasti, että Suomessa ollaan palaamassa käytäntöön, joka oli käytössä vuosina 1948–1987. Silloin eduskunnassa oli puolueita, jotka muut puolueet halusivat pitää hallituksen ulkopuolella.

Vuodesta 1948 vuoteen 1966 hallituskelvoton puolue oli kommunistien peitejärjestö SKDL. Vuodesta 1966 vuoteen 1987 tuo vaalituloksesta riippumatta hallituksen ulkopuolella pidettävä puolue oli kokoomus.

Kokoomusta ei päästetty hallitukseen, koska se oli leimattu “neuvostovastaiseksi”.

1970- ja 80-luvuilla Suomea hallitsivatkin pääosin Sdp:n ja keskustan punamultahallitukset.

Noina aikoina hallituksen ministerilistoissa oli kuitenkin erikoinen piirre.

Keskustalla oli järjestään hallituksissa paljon enemmän ministereitä kuin sen kansanedustajien määrä olisi edellyttänyt.

Esimerkiksi vuonna 1977 aloittaneessa Kalevi Sorsan kakkoshallituksessa Sdp:llä oli neljä ministerisalkkua ja SKDL:llä kolme. Keskustalla salkkuja oli viisi. Sen lisäksi niin sanotuilla keskustaryhmillä eli liberaaleilla ja Rkp:llä oli molemmilla yksi salkku.

Vasemmistopuolueilla (Sdp ja SKDL) oli siis seitsemän ministeriä eli yhtä monta kuin keskustaryhmillä.

Eduskunnassa vasemmistopuolueet olivat tuolloin kuitenkin selvästi isompi kuin keskiryhmät. Vasemmistolla oli 94 kansanedustajaa, keskustaryhmillä vain 58.

Keskustan “ylimääräisiä” salkkuja perusteltiin sillä, että eduskunnassa oli ei-vasemmistolainen enemmistö. Koska kokoomus ei voinut neuvostovastaisuusleiman takia olla hallituksessa, keskustaryhmät edustivat omasta mielestään eduskunnan koko ei-vasemmistolaista kansanedustajajoukkoa.

Ja siksi se vaati itselleen niin paljon ministeripaikkoja, ja myös sai ne, koska muuten ei enemmistöhallitusta olisi syntynyt.

Ennen vuotta 1987 Suomessa ei ollut yhtäkään enemmistöhallitusta, jossa maalaisliitto/keskustapuolue/keskusta ei olisi ollut mukana.

Keskusta hyötyi siis huomattavasti siitä, että kokoomusta ei “yleisten syiden vuoksi” päästetty hallitukseen.

Siksi olikin niin kiinnostavaa, että Petteri Orpo ryhtyi viime perjantaina puhumaan eduskunnan porvarienemmistöstä.

Se kuulosti ihan 1970-luvun retoriikalta.

Olennaista on kuitenkin se, että vasemmistopuolueiden päätös olla tekemättä yhteistyötä perussuomalaisten kanssa rajaa hallituskoalitiovaihtoehtoja samalla tavalla kuin SKDL:n ja kokoomuksen ulossulkeminen aikoinaan.

Ja tämä hyödyttää jälleen ennen kaikkea keskustaa.

Oikeiston ja vasemmiston välisen polarisaation vahvistuminen, eli blokkiutuminen, johtaa nimittäin siihen, että pienikin poliittisen kentän keskellä oleva puolue pystyy yksin päättämään muodostetaanko maahan vasemmiston ja keskustan vai oikeiston ja keskustan varaan rakentuva hallitus.

Vaikka Annika Saarikon johtama keskusta kärsinee vaaleissa rökäletappion, se voi hyvin olla vaalien jälkeen pääministerintekijä.

Petteri Orpon pääaine Turun yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa oli taloustiede. Valtio-oppia hän luki sivuaineena.

Orpo onkin aikoinaan ollut professori Heikki Paloheimon valtio-opin luennoilla.

Sekä Turussa että Tampereella professorina toiminut Paloheimo on opettanut valtio-oppia myös perussuomalaisten puheenjohtajalle Riikka Purralle ja Sdp:n Sanna Marinille, jolla myös oli valtio-oppi sivuaineena.

Etenkin Marinin – mutta myös muiden kolmen suuren puolueen puheenjohtajan voisi kannattaa kaivaa vanhat luentoprujut esille.

Oikaisu 19.1. kello 10: Kirjoituksessa sanottiin aiemmin, että Juha Sipilän hallituksen puolueiden yhteenlaskettu kannatus oli tammikuussa 2019 HS-gallupissa 44,8 prosenttia. Lukuun oli virheellisesti laskettu mukaan perussuomalaisten kannatus, vaikka hallituksessa olivat siinä vaiheessa siniset. Hallituspuolueiden oikea yhteenlaskettu kannatus oli tuolloin 36,1.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?