Kaupunki

Surullisenkuuluisan Suursuon ostoskeskuksen purkaminen alkoi Helsingissä

Vuosikausien kiistojen kohteena olleen Suursuon ostoskeskuksen purkaminen on alkanut Maunulassa.

Tilaajille

Suursuon ostoskeskuksen purkaminen on käynnistynyt Helsingin Maunulassa. Rakennusta ympäröivät työmaa-aidat ja kaivinkoneet jyräävät vanhaa ostoskeskusta maan tasalle.

Ostoskeskus puretaan ainakin ensi alkuun helsinkiläisten veronmaksajien kustannuksella.

Toimistopäällikkö Esko Patrikainen Helsingin kiinteistövirastosta kertoo, että kaupungilla on vireillä purkamisesta ja sen kustannuksista kanne alioikeudessa.

"On ollut koko ajan selvää, että kaupungin maksettavaksi purkaminen lopulta jää, sillä Suursuon Ostoskeskus Oy on ilmoittanut jo aikaa sitten, ettei heillä ole rahaa purkamiskustannuksiin. Olemme nyt hakeneet suoritustuomiota, jonka mukaan puramme ostoskeskuksen yhtiön kustannuksella. Yhtiö on antanut luvan purkutöiden aloittamiseen."

Myöhemmässä vaiheessa purkukustannuksia yritetään saada perinnän kautta takaisin.

"Sitä, kuinka tuloksekasta perintä on, on vaikea arvioida", toteaa Patrikainen.

Tontille on tulossa asuntoja. Helsingin asuntotuotantotoimisto (ATT) suunnittelee ostoskeskuksen tilalle hitas- ja asumisoikeusasuntoja. Rakennustyöt alkavat mahdollisesti jo ensi syksynä.

"Kaikkein tärkeintä meille on saada Pakilantie oikaistua, sillä se on ollut jo pitkään melkoinen formularata. Kadun korjaaminen on turvallisuuskysymys."

Patrikainen kertoo, että pahasti rapistuneessa ja tyhjillään olleessa ostoskeskuksessa on ilmennyt viime aikoina myös ilkivaltaa.

"Siellä on tehty tihutöitä, ja ilmeisesti jonkinlaista majoittumistakin rakennuksessa on ollut. On hyvä, että ostoskeskuksen purkaminen on vihdoinkin alkanut, ennen kuin rakennuksessa tapahtuu jotain pahempaa."

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Urheilusivuston laskelma: Huuhkajat joutumassa EM-kisoissa samaan lohkoon maailman­rankingin ykkösen kanssa

    3. 3

      Saako Vantaa tienata rahaa lunastamalla satoja vuosia suvun omistuksessa olleen tilan? KHO:n ratkaisussa on ongelmia, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    5. 5

      Pikku­kaupungin pormestari on tekemässä yllätystä USA:n presidentti­kilvassa: nousi tärkeän osavaltion kannatuskärkeen

    6. 6

      Luulen olevani jo kaksikymppisen lapsen isä, voinko nostaa isyyskanteen?

    7. 7

      Suvi Uski sai Ruotsin kuninkaallisilta kutsun, koska hänellä on erilainen ratkaisu lapsia uhkaaviin netti­vaaroihin

    8. 8

      80 vuotta sitten vireä Helsinki eli elämänsä kevättä, mutta kaupunkilaisten toivo katkesi sotaan ja pommeihin

    9. 9

      ”Se on ruma ja epäkäytännöllinen”, sanoo pimeydessä vaeltava kansa heijastimista

    10. 10

      Yhdysvallat on jakautunut niin pahasti kahtia, että Tanssii tähtien kanssa -ohjelmastakin tuli poliittinen taistelutanner

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    3. 3

      Japanilaiset ovat pakkautuneet miljoona­kaupunkeihin, mutta niiden ulkopuolella avautuvat valtavat metsät – HS:n erikoisartikkeli vie japanilaiseen metsäterapiaan

      Tilaajille
    4. 4

      Ammattiliitot: Työnantajat vaativat uusiin työehto­sopimuksiin ”törkeitä” muutoksia, jotka murentavat työntekijöiden asemaa

    5. 5

      Trumpin twiittailu kesken virka­rikos­kuulemisen hämmensi niin republikaaneja kuin todistajaakin: ”Tuo on todella uhkaavaa”

    6. 6

      Kristillisiltä vaikuttajilta kannanotto Räsäsen puolesta: ”Kaikki muut paitsi kristityn mielipiteet sallittuja”

    7. 7

      Katsojien ryntääminen kentälle tuo Suomelle rangaistuksen, mutta mikään sanktio ei pudota Huuhkajia EM-kisoista

    8. 8

      Kotiväkivalta lisääntyi Venäjällä, kun sitä säätävä laki lieveni – HS:n erikoisartikkelissa tavataan naisia, joilta tatuoijat ovat piilottaneet arvet

      Tilaajille
    9. 9

      Huuhkajilla on vielä iso panos Kreikka-ottelussa, voitolla voisi tulla todellinen lottopotti EM-kisalohkojen arvonnassa

    10. 10

      Lontoolaisessa luksus­hotellissa kaupiteltiin tällä viikolla ”kultaisia passeja” EU:n varoituksista huolimatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaupunginvaltuutettu Abdirahim ”Husu” Hussein myöntää valehdelleensa taksiyön tapahtumista: ”Olin vihainen”

    2. 2

      Kaikkien aikojen kovin suomalaisbiisi täyttää 20 vuotta ja siksi radiokanava soittaa vuorokauden pelkästään sitä

    3. 3

      Emma Watson kuvaili elämäntilannettaan ja keksi käsitteen, jota koko internet on kaivannut mutta jota ei ole suomennettu – sinkkuuden käsite on yhä kapea

    4. 4

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n reportaasi Kanadasta: Näin kävi, kun maa laillisti kannabiksen – pimeä markkina voi hyvin, ja moni kaipaa menneeseen

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    8. 8

      Aivot, mielenterveys, sydän, keuhkot – Kolme asiantuntijaa kertoo, mitä kannabiksen vaikutuksista terveyteen todella tiedetään

      Tilaajille
    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    11. Näytä lisää