Kaupunki

Kansainvälistä mainetta kerännyt jättilumme pääsi taas Kaisaniemen altaaseen

Kasvitieteellisen puutarhan vetonaulalla on lähes kaksimetriset lehdet ja jännittävä menneisyys.

Tilaajille


Parananjättilumme pääsi keskiviikkona altaaseensa Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Tässä vaiheessa sen lehdet ovat vasta lapsen nyrkin kokoiset, mutta toukokuussa niiden halkaisija yltää jo metriin. Kesään mennessä ne venyvät liki kaksimetrisiksi.

Valtava lumme on kasvitieteellisen puutarhan vetonaula, eikä ihme.

Kasvi on niin vanhaa kantaa, ettei kukaan enää tiedä, mistä ja milloin se on Helsinkiin päätynyt. Sen väitetään selvinneen hengissä jopa jatkosodan pommituksista. Nykyisin kasvin jälkeläisiä varttuu ties missä kaukana, sillä sen siemeniä kysellään jatkuvasti eri puolilta maailmaa.

"Vain yksi taimi istutetaan joka vuosi keskelle lummehuoneen allasta. Enempää siihen ei mahdu", kertoo puutarhuri Merja Pulkkinen .

Tämänvuotinen taimi on kasvatettu niistä siemenistä, jotka viime kesänä kukoistanut parananjättilumme teki. Pulkkinen kylvi siemenet joulukuussa ja kouli pikkutaimet, eli siirsi ne omiin ruukkuihinsa helmikuun lopussa.

Taimista parhaalle on luotu mahdollisimman hyvät kasvuolot. Allas on pesty painepesurilla. Vesi on vaihdettu ja siihen on lisätty mustaa väriainetta. Tummassa vedessä levien kasvu heikkenee, ja sitä vasten kasvien vihreys korostuu. Se myös peittää rumat putkistot sekä ämpärit ja laatikot, joissa kasvien juuret lymyävät.

Jättilumme saa voimaa verijauheesta. Siitä ja hiekasta pyöritellään palleroita, jotka kaivetaan kasvualustaan.

Kukinta alkaa toukokuussa ja jatkuu pitkälle syksyyn. Lumme tekee uusia nuppuja yhtenään. Kukka aukeaa ainoastaan kahdeksi vuorokaudeksi: se on ensimmäisenä yönä vaalea, toisena vaaleanpunainen. Sitä pidetään yhtenä maailman suurimmista kukista. Sen läpimitta on 20–30 senttiä.

Vaikka kukka on muhkea, lehdet ovat suunnattomat. Aika moni kävijä varmaan miettii, mitä tapahtuisi, jos loikkaisi lehdelle.

Vastaus selvisi kasvitieteellisessä puutarhassa kesällä 2011 – ja testin tuoksinassa särkyi kolme lehteä.

Lehti näyttää paksulta, mutta on niin hauras, että siitä menee helposti sormi läpi. Mutta jos sen päälle pannaan levy, joka jakaa painon tasaisesti, se kantaa 70-kiloisen ihmisen.

Vieraita kiehtoo myös kasvin historia. Tarinan mukaan sen siemenet säilyivät altaan pohjamudassa, kun pommi rikkoi kasvihuoneen ikkunat ja kaikki muut kasvit kuolivat kylmään. Tästä ei kuitenkaan ole tallella todisteita.

Tammikuun 15:ntenä vuonna 1947 Helsingin Sanomissa oli yhden palstan uutinen, jonka mukaan "Victoria cruzianan, jättiläislumpeen taimia, kuljetettiin tilauksesta lentoteitse Leningradiin viime kesänä". Lauseesta voi päätellä, että jos Helsingissä oli noin pian sodan jälkeen tarjolla taimia, täällä täytyi olla myös taisteluista selvinneitä siemeniä.

Pikku-uutinen paljastaa senkin, että Kaisaniemen parananjättilumme on jo pitkään ollut kansainvälinen kuuluisuus. Maailman kasvitieteelliset puutarhat julkaisevat siemenluetteloita, joiden perusteella ne tekevät tilauksia toisiltaan tiettyinä aikoina. Yhdestä kasvista Helsinkiin tulee kyselyjä jatkuvasti, myös siemenvaihdon ulkopuolella. Parananjättilumpeen siemeniä on lähtenyt muun muassa Yhdysvaltoihin, Etelä-Afrikkaan, Latviaan ja Hollantiin.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha aukeaa huoltotauon jälkeen lauantaina 22.3. klo 10.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Helsinki
  • Arja Kivipelto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    4. 4

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    8. 8

      Helsingissä rytisee nyt pelti, märkä lumi kaatanut kymmeniä puita – kolareita eri puolilla Suomea

    9. 9

      Edis Tatli kohtaa EM-ottelussa Francesco Pateran – HS seuraa ottelua

    10. 10

      Keihäslegenda Seppo Räty palkittiin veikeällä summalla – liittyy hirmukiskaisuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    2. 2

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    8. 8

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    9. 9

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    10. 10

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää