Kaupunki

Suosikkikoulujen rima nousi taas korkealle – rakennusala ei kiinnosta, vaikka töitä olisi

Pääkaupunkiseudun halutuimpiin lukioihin pääsi, jos keskiarvo oli vähintään 9,42. Jokaiselle peruskoulun jättävälle on opiskelupaikka, joskaan ei välttämättä mieleinen.

Toisin kuin takavuosina, jokaiselle peruskoulunsa päättävälle olisi nyt tarjolla opiskelupaikka pääkaupunkiseudulta. Kaikki alatoiveet sen sijaan eivät edelleenkään täyty.

Yhteishaun tulokset julkaistiin torstaina. Lukioissa keskiarvo- ja pisterajat hivuttautuivat yhä ylemmäs.

Suurin myllerrys kävi ammatillisella puolella, jossa toiset ammatit houkuttelevat yhä nuoria enemmän kuin toiset.

Paikkoja on kolmen vuoden aikana lisätty rajusti. Pelkästään Stadin ammattiopistossa lisäys on ollut tuhannen paikan luokkaa. Pula on ollut suuri, sillä vailla tutkintoa olevia nuoria aikuisia on edellisvuosilta paljon.

Nyt Espoo, Vantaa ja Helsinki uskovat, että kaikille vasta peruskoulusta päässeille voidaan tarjota jokin tie eteenpäin.

Kaikille tämä ei tarkoita yhtä isoa ilo kuin tuloksia jännittäneelle käpyläläiselle Lauri Brederholmille, 16.

”Olen pomppinut ilmaan riemusta. Pääsin juuri, minne halusin”, Brederholm kertoo. Hän valitsi kaksoistutkinnon Helmi-liiketalousopistossa ja Mäkelänrinteen lukion urheilupuolella. Toisten kanssa juttuun tuleva nuorukainen haluaa myyntityöhön, mutta lukio-opiskelu tukee myös koripallon harrastamista.

Lukioiden keskiarvokärki jaettiin kolmen kesken. Etelä-Tapiolan lukioon, Viikin normaalikouluun ja Suomalaisen yhteiskoulun A-englannin linjalle vaadittiin lukuaineiden keskiarvoa 9,42. Sykkiin oli tosin helpompi päästä, jos kielivalinta oli esimerkiksi saksa tai venäjä.

Ihan tavallistenkin lukioiden sisäänpääsyrajat nousivat hieman. Helsingissä suomenkieliseen lu­kioon pääsi keskiarvolla 7,17, Espoossa 7,67 ja Vantaalla 7,42. Ruotsinkielisellä puolella luvut olivat Helsingissä 7,0, Espoossa 7,92 ja Vantaalla 6,5.

”Suhteessa paikkalukuun Helsingissä oli nyt hiukan enemmän hakijoita lukioon kuin ammattikoulutukseen”, kertoo opetuspäällikkö Mervi Willman.

Tämä pieni keikaus johtuu lähinnä ammatillisen koulutuksen ja yhteishaun uudistuksista. Takavuosina tutkinnon aiemmin suorittaneet hakivat samassa haussa peruskoulusta pääsevien kanssa, nyt eivät.

Ammatillisessa koulutuksessa on saavutettu jonkinlainen tasapaino, jos verrataan peruskoulusta juuri päässyttä ikäluokkaa ja paikkojen määrää.

”On edelleen koulutusaloja, joille on paljon jonoa. Ja sitten on aloja, joilla on paljon tyhjiä paikkoja”, sanoo ammattioppilaitos Omnian rehtori Maija Aaltola. Hän kertoo, että koulutustakuuseen on pystytty vastaamaan alueella viime vuosina hyvin. Tutkintoa vailla olevia aikuisia saattaa yhä jäädä koulutuksen ulkopuolelle.

Sekä opiskelupaikkoja että pyrkijöitä on tulvimalla sosiaali- ja terveysalalla ja logistiikassa. Tiukka seula on audiovisuaalisessa viestinnässä, kulttuurialalla ja kauneudenhoidossa, joissa myös paikkojakin on vähän.

Espoossa uusi turvallisuusalan koulutus veti hyvin. Vantaalla vaadittiin kovia pisteitä esimerkiksi lentokoneasennuksen perustutkintoon sekä Hiekkaharjun sähkö- ja automaatiotekniikkaan.

Helsingissä jäi paikkoja täyttämättä rakennusalalla sekä kone- ja metallialalla.

”Kummallakin alalla olisi paljon työpaikkoja. Ehkä mielikuva työstä on monella väärä tai vanhentunut”, huokaa Stadin ammattiopiston rehtori Leena Mäkelä.

Psykologi: Huippukoulussa saa olla rauhassa hyvä

Viikin normaalikoulun lukio oli jälleen yksi korkeimpien keskiarvorajojen lukioita koko Suomessa. Lukion rehtori Reijo Honkanen kertoo, että Viikissä korkea keskiarvoraja näkyy vain positiivisesti.

Vuosittain kouluun valitaan vain 80 opiskelijaa, mikä edesauttaa hyvän yhteishengen syntymistä.

”Järjestämme lukuvuoden aluksi suuren ryhmäytymisseminaarin, jotta kaikki opiskelijat oppisivat tuntemaan toisensa. Kenenkään ei tarvitse peitellä osaamistaan tai osaamattomuuttaan”, Honkanen sanoo.

Honkasen mukaan opiskelusta nauttivia nuoria usein kiusataan peruskoulussa, mutta lukiossa he uskaltavat toteuttaa itseään paremmin. Saman on huomannut myös 16 vuotta nuorten kanssa työskennellyt psykologi Satu Eerola.

”On paljon kouluja joissa se [korkea keskiarvoraja] luo hyvän hengen. Peruskoulussa yli yhdeksän keskiarvon oppilaita kiusataan usein hikkeinä, mutta korkean keskiarvon lukioissa saa olla hyvä ja saa näyttää sen, että tykkää koulusta”, Eerola toteaa.

Eerolan mukaan sosiaalinen media synnyttää nykyään vahvoja mielikuvia siitä, mikä on nuorten keskuudessa arvostettavaa ja ”peukutettavaa”, eikä koulumenestys kuulu näihin normeihin.

Sen vuoksi älykkäät ja luovat joutuvat peruskoulussa usein ikään kuin kutistamaan itseään pienemmäksi kuin ovat, ehkä jopa piilottelemaan kykyjään.

Kun lahjakkaat nuoret pääsevät ympäristöön, jossa kaikki ovat samalla tavalla pärjääviä, he tuntevat Eerolan mukaan vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kyräilyä tai kateutta esiintyy harvoin – lähinnä vain joskus kun yhdistetään kova keskiarvo ja taiteilijuus.

”Teini-iässä haaste on miettiä kuka minä olen. Kun samalla täytyisi olla erottuva taiteilija, kilpailu on usein kovaa”, Eerola toteaa.

Korjaus 18.6.: Taulukossa mainittu pisteraja Lauttasaaren yhteiskouluun koskee kansainvälisen liiketoiminnan linjaa (ei IB-linjaa)

Entä jos ei tärpännyt?

 Osa torstaina paikan saaneista ei ota paikkaa vastaan. Varasijalta paikan saaviin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti.

 Lisähaku täyttämättä jääneisiin ammattiopisto- ja lukiopaikkoihin alkoi perjantaina. Etenkin ammatillisessa koulutuksissa paikkoja on paljon. Meneillään on yhä myös erillishaku jonkin tutkinnon jo suorittaneille.

 Perinteisen kymppiluokan lisäksi tarjolla on Valma (ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus) ja Luva (lukioon valmistava koulutus maahanmuuttajille). Ympäri vuoden voi esimerkiksi Helsingissä hakea avoimiin ammattiopintoihin, nuorten työpajoille, oppisopimuskoulutukseen ja aikuislukioon.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Yhteishaku
  • Lukio
  • Ammattikoulu
  • Opiskelu
  • Maija Aalto

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    3. 3

      Helsinki-Vantaan lentokenttä meni sekaisin: Laukkujensa etsijöitä kehotettiin tiistaina lähtemään pois ja palaamaan aamulla asiaan

    4. 4

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    5. 5

      Egyptiläinen laulajatar söi musiikkivideolla banaania alusvaatteissaan – tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankilaan siveettömyydestä

    6. 6

      Erikoisen ”tappaja-ankan” fossiili löytyi Mongoliasta – dinosaurus oli niin erikoinen, että tutkijat epäilivät otusta väärennökseksi

    7. 7

      Väitteet siitä, että presidenttipari ei kutsunut Linnan juhliin kulttuuriväkeä, ovat totaalista hölynpölyä

    8. 8

      Äärimmäisen vaikean My Summer Car -pelin suomalainen tekijä ansaitsi yli puoli miljoonaa euroa – Hittipeli on ”käytännössä tyhmää sekoilua kännissä”

    9. 9

      Uusi Tähtien sota -elokuva The Last Jedi on niin hyvä, että se pääsee jo lähelle alkuperäistä trilogiaa

    10. 10

      Paloasema ilman sähköä Espoossa – Helsingissä piti tarkistaa, onko ratikka vielä kiskoilla vai ei

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarina opiskelijanaisen täysin surkeasta seksiyöstä nousi maailmanlaajuiseksi hitiksi – Miksi annamme huonon seksin tapahtua?

