Kaupunki

Mereen suistuneen paalutuskoneen nostoa valmistellaan Helsingin Kalasatamassa

Työkone on poliisin mukaan hankalassa asennossa merenpohjassa, eikä turmassa kuollutta kuljettajaa ole tästä syystä saatu pois ohjaamosta.

Tilaajille

Torstaiaamuna mereen siltatyömaalta Helsingin Kalasatamassa pudonnut paalutuskone yritetään nostaa perjantaina. Turmassa kuoli koneen kuljettaja, jota ei ole saatu pois ohjaamosta.

Helsingin pelastuslaitoksen sukeltajat tekivät vielä torstai-iltana sukelluksia turmapaikalla, mutta uhria ei saatu haettua. Rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että työkone on hankalassa asennossa merenpohjassa.

Paalutuskoneen nostamista ryhdyttiin valmistelemaan perjantaiaamuna. Haastavaan operaatioon soveltuvan nostokaluston odotettiin saapuvan paikalle niin ikään vielä aamun aikana.

"Paalutuskone painaa noin 30 tonnia, joten ihan pikkunosturit eivät riitä", Hietala sanoo.

Operaatioon osallistuu poliisin lisäksi viranomaisia Rajavartiolaitokselta ja Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Työsuojelutarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta kävi jo torstaina onnettomuuspaikalla haastattelemassa muun muassa työntekijöitä ja työnjohtoa, mutta mitään ilmeistä syytä onnettomuudelle ei löytynyt.

Konetta pääsee luonnollisesti tutkimaan kunnolla vasta sitten, kun se saadaan nostettua kuivalle maalle.

Poliisi on käynnistänyt turmaan liittyen kaksi tutkintaa. Normaalin kuolemansyyntutkinnan lisäksi tutkitaan myös sitä, onko työmaalla tapahtunut laiminlyöntejä työturvallisuudessa. Mitään sellaiseen viittaavaa ei ainakaan toistaiseksi ole tullut ilmi.

Paalutuskone suistui mereen torstaina hieman kello 9.30:n jälkeen Sompasaaren ja Mustikkamaan välille rakennettavan Isoisänsillan työmaalla.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Onnettomuudet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Walesilainen lammasfarmari äänesti brexitin puolesta, mutta nyt EU-ero vaarantaa koko elämäntyön: ”En koskaan halunnut kovaa brexitiä”

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Espoo varautuu ongelmiin: Liikennekaaos uhkaa tammikuussa, kun länsimetron liityntäliikenne käynnistyy

    6. 6

      Ihminen tarttuu herkkuihin, kun elämä kaatuu päälle – ”Tunnesyöminen” on yleinen ilmiö, mutta sen voi saada kuriin yksinkertaisilla keinoilla

      Tilaajille
    7. 7

      Sää on aiheuttanut yöllä ongelmia Helsinki-Vantaan lentokentällä: Finnair pyysi matkustajia varautumaan kentällä yöpymiseen, sillä hotellit ovat täynnä

    8. 8

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    9. 9

      "Häirintää on todella runsain mitoin", sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja – Nyt kymmenen eri alojen vaikuttajaa kertoo, miten he aikovat puuttua seksuaaliseen häirintään

      Tilaajille
    10. 10

      Pakkasukon porttikielto on hyvä uutinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    4. 4

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    5. 5

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    6. 6

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää