Kaupunki

Äiti: Tytöt potkivat poikaa ja haukkuivat neekeriksi

Poliisi ei pidä tapausta poikkeuksellisena. Nuorisotutkimusseuran mukaan syrjintää ei pidä ohittaa olankohautuksella.

Tilaajille

Helsingissä on tiistaina tehty rikosilmoitus kymmenvuotiaan pojan pahoinpitelystä leikkipuistossa. Pojan äidin mukaan pahoinpitelijät olivat teini-ikäisiä tyttöjä.

Poika kertoo, että tytöt potkivat häntä jalkoihin ja yksi potku osui myös vatsaan. Lisäksi tytöt nimittelivät kymmenvuotiasta neekeriksi. Tämän lisäksi lähellä olleet teini-ikäiset pojat nimittelivät nuorempaa poikaa raiskaajaksi.

Poliisi vahvistaa, että rikosilmoitus tapauksesta on tullut. Rikoskomisario Petri Juvonen ei pidä tapausta erityisen poikkeuksellisena.

"Tuollaista lasten välillä tapahtuu vähän väliä", Juvonen arvioi. Sosiaalisessa mediassa kommenttia paheksuttiin vähättelevänä.

"Kaksipiippuinen juttu. Poliisi oli varmaan oikeassa, että tämmöistä sattuu. Syrjiminen on arkista ja yleistä. Mutta se, että se on yleistä, ei tarkoita, että se on hyväksyttävää", Sami Myllyniemi Nuorisotutkimusseurasta sanoo.

"Ratkaisevaa on sekin, millä äänenpainolla asia lausutaan."

Myllyniemi on toimittanut Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan (Nuora) ja Nuorisotutkimusverkoston yhteistyönä valmistuneen Nuorisobarometrin 2014. Sen teemoja olivat muun muassa nuorison syrjintä ja syrjäytyminen.

Tutkituista nuorista noin 85 prosenttia oli havainnut syrjintää elämässään.

Pojalla ei ole näkyviä vammoja, mutta hän on tapahtumasta järkyttynyt ja valittanut kipua sääressä ja vatsassa. Lapsi tiesi tytöt ulkonäöltä, mutta ei tunne heitä muuten.

Poika kertoi äidilleen, että puistossa ei olisi ollut tapahtuma-aikaan juuri lainkaan aikuisia. Yksi pienten lasten äiti oli kymmenvuotiaan mukaan yrittänyt puuttua tilanteeseen, mutta tämä äiti ei puhunut suomea hyvin itse.

Tytöt nappasivat lopuksi pojan lippalakin mukaansa ja poistuivat puistosta pyörineen. Poika palasi kotiin, mutta ei heti kertonut äidilleen muuta kuin lakin varastamisesta. Äiti sai vasta vähitellen kuulla koko tarinan, kun hän huomasi lapsen olevan tolaltaan ja kieltäytyvän ruuasta vatsakivun vuoksi.

Äiti sanoo, että hänen tummaihoiselle lapselleen rasistisesta huutelusta on tullut aiempaa suurempi ongelma jo ennen maanantain tapahtumia. Lapsi on pari kertaa kuluneen viikon aikana kertonut vieraiden lasten tai nuorten nimitelleen häntä.

Tämä on äidin syy tuoda tapahtunut julkisuuteen. Nimittely tapahtuu usein aikuisten silmiltä piilossa, joten aikuiset eivät tajua, kuinka paljon sitä tapahtuu jopa päiväkodeissa ja kouluissa.

"Tämä on ilmiö, johon ei saa tottua kuin tämä olisi normaalia", äiti sanoo.

Äiti sanoo myös pitävänsä poikansa puolia, mutta häntä pelottaa pojan turvallisuuden puolesta.

"Maahanmuuttajaperheissä tilanne voi olla vielä paljon pahempi. Huonosti suomea puhuva vanhempi ei ehkä kehtaa nostaa asiasta tällaista älämölöä", äiti sanoo.

Nuorisobarometrin Myllyniemen mukaan syrjintää ei pidä ohittaa olan kohautuksella: semmoista nyt sattuu.

"Puheavaruus on yksi asia, johon jokainen voi osallistua – ettei 'dissaa' kokemuksia ja puhetta, koska sillä tavalla luodaan ajattelumalleja, jotka puolestaan vaikuttavat tekoihin. Mieluummin nollatoleranssi [puheessa]."

Nuorisobarometri 2014:n otsikko on Ihmisarvoinen nuoruus. Yksi arvokkaan nuoruuden tekijöistä on se, kuinka paljon nuori voi luottaa kanssaihmisiin. Tutkimustulokset kielivät luottamuspulasta.

"Heillä, jotka ovat kokeneet syrjintää, luottamus on pahasti notkolla. He voivat olla joko uhreja tai tekijöitä – tai kumpaakin", Myllyniemi sanoo.

Maija Aalto HS
Kimmo Oksanen HS
Pukinmäki

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Pahoinpitelyt
  • Lapset
  • Rasismi
  • Pukinmäki
  • Koillis-Helsinki
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    4. 4

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    7. 7

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    8. 8

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    9. 9

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    10. 10

      Suomalaismies vaati Googlelta 120 000 euron korvauksia henkisestä kärsimyksestä, kivusta ja särystä, mutta joutui itse maksajaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää