Kaupunki

Kaupunki purki Vaasanaukion kiistellyn telttakatoksen keskiviikkona

Poliitikot kuuntelivat asukkaita, ja esittävät telttakatoksen siirtämistä muualle

Sörnäinen

Helsingin rakennusvirasto aloitti Vaasanaukion kiistanalaisen telttakatoksen purkutyöt keskiviikkona aamutuimaan. Poliitikot olivat yksimielisesti hyväksyneet katoksen poiston tiistaisessa kokouksessaan.

Telttakatoksen virittäjälle, Kallio-liikkeen aktiivi Jon Sundellille purkutyöt tulivat yllätyksenä.

”Tämähän on laitonta! Minun pitäisi saada päätös tiedoksi, ja sitten alkaa 14 päivän valitusaika”, Sundell puuskahtaa.

Rakennusviraston osastopäällikkö Pekka Henttonen muistuttaa, että telttakatoksen tilapäinen maankäyttölupa päättyi jo vuoden vaihteessa. Rakennusvirasto voi siten purkaa katoksen.

Helsingin kaupunginlakimies Sami Sarvilinna vahvistaa, ettei telttakatoksella enää vuoden vaihteen jälkeen ole ollut voimassa olevaa maankäyttölupaa. Jatkoluvan hakeminen ei automaattisesti jäädytä rakennusviraston toimenpiteitä.

"Lautakunnan tämän nimenomaisen päätöksen sanamuoto on sellainen, että siihen voi kyllä hakea muutosta", Sarvilinna sanoo.

Sundellin mielestä valittaminen on merkityksetöntä, koska katos on purettu. Hän yritti saada poliiseja paikalle purkutöitä estämään, mutta nämä kieltäytyivät. Seuraava osoite purkutöiden laillisuuden selvittämiseksi on eduskunnan oikeusasiamies.

”Kaupunki on järjestelmällisesti sabotoinut kaupunkikulttuurin kehittämistä Vaasanaukiolla. Edes sähköjä ei ole saatu kahden vuoden aikana järjestymään”, Sundell moittii

Yleisten töiden lautakunta päätti tiistaina, että telttakatos poistetaan, ja sille tarjotaan uutta sijoituspaikkaa esimerkiksi Dallapé-puistossa. Tämä ei Sundellin mukaan Kallio-liikettä kiinnosta, koska telttakatoksen ideana oli nimenomaan Vaasanaukion kehittäminen.

”Me emme voineet jättää huomioimatta lähitalojen asukkaitten kannanottoja”, perustelee lautakunnan puheenjohtaja Terhi Koulumies (kok).

Lautakunta myös kehottaa rakennusvirastoa selvittämään vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia Vaasanaukion elävöittämiseksi.

”Olisi järkevää, että Vaasanaukion kaupunkikuvaa katsottaisiin yhteistyössä kaupunkisuunnittelijoiden ja HKL:n kanssa”, Koulumies sanoo.

Antti Möller (vihr) sai läpi ehdotuksen, että kevään aikana kutsutaan koolle työpaja, jossa kaupungin virastojen, yrittäjien ja asukkaiden edustajat miettivät yhdessä rakenteellisia ratkaisuja viihtyisyyden lisäämiseksi ja ruokarekkatoiminnan edistämiseksi alueella.

Oikaisu kello 14.00: Korjattu vihreiden lautakuntaedustajan nimi Antti Mölleriksi.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Sörnäinen
  • Helsinki

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Huono huumoriräppi on Suomen kovinta hittimusiikkia, vaikka yli 30-vuotiaat eivät tajua siitä mitään – Lajin ykkösnimen Slim Millin mukaan nykyräppi on tylsää

    2. 2

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokrankorotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    5. 5

      315 000 kilometrin tuntivauhtia aurinkokuntaan kiitäneestä sikarin muotoisesta asteroidista etsitään nyt merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    7. 7

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    8. 8

      Lasten ruutuaika ei saisi ylittää paria tuntia päivässä, sanoo silmälääkäri: ”Laitteiden tuijotus on jo nyt lisännyt lasten silmävaivoja, emmekä tiedä, mitä puhelin ja tietokoneet oikeasti tekevät silmille”

    9. 9

      Potilas ohjattiin päivystyksestä sydänfilmiin Vantaalla, parkkisakko mätkähti – Viranomainen tiukkana: Sakon saa anteeksi ”jos joutuu tyyliin suoraan leikkaussaliin”

    10. 10

      Tutkija kumoaa sotamyytin Summan pettämisestä: Rintama murtui, mutta miehet eivät pettäneet – he murskautuivat panssari­vaunujen tela­ketjuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    2. 2

      Ahdistelijoista puhuneet naiset ovat saaneet vaientamiskirjeitä – Rikosoikeuden professori: ”Tuollaiset kirjeethän ovat puolittain uhkauksiakin”

    3. 3

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    4. 4

      Kiinalainen ”mopotäkki” voisi olla hitti Suomessakin, vinkkaa Pekingissä päivittäin mopoileva Minna Mustonen – kypärää hän ei käytä ”turvallisuussyistä”

    5. 5

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    6. 6

      Tästä on kyse Harry Potter -kohussa, jossa J.K. Rowling on puolustanut Johnny Deppiä ja saanut Deppin ex-puolison Amber Heardin sekä satojen fanien vihat niskaansa

    7. 7

      Alaikäinen poika joutui ryöstön uhriksi keskellä päivää Helsingin rautatieasemalla – ryöstäjä sai ensin pelkkiä kolikoita

    8. 8

      Helsingin poliisi puolustaa itsenäisyyspäivän kiinniottoja: Poliisia kuvannut pyöräilijä kieltäytyi järjestelmällisesti kertomasta henkilöllisyyttään

    9. 9

      Putkipommi räjähti Manhattanilla: Yksi otettiin kiinni, kaksi muuta loukkaantui – pormestarin mukaan kyseessä oli terrori-iskun yritys

    10. 10

      Riisitauti ei ole historian mörkö, vaan se vaanii sinua ja lastasi – d-vitamiinin laiminlyönti altistaa kohtalokkaille sairauksille, mutta ylärajatkin täytyy tuntea

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    6. 6

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    7. 7

      Kyykky on tämän hetken kovin hitti – Tätä Mariah Careyn kyykkyasentoa on vaikea päihittää, ja siksi fanit rakastavat sitä

    8. 8

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    9. 9

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    10. 10

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat