Kaupunki

Kino Engelin salien penkit lahjoitettiin elokuvaharrastajien koteihin

Noin puolentoista vuoden remontin vuoksi pääsiäisenä sulkeutuneen elokuvateatteri Kino Engelin salien penkit ovat saaneet uudet kodit

Pitkän remontin vuoksi pääsiäisenä sulkeutuneen elokuvateatteri Kino Engelin salien penkit ovat saaneet uudet kodit. Penkkejä sai hakea maksutta Sofiankadulla Helsingin Kruununhaassa sijaitsevasta elokuvateatterista.

”Vajaat kaksi vuorokautta siihen meni, että kaikki penkit löysivät uuden kodin”, Mika Siltala Kino Engeliä pyörittävästä Cinema Mondosta kertoi torstaina.

Kino Engel päätti lahjoittaa perinteikkäät istuimet, koska niistä alkoi tulla kyselyjä heti sen jälkeen, kun tieto pitkästä remontista oli julkaistu. Penkit olisivat todennäköisesti löytäneet ottajansa, vaikka niistä olisi pyydetty hintaa. Esimerkiksi Olympiastadionin puupenkit kiinnostivat viime syksynä tuhansia ihmisiä, vaikka ostajien piti sahata ne itse irti.

”Ajatuksena oli kuitenkin koko ajan se, että penkit annetaan lahjaksi elokuvaharrastajille”, Siltala sanoo.

Parikymmentä penkkiä meni Siltalan mukaan Kallion uuteen Riviera-elokuvateatteriin. Muut istuimet lähtivät yksittäisten henkilöiden ja esimerkiksi pariskuntien matkaan.

”Yksi kaveri tuli tallilta autoa rassaamasta, ja eräs nuoripari lähti kuljettamaan penkkiä kävellen – ihmisiä laidasta laitaan kävi hakemassa penkkejä”, Siltala sanoo.

Kummatkin Kino Engelin saleista ammottavat jo tyhjyyttään, eli penkkien lisäksi myös muu irtaimisto – esimerkiksi valkokankaat – on poistettu. Remontti kestää kesään 2017 saakka.

Kesäkino Engelin ulkoilmanäytökset järjestetään kuitenkin normaalisti heinä–elokuussa.

Remontti ei tule Siltalan mukaan tuomaan muutoksia Kino Engelin henkeen tai ohjelmiston linjaan. Uudet penkit tulevat olemaan hieman vanhoja isommat.

”Mutta tyylikkäät”, Siltala lisää.

Sofiankatu 4 valmistui vuonna 1913. Elokuvateatteri on toiminut Kino Engel -nimellä vuodesta 1995 lähtien.

HS Digistä löydät Hesarin juttuarkiston helmet
Saat tilaajana kokeilla HS Digiä maksutta
Tilaajille
Haluatko lukea koko artikkelin?

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuvateatterit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Kuolleen sotilaan leski vahvistaa ABC:lle: Trump soitti, oli tökerö ja sai lesken itkemään entistä enemmän

    4. 4

      Suomalainen Maria käynnisti twiitillään ketjureaktion – Twitter täyttyi tv-sarjojen pilatuista nimistä, näin mahtavia ne ovat

    5. 5

      Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen

    6. 6

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    7. 7

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    8. 8

      ”Onko toi sun poika?” Vanhemman naisen ja nuoremman miehen suhde herättää yhä hämmästelyä Suomessa – HS:n lukijat kertovat rakkaustarinansa

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingin halutuimpiin kouluihin ilmoitetaan jopa vastasyntyneitä – syntymätöntä lasta ei oteta koulujonoon, vaikka vanhemmat kyllä yrittävät

    10. 10

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota”

    3. 3

      Punavuorelaiset eivät astuisi jalallaankaan itäkeskuslaiseen esikouluun – esiopetuksen resurssit Helsingissä on jaettu epätasaisesti

    4. 4

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    5. 5

      Tukholman eliitin alakoulussa luokkahuoneilla on kuninkaallisten nimet ja oppilailla MacBookit – Ulos jääneiden vanhemmat juoksevat rehtoria kiinni kaupungilla ja itkevät

      Tilaajille
    6. 6

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    7. 7

      Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa

    8. 8

      Länsimetron kuitit haluttiin perata läpi erityistilintarkastuksessa, virkamiehet tilasivat yleisen selvityksen – Maria Guzenina: ”Mistä tässä on nyt kysymys?”

    9. 9

      Masennus ei ole yksi vaan 12 eri sairautta – kaikki ne vaativat myös erilaiset hoidot, sanovat suomalaistutkijat

      Tilaajille
    10. 10

      Lunta tai räntää luvassa ensi viikolla lähes koko maahan – ”Renkaiden vaihto vasta keski­viikkona menee jo myöhäiseksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

      Tilaajille
    2. 2

      Juha Kärkkäinen palasi Yhdysvalloista muuttuneena miehenä – näin halpahallipatruuna radikalisoitui, ryhtyi yhteistyöhön uusnatsien kanssa ja rakensi ympärilleen vaikenemisen muurin

      Tilaajille
    3. 3

      Sairaanhoitaja Paula Vuotila, 61, eli 30 vuotta ”koulutetun eliittielämää” – sitten hän ajautui asumaan rappukäytävissä

    4. 4

      ”Kaikki alalla olevat tietävät sen ringin” – Suomen elokuva-alalta kerätyssä kymmenien ahdistelukertomusten aineistossa muutama nimi toistuu

    5. 5

      ”Ota poikasi kainaloon” – Jos haluat kasvattaa pojan, joka ei ahdistele, yksi keino on lastenpsykiatri Jari Sinkkosen mukaan ylitse muiden

    6. 6

      Aleksis Salusjärvi oli lukiossa, kun nainen kavahti häntä ensi kerran bussipysäkillä – #MeToo-kampanja herätti miehet kertomaan, miltä tuntuu, kun nainen pelkää

    7. 7

      ”Äiti soittaa”, vilkutti puhelin kuolleen pojan vieressä – oppilas Niina Sassi, poliisi Timo Leppälä ja muut Jokelan koulusurman kokeneet kertovat nyt, millaiset jäljet tragedia jätti

      Tilaajille
    8. 8

      Kuura Maula ei kutsu lastaan pojaksi, Maisa Leppänen antoi poikansa pukeutua mekkoon – Näin toimii vanhempi, joka haluaa kasvattaa lapsensa feministisesti

      Tilaajille
    9. 9

      Luokka oli villi, vaikea ja välitunneilla jopa tapeltiin – sitten opettaja kyllästyi häiriköiviin oppilaisiin ja teki keksinnön

      Tilaajille
    10. 10

      Olimme lukiossa keskiverto-opiskelijoita – meistä tuli tutkija­tohtoreita valinta­kokeen ansiosta

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Dubain šeikki armahti vankilaan tuomitun brittimiehen – Kolmen kuukauden rangaistus oli tullut toisen miehen koskettamisesta baarissa
    3. Björn Wahlroosin mielestä perustuslakiuudistus on johtanut tilanteeseen, jossa Suomea ei johda kukaan – ”Mitä enemmän syventyy perustuslakiin, sitä enemmän siitä tulee lievä myötähäpeän fiilis”
    4. Poliisi ampui espanjalaisturistin Rio de Janeirossa
    5. Tunti sitten
    6. Onko tässä kaikkien aikojen hillittömin rangaistuspotkumaali? Maalivahti joutui noloon tilanteeseen
    7. Puolustusvoimat selvittää, osallistuiko joku Tampereen mielenosoitukseen palveluspuvussa, poliisi käy läpi netissä julkaistuja videoita – ”On omaa kuvaa, sitä on saatu somesta ja on muualtakin”
    8. Erosta, surusta ja potkuista selviää helpommin, kun ei juokse karkuun – pakeneminen voi pahentaa oloa, sanoo psykoterapeutti
    9. Baselin kirous? Henri Kontinen ja John Peers putosivat jälleen ensimmäisellä kierroksella
    10. Usea suomalaisyritys harkitsee yhteistyön lopettamista uusnatsien kanssa toimineen Juha Kärkkäisen tavarataloissa
    11. Näyttelijäliitto aloittaa työnantajille suunnatun kampanjan ahdistelun vähentämiseksi – Suurinta osaa näyttelijöistä on seksuaalisesti ahdisteltu
    12. Varhaiskasvatusjohtaja kiistää mielipidekirjoituksessa esitetyt väitteet helsinkiläispäiväkotien epätasa-arvoisuudesta – ”En tiedä, mistä tässä on kysymys”
    13. Näytä lisää