    2. 2

      #Metoo-kampanja voi lannistaa ujot ja kokemattomat pojat

    3. 3

      Venäjä saattaa antaa Ruotsille ikävän joululahjan: Iskander-ohjuksia naapuriin – Mutta miksi ohjus­kohut hymyilyttävät Venäjän tuntevia suomalais­sotilaita?

      Tilaajille
    4. 4

      Suurmoskeijahanke sai pakit Helsingissä, puuhanainen uhkaa viedä moskeijan muualle: ”En ole käynyt yhtäkään järkevää keskustelua yhdenkään poliitikon kanssa”

    5. 5

      Sikarin muotoista asteroidia tarkkaillaan radioteleskoopilla – se on niin outo, että siinä voisi olla merkkejä vieraasta sivilisaatiosta

    6. 6

      Vuosikymmeniä paraatipaikalla polkuhintaan kirjoja myynyt antikvariaatti kaatui Helsingin kaupungin vuokran­korotuksiin – ”Olemme pelanneet tähänkin asti minimikatteella”

    7. 7

      Ultra Bran jälkeen Vuokko Hovatta menetti ensin lapsen ja sitten miehensä: ”On lohdullista tietää, että aika kauheistakin asioista voi selvitä”

      Tilaajille
    8. 8

      Kiinalaismedia: Hurjia selfie-kuvia harrastanut mies putosi pilvenpiirtäjästä ja kuoli

    9. 9

      Ensin Vantaa kaatoi tonnikaupalla lasten ruokaa roskiin, nyt kaupunkilaiset maksavat siitä miljoona euroa – ”Käsittämätön virhe”, luonnehtii poliitikko

    10. 10

      Mielikuva automarketissa ravaavasta ”prisma­perheestä” lykkää lapsen­tekoa – kolme–nelikymppisten ruuhka­vuodet pakkautuvat yhä lyhyempään jaksoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläis­nainen otti kuvan pyörä­tielle pysäköidystä paketti­autosta – autosta tuli poliisi ja vei ilman henkilöllisyys­todistusta liikkeellä olleen naisen putkaan

    2. 2

      Kuvia Suomesta, osa 27: Mikko Suutarinen valokuvasi kuljettajia, jotka muistuttavat ajoneuvojaan

    3. 3

      Alma on julkaissut musiikkia vain vajaat 17 minuuttia – Onko hän todella kansain­välisesti menestynein suomalainen artisti?

      Tilaajille
    4. 4

      Tämä kysymys kysytään lähes jokaisessa työhaastattelussa, sillä se paljastaa työntekijästä paljon – Näin vastaat siihen oikein

      Tilaajille
    5. 5

      Onko tässä Linnan juhlien hervottomin kuva – Oletko koskaan nähnyt Timo Soinia yhtä onnellisena?

    6. 6

      HS:n lukijat äänestivät suosikkinsa Linnan juhlien näyttävimmistä puvuista – kärki­viisikossa säihkyviä paljetteja, upeita laahuksia ja Suomen leijonalla koristeltu housupuku

    7. 7

      Kummelin Heikki Silvennoinen on ymmällään ja otettu sketsinsä maailmanlaajuisesta suosiosta: ”Pääasia, että ihmiset nauravat”

    8. 8

      Viiden lapsen isä Topi Linjama erosi vanhoillislestadiolaisuudesta ja puolustaa nyt isien asemaa – Isä on monessa perheessä juoksupoika ja äiti projektipäällikkö, hän sanoo

      Tilaajille
    9. 9

      Järjestäjän Facebook-kirjoitus osoittaa: Töölöntorin alpakka­tapahtumalla haluttiin viedä huomio pois 612-kulkueesta ja saada se siirtymään muualle

    10. 10

      Toimittaja kyykkäsi viikon ajan: asennon vaikeus ja kivistys yllättivät, muiden kummastelu ja muotikin haittasivat – lopulta käteen jäi uusi, terveellinen tapa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää